Kuvat
Shutterstock
Rakkautta ilmassa? Hääkuvaaja sen osaisi sanoa.
Rakkautta ilmassa? Hääkuvaaja sen osaisi sanoa.

Hääkuvaaja oppii tunnistamaan, onko tuoreella avioparilla edessään onnellinen tulevaisuus yhdessä.

Valokuvaajat näkevät elämänsä aikana poikkeuksellisen suuren määrän erilaisia häitä ja pareja – varsinkin, jos ovat erikoistuneet hääkuvaamiseen.

Palkitun Petri Mastin ensimmäinen hääjuhla kameran takana oli vuonna 2006, ja sittemmin hän on ikuistanut jo yli 300 häät. Kun kinkereitä on kertynyt noinkin kunnioitettava määrä, hän on oppinut aistimaan, milloin liitto tulee kestämään – ja milloin ennuste on heikko.

– Kyllä siihen kehittyy tietynlainen intuitio. En tietenkään ole mikään ennustajaukko, mutta kyllä parin olemus kokemukseni mukaan kertoo, millaisesta liitosta on kysymys, kuinka syvällinen yhteys parin välillä on, ja miten suhde tulee kehittymään, Mast sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mast puhuu rakkaus- ja järkiavioliittopareista. Hänen kokemuksensa perusteella rakkauspariskuntien liitot ovat kestävämmällä pohjalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Pariskunnilla, joilla on ihan selkeä, syvä rakkaus, on ihan erilaista kemiaa. Se näkyy kaikessa kuvauksen aikaisessa toiminnassa ja korostuu etenkin potreteissa. Siitä näkee, mikä on homman nimi, Mast selittää.

– Heistä huokuu syvä kunnioitus toista kohtaan ja se, että molemmin puolin ollaan valmiita tekemään kaikkensa toisen puolesta.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön P E T R I M A S T (@petrimastphotography) jakama julkaisu

Vaikka suurin osa Mastin asiakkaista on yhdessä rakkaudesta, on sekaan mahtunut myös järkiavioliittoja. Niiden tulevaisuus on Mastin kokemusten mukaan vaakalaudalla.

– Silloin parin välinen kanssakäyminen on jäyhempää ja jäykempää, ja he lämpenevät vähän huonosti kuvauksellekin.

Myös häiden tunnelma antaa osviittaa liiton tulevaisuudesta. Siinäkin jäykkyys ja virallisuus ovat harvoin hyviä merkkejä. Jos vieraat sen sijaan ovat juhlassa mukana sydämellään ja osallistuvat mielihyvin kaikkeen ohjelmaan, voi sitä pitää hyvänä enteenä.

Vierailija

Ihan eri mieltä. Ei onnea ja sitoutumista voi kertoa kuvista. Jos katsoo vanhoja kuvia (varsinkin mustavalkoisia) niin ei niissä näytetty tunteita.  Tai entäpä ne monet tuhannet "järjestetyt avioliitot" Intiassa. Pitäisikö heidänkin onnellisuus kyseenalaistaa.  Nykyisin eroja on niin paljon että hempeät kuvat tuskin ennustavat parin tulevaisuutta.

Ei silti olen  romanttisten kuvien fani ja rakkaus on ihana asia... mutta tämä ei oikein mennyt läpi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla