Seurusteleva kysyy ja sinkku vastaa. Pitkässä parisuhteessa elävä Oona ei ole koskaan käynyt treffeillä. Ja Alina sen sijaan on – paljonkin.

Millaista sinkkuelämä on? Onko etikettiä, miten pitää edetä treffeillä? Entä milloin kannattaa viestitellä treffien jälkeen?

Sinkkuelämän säännöt saattavat olla hepreaa pitkään seurusteleville tai niille, jotka eivät ole käyneet treffeillä aiemmin. On Tinderiä, walk of shamea ja muita kummajaisia. 

Pitkään seurustellut Oona kysyi sinkkuelämän asiantuntijalta Alinalta askarruttavimpia kysymyksiä deittimaailmasta ja sinkkuelämästä. Naiset ovat parikymppisiä.

O: Pitääkö kolmen treffin sääntö paikkaansa – eli olisi jokin treffien lukumäärä, jota ennen ei saisi mennä treffikumppanin kanssa sänkyyn? Tai onko olemassa muita vastaavia sääntöjä?

A: Sänkyyn hyppäämisen säännöt ovat luultavasti luotu jossain amerikkalaisissa teinisarjoissa. Seksiä voi harrastaa juuri silloin kun siltä tuntuu, eli vaikka ensimmäisellä tapaamisella. Jos välillänne kipinöi, ei ole mitään syytä pidätellä itseään joidenkin typerien sääntöjen takia! Tosin silloin on toki vaara, että treffit jäävät ensimmäisiksi ja viimeisiksi seksitreffeiksi.

O: Onko jokin aika, kuinka kauan pitää odottaa, ennen kuin treffien jälkeen laittaa viestiä? Esimerkiksi ei vielä heti ensimmäisenä päivänä, ettei vaikuta epätoivoiselta?

A: Tekstailussa kannattaa minimoida ylimääräinen pelaaminen, ja tehdä niin kuin parhaalta tuntuu. Jos treffit ovat menneet älyttömän hyvin ja teillä oli hauskaa yhdessä, voi viestiä laittaa vaikka heti treffien jälkeen. Yliajattelu pilaa kaiken.

O: Tapahtuuko sitä usein, että päätyy bileistä tuntemattoman luo eikä aamulla herätessään tiedä, missä ja kenen vieressä on? Oletko kokenut ”walk of shamen”?

A: Jotkut sinkut nauttivat irtoseksistä, toisille tuntemattoman vierestä herääminen on pahin painajainen. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen sinkkuryhmään, joten myös walk of shame on jäänyt kokematta. Seksiseuran etsiminen baarista on helppo tapa saada läheisyyttä, ja se on okei. Kun lähtee humalanhuuruisille seksijatkoille, tärkeää on pitää järki päässä ja muistaa käyttää ehkäisyä.

O: Mennäänkö ekoilla treffeillä aina kahville ja jutellaanko sellaiset perusjutut läpi, kuten mitä harrastaa ja mikä on lempiväri?

A: Kahvilla käynti on supertavallinen ja jopa vähän tylsä treffipuuha. Treffeillä voi tehdä lähes mitä vain – mitä vähemmän kiusallista ja enemmän hauskaa, sen parempi. Itse tykkään tehdä jotain aktiivisempaa ja persoonallisempaa kuin pönöttää tuntemattoman kanssa kahvikupin tai kaljan äärellä.

Perusjuttuja ei ole pakko jutella läpi heti ensitapaamisella, sillä se voi olla yllättävänkin tylsää ja kaavamaista. Ei ketään kiinnosta lempivärisi tai horoskooppimerkkisi. Etsikää jutunjuurta muista teitä yhdistävistä asioista, siirtykää small talkista deep talkiin.

O: Onko tindermatch automaattisesti huono, jos ensimmäinen viesti on ”moi, mitä kuuluu”? Eli pitääkö aina aloittaa jotenkin erikoisella tavalla keskustelu?

A: Pelkällä moikkailulla aloittaminen on uhka, valitettavasti. Mikäli rohkenet avaamaan pelin pelkällä kuulumisten vaihtamisella, sinulla pitää olla valmiina hyvä ja kiinnostava vastaus bumerangin lailla takaisin tulevaan ”entä mitäs sulle kuuluu?”-kysymykseen tai peli on menetetty. Viestittelyn on vaara katketa jo alkumetreillä, sillä kukaan ei jaksa pitkään vaihtaa arkisia kuulumisia tuntemattoman kanssa. Mitä persoonallisempi ja hauskempi avausviesti, sitä suuremmalla todennäköisyydellä viestiketjulla on tulevaisuus, ja päädytte jopa vaihtamaan numeroita.

O: Mennäänkö nykyään treffeille uusien ihmisten kanssa ainoastaan Tinderin kautta, vai pyytääkö joku vielä ns. perinteisellä tavalla ulos?

A: Myös perinteiset keinot ovat käytössä, mutta Tinderin räjähtäneen suosion takia treffeille päädytään usein sovelluksen kautta. Monen on helpompi etsiä treffiseuraa sieltä, kun tietää valmiiksi matchin olevan kiinnostunut, ja näin itsetuntoa syövien pakkien määrä minimoituu. Tinder on todellinen mahdollisuus myös ujoimmille ihmisille löytää rakas.

O: Muistatko, kuinka monen eri tyypin kanssa olet käynyt treffeillä? Kerääntyykö niitä paljon?

A: Vaikka treffikumppaneita kerääntyy sinkkuna nopeasti paljon, muistan kaikki tyypit silti melko hyvin. Vaikka joidenkin kanssa ei kokisikaan ilotulitusta, heistä saattaa jäädä sinulle kivoja moikkailututtuja tai löydät uuden kaverin! Treffikavereiden kerääntyminen on täysin omasta aktiivisuudesta kiinni.

O: Tuleeko vastaan niitä tapauksia, että katseet kohtaavat baarissa ja sitten tuijotellaan koko ilta, kunnes jompikumpi uskaltaa tulla puhumaan?

A: Joillekin onnekkaille! Jos on kova ja avoin flirttailemaan, tämä on hyvin todennäköistä. Pienessä tuiskeessa saa rohkeutta katsekontaktin hakemiseen ja tuntematonta tyyppiä on helpompi lähestyä.

O: Onko seksi uuden tyypin kanssa aina kiusallista ensimmäisellä kerralla, vai voiko se olla kivaa (selvin päin tai ei)? Mistä siinä tietää, mitä tekee ja mistä toinen tykkää? Uskaltaako ekalla kerralla jo kertoa omista mieltymyksistään?

A: Seksi uuden tyypin kanssa on usein enemmän tai vähemmän sähläystä. Tajunnanräjäyttävää tantraseksiä ei kannata odottaa heti ensimmäiseltä kerralta, vaan ensimmäinen kerta voi mennä hyvinkin rutiininomaisen ja varman kaavan mukaan seksifarssien välttämiseksi. Pidempiä johtopäätöksiä kumppanin sänkytaidoista ei kannata tehdä siis ensimmäisen seksikerran pohjalta, jos seksi ei heti yltänyt odotuksiin. Joskus taas seksi on alusta asti ihanaa, eikä kiusallisuudesta ole tietoakaan. Alusta saakka voi silti kertoa omista mieltymyksistään ja kysyä kumppanin toiveista, jotta yhteinen sävel löytyisi mahdollisimman pian.

O: Miten nykyään tietää, että seurustelee ns. virallisesti? Sovitaanko siitä jotenkin? Miten ja missä vaiheessa?

A: Tapoja on monia. Jotkut kysyvät asiaa perinteiseen tapaan, eli ”haluaisitko olla mun tyttöystävä” tai muilla kekseliäillä kiertoilmauksilla. Jotkut pärjäävät ilman sanallisia sopimuksia, kun molemmille yhdessäolo on itsestään selvää. Jokainen pari etenee ja vakiintuu heille sopivaan tahtiin.

O: Saako kaverin eksää deittailla vai onko se ehdoton ei?

A: Se on täysin tapauskohtaista. Eksät ovat eksiä syystä, mutta kannattaa varmistaa asia ensin ystävältä. Ennen kaverin eksän kanssa säätämistä kannattaa punnita seuraavia kysymyksiä: Oliko heillä pitkä suhde? Kuinka kauan erosta on kulunut aikaa? Onko ystävällä ollut vaikeuksia päästä yli eksästä?

Kaverin säätäminen eksän kanssa ei haittaa kaikkia, mutta joillakin on takana niin intiimi ja vaikea suhde, ettei halua ystävien sekaantuvan entisiin rakkaisiin. Ystävän toivetta kannattaa tietenkin kunnioittaa, jos haluaa pitää ystävyydestä kiinni.

O: Näyttääkö kukaan Tinder-deitti koskaan yhtä hyvältä kuin kuvissa?

A: Jos puhutaan miesten profiileista, niin lähes poikkeuksetta deittikumppanit ovat näyttäneet livenä paljon paremmilta. Ei ole urbaanilegendaa, että jotkut miehet eivät osaa ottaa itsestään kivoja kuvia. Kuvia ei siis kannata liikaa analysoida etukäteen, sillä treffeillä tyypistä voi paljastu oikea herkkupala!

O: Onko treffikumppanit aina tuntemattomia vai voiko jonkun vanhemman tutun tai kaverin kanssa lähteä treffeille?

A: Deittisovelluksissa tavatut ovat usein vieraita, ja heidän tapailemisensa on erilaista kuin kaverin tai tutun. Kaverin tai tutun kanssa treffeillä käynti voi olla helpompaa, kun teillä on jo jotain yhteistä ja tiedät tyypistä jonkin verran. Teillä voi olla esimerkiksi yhteinen kaveripiiri. Jos natsaa, vanhan tutun kanssa eteneminen on usein helpompaa ja rennompaa! Toisaalta tuntemattoman kanssa deittailu on joillekin mukavampaa ja stressitöntä, kun uudelta tyypiltä ei osaa odottaa mitään.

O: Onko superliken saaminen Tinderissä hyvä vai huono? Onko liian epätoivoista?

A: Vaikka superlike tuntuu tietysti aina imartelevalta, siitä voi tulla helposti epätoivoinen katku. Jos haluat pelata varman päälle, suosittelen minimoimaan sinisen tähden käytön!

O: Jos ei haluakaan mennä toisille treffeille, niin miten asia pitää esittää toiselle? Vai feidaako sitä sitten vain?

A: Jos kiinnostus on yksipuolista, reiluinta on sanoa epäkiinnostavalle deittikumppanille  nätisti suoraan, ettei tästä tule nyt mitään. Jotkut näkevät parhaaksi vaihtoehdoksi ghostaamisen eli katoamisen tai reilusti siirtävät treffikaverin friend zoneen.

Ja tämä

Koko ikänsä seurustellut kysyy sarjatreffaajalta: ”Saako ensitreffeillä hypätä sänkyyn?” ja 14 muuta intiimiä kysymystä

Hyviä vinkkejä. Lisäisin että älä mieti liikaa sitä että haluat "naisen" ja "seksiä" vaan että haluat tutustua kiinnostavaan ihmiseen. Mikään ei oo niin rasittavaa kuin tuntea olevansa vain väline seksiin. Kuin olisin vain pillunkantoteline, jota mies jaksaa kuunnella vain sen verran että pääsee sänkyyn.
Lue kommentti
Tiltu

Koko ikänsä seurustellut kysyy sarjatreffaajalta: ”Saako ensitreffeillä hypätä sänkyyn?” ja 14 muuta intiimiä kysymystä

Miten treffeille pääsee? Vastaukset ovat valitettavan kuluneita, mutta yritän silti vastata sellaista mistä olisi oikeasti hyötyä ja mikä olisi realistista: -Pidä huolta että olet vaatetukseltasi ja olemukseltasi siisti ja kuvat ovat kohtalaisia. Tätä on vaikea itse arvioida, joten kannattaa pyytää apua vaikka naispuoliselta ystävältä tai serkulta tms., tai sitten itseäsi muistuttavalta mieheltä, jolla on enemmän kokemusta. Valitettavasti monet naiset ovat tarkkoja ja kavahtavat (aivan turhaan...
Lue kommentti

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

1. Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


2. Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

3. Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

4. Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

5. Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

6. Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”