Markku ja Marja, Minna ja Aki sekä Maija ja Kauko ovat samaa sukua, eri vuosikymmenten hääpareja. Kuvat: parien albumit
Markku ja Marja, Minna ja Aki sekä Maija ja Kauko ovat samaa sukua, eri vuosikymmenten hääpareja. Kuvat: parien albumit

Kun Maija vihittiin vuonna 1950, alttarilla ei saanut pussata. 66 vuotta myöhemmin hänen pojantyttärensä Minna meni naimisiin, koska halusi julistaa rakkauttaan kaikille. Kolmen polven hääparit pohtivat, mitä avioliitto heille merkitsee.

”Avioliitto merkitsee suurta sitoutumista”

Minna, 33, ja Aki, 39, Vänskä menivät naimisiin, koska halusivat kuuluttaa rakkauttaan kaikille.


Minna mietti paljon tyttönimestään luopumista. ”Perhe ja suku ovat minulle tärkeitä, ja nimi on enemmän kuin nimi. En kuitenkaan halunnut olla eri nimellä kuin Ari.”
Minna mietti paljon tyttönimestään luopumista. ”Perhe ja suku ovat minulle tärkeitä, ja nimi on enemmän kuin nimi. En kuitenkaan halunnut olla eri nimellä kuin Ari.”

 

Minna: Naimisiinmeno on ollut alusta lähtien itsestäänselvyys meille molemmille. Nykyään voi elää niin monella tavalla, mutta halusimme valita vanhan instituution. Se edustaa meille pysyvyyttä ja suurta sitoutumista, toisen valitsemista.

Tapasimme vajaat viisi vuotta sitten häävideokuvaajamme nelikymppisillä. Minä olin vieraana, Aki ravintolassa muuten vain. Hukkasimme toisemme hetkeksi, mutta törmäsimme sattumalta uudelleen netissä. Kävelimme sumuisena iltana ympäri Helsingin katuja, ja kahvikupposten jälkeen vedin voitontanssin kahvilan vessassa. Tuntuipa mies ihanalta ja hyvältä.

”Arjessa kulki mukana sellainen rakkaushöttö ja pörröisyys.”

Arki rysähti päälle heti. Akilla oli hankala tilanne poikansa asumisjärjestelyiden kanssa, minä olin vaihtamassa työpaikkaa ja juoksin kipupolilla hermovauriokipujen takia. Mylläkästä huolimatta olimme alusta asti kauhean määrätietoisesti yhdessä. Tuntui tosi varhaisesta vaiheesta siltä, että Aki on minun kotini ja perheeni.

Aki: Minnassa vaikutuksen teki terävyys ja äly, jolla hän käsitteli asioita. Kun opimme tuntemaan, oli kristallinkirkasta, että haluan naimisiin hänen kanssaan.

Minna: Menimme kihloihin heinäkuussa 2014 ja ryhdyimme heti katsomaan hääpaikkaa. Totesimme aika nopeasti, ettei ole mitään mahdollisuutta saada paikkaa ja tiettyjä kuvaajia seuraavaksi kesäksi.

Kahdessa vuodessa ehdimme rauhassa haalia ideoita. Arjessa kulki mukana sellainen rakkaushöttö ja pörröisyys.

Vaikka olen tarkka yksityiskohdista, ei minua hääpäivänä kiinnostanut, oliko maljakko sentin pielessä. Yksityiskohtien suunnittelu oli kivaa, mutta kymmenen vuoden päästä niillä ei ole väliä. Muistan vain ihmiset ja sen lämmön.

Kaksikin on perhe

Aki: Avioliitto merkitsee meille aika eri asioita kuin Minnan mummun aikana. Silloin avioliitto oli edellytys sille, että voidaan tehdä lapsia.

Me halusimme kuuluttaa kaikille, että me olemme nyt naimisissa. Me olemme pari. Avioliitto on myös lupaus Minnan perheelle. Lupaan pitää hänestä huolta.

Minulle on lisäksi tärkeää tietää, että Minna on nyt paremmassa turvassa lain edessä, jos minulle tapahtuu jotain.

Minna: Vaikka perheen käsite muuttuu koko ajan, ihmisten mielet muuttuvat hitaasti. Oletetaan helposti, että teemme nyt lapsia. Mitä jos emme teekään? Kaksikin ihmistä voi olla perhe.

Mummuni ikäpolvelle avioerot olivat niin leimaavia, etteivät ne oikein olleet vaihtoehto. Naisen asema oli turvaton ja avioliiton yhteiskunnallinen asema merkityksellinen. Enää se ei ole sellainen asia.

”Ajattelen, että yhteisön tuki on vaikeina aikoina suurempi, jos olemme naimisissa.”

Avioliitto on silti olemassa paitsi paria myös yhteisöä ja yhteiskuntaa varten. Aviopuolisoiden suhde lain edessä on erilainen. Avioliitto on myös läheisten edessä tehty lupaus, sitoumus toisen perheeseen. Ajattelen, että yhteisön tuki on vaikeina aikoina suurempi, jos olemme naimisissa.

Minusta on ihanaa voida kuuluttaa maailmalle, että olemme valinneet toisemme ja valitsemme toisemme joka päivä uudestaan. Sitten on se vaikeasti sanoitettava tunnehöttö. Tämä vain tuntuu oikealta, jotenkin paremmalta.

Minna ja Akin häät:

9.7.2016 Härmän Ratissa Järvenpäässä.

  • Häätanssi: Ed Sheeranin Thinking Out Loud. Sen jälkeen soitettiin molempien vanhempien häävalssit.
  • Morsiamen puku: Hääpukuliikkeestä Hyvinkäältä.
  • Kimppu: Pioneja, freesiaa, teeruusua, hortensiaa ja eukalyptuksen lehteä.
  • Ruoka: Alkuruoka, pääruoka, kakkukahvit ja yöpala.
  • Musiikki: Jazz-bändi.
  • Lahjat: Lyhyt lahjalista verkossa ja tilinumero matkakassaa varten.
  • Polttarit: Antipolttarit eli yhteinen ilta morsiamen ja sulhasen ystävien kanssa.
  • Häämatka: Naantaliin.

 


Yhteenmuutto oli Marjalle ja Markulle isompi muutos kuin avioliitto.
Yhteenmuutto oli Marjalle ja Markulle isompi muutos kuin avioliitto.

”Jos tahto loppuu, tunnekaan ei kanna”

Minnan vanhemmat Marja, 66, ja Markku, 64, Karvinen menivät naimisiin nopeasti, koska avoliitto ei miellyttänyt kummankaan vanhempia.

Marja: Menimme naimisiin niin nopeasti, ettei minulla ole koskaan ollut varaa sanoa lapsille, että kannattaa miettiä rauhassa.

Tapasimme kesätyöpaikalla vuonna 1973. Opiskelimme eri paikkakunnilla, ja syksyn reissasimme Turun ja Jyväskylän väliä. Viikonloput pitenivät ja pitenivät. Toinen tuntui aika nopeasti sielunkumppanilta.

Ajattelimme muuttaa yhteen, mutta se ei ollut soveliasta vanhempiemme mielestä. Avoliitto ei ollut vielä kauhean yleinen, vaikka ajattelimme, että me muutamme yhteen tuosta vain.

Päätimme sitten, että menemme naimisiin. Markku kysyi lupaa isältäni. Olisimme varmasti menneet, vaikka lupaa ei olisi tullut. Olimme sen verran jääräpäisiä.

Kun kävimme hääpukuostoksilla, emme puhuneet vanhemmille, mitä aiomme. Markulla oli ruskea samettipuku ja minulla keltavalkoinen mekko. Emme olleet muuten kovin kapinallisia, mutta tuntui vain, että haluamme jotain muuta kuin tuon ajan perinteistä hääpukeutumista.

”Häissä ei tarjottu alkoholia, mutta ajan hengen mukaisesti miehillä oli omat pullot mukana.”

Markku: Häissä ei ollut painettua ohjelmaa, puheita tai leikkejä. Bändi oli ja tanssit. Ruokaa ei ollut tapana tarjota. Talkoilla tehtiin satoja voileipiä ja makeita leivonnaisia.

Marja: Olimme kauhean huolettomia häiden suhteen. Luotimme, että kaikki sujuu hyvin. Olimme tehneet etukäteen silkkipaperikoristeita ja keränneet kanervia pöytiin koristeiksi. Häissä ei tarjottu alkoholia, mutta ajan hengen mukaisesti miehillä oli omat pullot mukana.

Miesväellä oli silloin tapana heittää morsianta ilmaan. Se oli aivan kamalaa. Miehet olivat vähän pöllyssä, ja ajattelin, että minähän putoan lattialle.

Markku: Naimisiinmeno kuului silloin asiaan, mutta ajan henkeen liittyi myös vanhojen normien rikkomista. Nykyään häätouhut ovat muuttuneet ihan hirveästi. Valmistelu on ihan toista luokkaa.

Marja: Avioliittomme ei ollut aluksi kovin perinteinen, koska Markun veli muutti meille heti kahdeksi vuodeksi. Olimme kaikki opiskelijoita, ja asuntoa oli vaikea saada. Yhdessä hoidimme arkiaskareet, rakensimme huonekaluja ja muistan leiponeeni ahkerasti pullaa.

Tärkeää olla rakastunut

Marja: Olimme paljon tekemisissä Markun sisarusten kanssa ennen kuin saimme lapsia. Koin, että sain siskoja ja veljiä, kun menimme naimisiin.

Elämämme on ollut tasaista, mutta ei mitään tasapaksua. Teemme paljon yhdessä, enemmän kuin erillään. Meitä on yhdistänyt työkin. Olemme molemmat olleet sosiaalialalla, mikä olisi voinut olla rasitekin. Olemme oppineet rajaamaan ja puhuneet loppujen lopuksi tosi vähän töistä.

En ole koskaan miettinyt eroamista, vaikka vaikeitakin aikoja on ollut. Kun on alun perin ajatellut, että tämä kestää, suhdetta rakennetaan sillä tavalla. Jos tahtoa ei ole, ei onnistu, vaikka olisi avioliitossakin.

”Alussa kaikki on vaaleanpunaista ja itsellä hassu käsitys, että toinen pystyy täyttämään kaikki toiveet.”

Markku: On tärkeää olla rakastunut, mutta sitähän ei edes kysytä vihkikaavassa. Kysytään vain, tahdotko rakastaa. Jos tahto loppuu, tunnekaan ei kanna.

Alussa kaikki on vaaleanpunaista ja itsellä hassu käsitys, että toinen pystyy täyttämään kaikki toiveet. Sen jälkeen katsotaan, tahdotko oikeasti. Jos rakkaus ei näy teoissa, sen hokeminen on turhaa.

Ärtymys ei ole pahasta, ja sitä pitää olla tilaa ilmaista. Välinpitämättömyys on suhteen pahin vihollinen. Jos sanoisin Minnalle ja Akille yhden lauseen, se olisi: vihastukaa, riidelkää ja leppykää.

Marjan ja Markun häät

24.8.1974 Hyvinkään uudessa kirkossa ja Hyvinkäänkylän työväentalolla.

  • Häävalssi: Akselin ja Elinan häävalssi.
  • Morsiamen puku: Valko-keltainen mekko Annikki Karvisen liikkeestä.
  • Kimppu: Valkoisia ja keltaisia kukkia, päässä keltainen kukkapanta.
  • Ruoka: Voileipiä ja kotikaljaa, kahvi, hääkakku ja makeita leivonnaisia.
  • Musiikki: Bändi soitti tanssimusiikkia.
  • Lahjat: Rahaa ja kodissa tarvittavia tavaroita, kuten äidin tekemät pitsilakanat. Rahoilla hankittiin Arabian astiasto.
  • Polttarit: Ei vietetty.
  • Häämatka: Päijänteen ympäri autolla.


Vuonna 1950 sota oli vielä niin lähellä, että hääpukukankaita oli vaikea saada. ”Yhtä lajia valkoista silkkiä oli. Se oli onneksi aika nättiä”, Maija kertoo.
Vuonna 1950 sota oli vielä niin lähellä, että hääpukukankaita oli vaikea saada. ”Yhtä lajia valkoista silkkiä oli. Se oli onneksi aika nättiä”, Maija kertoo.

”Naimisiin mentiin ja siinä oltiin”

Kun Markun vanhemmat Maija Karvinen, 89, ja Kauko vihittiin vuonna 1950, rakkaudesta ei puhuttu toisten nähden.

Maija: En ollut koskaan kuullut polttareista, mutta yksi ystävistäni päätti pitää minulle sellaiset. Se oli outoa ja ihmeellistä. Ystäväni olivat pukeutuneet hylätyiksi sulhasiksi – palomieheksi, poliisiksi, maajussiksi, luonnontieteilijäksi. Minulle oli valkoinen yöpaita, vihta ja pitsiverho päähän.

Painoimme kauppalan läpi paikkaan, jonne ystäväni olivat leiponeet ja laittaneet herkkuja. Eivät polttarit niin ihmeelliset olleet. Syötiin, juotiin ja tanssittiinkin. Hauskaahan meillä sen ikäisillä oli.

”Kauko oli hauskannäköinen, ja muutkin flikat katselivat häntä. Ajattelin, että tuostahan täytyy pitää kiinni.”

Tutustuin Kaukoon, kun hän oli uimaopettajana. Hän oli hauskannäköinen, ja muutkin flikat katselivat häntä. Ajattelin, että tuostahan täytyy pitää kiinni.

Menimme naimisiin helluntaina vuonna 1950. Oli ollut kylmä kevät, ja kotipihan kirsikkapuiden kukat eivät ehtineet häihin. Koristelimme kirkon tuomen oksilla.

Jännitin, meneekö tilaisuus hyvin. Kompastunko? Ihan tyhmiä siinä suri etukäteen.

Häiden suunnittelu on tullut paljon konstikkaammaksi. Se oli kauhean yksinkertaista silloin. Tilattiin pappi, kirkko, pitopaikka ja valokuvaaja. Kutsukortti oli kirjapainossa painettu pieni lappunen. Nyt on pitsiä, sydäntä ja helmeä.

Täytyy keksiä häihin ohjelmaakin. Meillä se oli vain seurustelua, tanssia ja kahvinjuontia.

Silloin häissä ei tarjottu ruokaa, mutta voileipiä meni hirveästi. Juhlapöydässä oli aina iso pullakranssi ja piparit sisäpuolella. Vain hääkakku tuli leipomosta.

Aina yhdessä

Maija: Avioliittoa pidettiin kauhean tärkeänä. Piti olla naimisissa, jos meinasi asua yhdessä. Se oli ehdotonta: naimisiin mentiin ja siinä oltiin. Nythän on ihan hyvä, että saa rauhassa katsella, sopiiko.

Häät olivat vakavampi juhla kuin nykyään, vaikka tanssittiinkin. Kirkossa ei saanut antaa suukkoja, eikä vielä pitopaikassakaan. Rakkaudesta puhuttiin keskenään, mutta ei toisten aikana. Alkuaikoina kädestä pitäminenkin tuntui jännältä, jos oli muita näkemässä. Vuosien mittaan vapautui sellaisista. Jos läheisyyden ottaa tavaksi, se säilyy loppuun asti.

”Alkuaikoina kädestä pitäminenkin tuntui jännältä, jos oli muita näkemässä.”

Ei se alkuvuosien jälkeen samanlaista ollut, mutta suhteeseen tuli muunlainen kiintymys. Varsinkin loppuaikana sitä on enemmän ystävä. Rakkauttahan sekin on.

Ehdimme olla 62 vuotta yhdessä. Oli kova paikka jäädä yksin. Oli niin tyhjää.

Kaukon kuoleman jälkeen elämä muuttui paljon: piti myydä omakotitalo, muuttaa, järjestää hautajaiset.

Eihän ikävä koskaan lopu, mutta kyllä se vähenee ja muuttuu. Saimme olla kauan yhdessä. Sekin on tärkeää. Hän oli hirveän hyvä mies ja lapsille isä ja ukki.

Pitkässä suhteessa molempien täytyy joustaa. Pitää kuunnella toista ja tehdä tarvittaessa myönnytyksiä. Ei saa olla kauhean itsekäs ja aina sitä mieltä, että minä tiedän tuon paremmin.

Koskaan ei ollut niin suuria esteitä, etteivät ne olisi puhumalla ja anteeksipyynnöllä selvinneet. Oli aina selvää, että olemme yhdessä. Koskaan en ajatellut, voisiko olla toisin.

Maijan ja Kaukon häät

28.5.1950 Hyvinkään kirkossa ja Yhdistyneiden villatehtaiden tiloissa.

  • Häävalssi: Carmen Sylva.
  • Morsiamen puku: Teetettiin ompelijalla silkistä. Täti lähetti hunnun Amerikasta.
  • Kimppu: Iso puska hajuherneitä.
  • Ruoka: Pullakranssi, kuivakakkuja ja voileipiä.
  • Musiikki: Bändi soitti valssia, tangoa ja jenkkaa.
  • Lahjat: Käytännöllisiä, kuten astioita.
  • Polttarit: Ystävät ja morsian puettiin naamiaisasuihin.
  • Häämatka: Ahvenanmaalle

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti

Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!