Kirsi, 34, on kyllästynyt kantamaan perheessään vastuun. Mikä neuvoksi, kun mies on perässävedettävä?

Colourbox

"Rakastan miestäni, mutta minua ärsyttää hänen aloitekyvyttömyytensä. Minä olen se, joka hoitaa yhteiset raha- ja vakuutusasiat. Minä päätän, mitä syödään ja milloin siivotaan. Huolehdin lomamatkojen varaamiset, perheen vaateostokset ja jämäkän kasvattajan roolin. Olen kyllästynyt olemaan pomo!

Sami on mukava tyyppi, kivempi ihminen kuin minä. Hän on vain jotenkin huollettava. Sami ei välitä siitä, mitä hänellä on päällään. Suhteemme alussa hänen kalsarinsa olivat takaa niin kuluneet, että käytännössä takapuolen päällä kulki kaksi lankaa. Silloin se meni vielä kiinnostavan outouden piikkiin.

Sami on tehnyt vaateostoksia kahdesti. Toisella kerralla hän unohti  työmatkalle lähtiessään ottaa vaihtokalsarit mukaan ja osti Stockmannilta jättimäisen isot alushousut. Hän ei tiedä omaa vaatekokoaan. Toisella kerralla hän osti torilta kaksi verkkopaitaa.

Sanotaan, että toista ei voi muuttaa, mutta kyllä minä olen muuttanut Samin ulkomuodon totaalisesti. En ole ihan varma, olisinko lähtenyt hänen matkaansa, jos olisin tiennyt, millainen savotta siitä tulee.

Minä olen opettanut Samille, että suihkussa käydään kerran päivässä. Hän on hajamielinen tutkija, joka ei töidensä puolesta tapaa joka päivä ihmisiä. Siksi hän saattaa unohtaa pestä tukan myös silloin, kun olemme lähdössä ihmisten ilmoille. Minä joudun muistuttamaan. Ikään kuin hänen kehontuntemuksessaan olisi muutakin vikaa. Hänen kätensä ovat talvisin niin kuivat, että ne halkeilevat, mutta hän ei tajua käyttää kosteusvoidetta. Ja jos hän on vaikka niin kuumissaan, että ohimoilta valuu hikeä, hän ei ymmärrä tehdä asialle mitään. Sitten helpottaa, kun ehdotan, että ota pipo pois. Pian ollaan varmaan siinä pisteessä, että puen hänet ja kokeilen niskasta kuin vauvalta, että tuntuuko hikiseltä.

Tuumailija ja toiminnan nainen

Sami pystyy halutessaan toimimaan itsenäisesti. Hän osaa organisoida oman työnsä, ja kun jokin asia kiinnostaa häntä, hän hoitaa sen todella viimeisen päälle. Sami on myös hyvä isä.

Hän oli hoitovapaalla lapsen kanssa pidempään kuin minä ja pärjäsi hienosti. Tosin hän unohti itse syödä ja laihtui vuoden aikana riu’uksi, mutta silti: ongelma ei ole siinä, etteikö hän pystyisi ottamaan vastuuta. Hän ei vain viitsi ottaa, ja se tässä raivostuttaa. Kun minä tulen näköpiiriin, pallo siirtyy minulle.

En mielestäni ole kontrollifriikki, mutta toki tässä on kyse myös temperamenttieroista. Sami tuumailee ja miettii, minä tykkään nopeammasta toiminnasta. Hän suunnittelisi jotain reiän poraamista seinään viikkokausia.

Meidän suhteemme ei kaadu Samin saamattomuuteen. Joskus se ei ärsytä juurikaan, mutta joskus kiehuu yli. Olen yrittänyt kouluttaa häntä nyt kymmenen vuotta, eikä näytä siltä, että hän kehittyisi. Nalkutusta on jo kokeiltu. Olen ostanut hänelle Supermies-huumorikalsareita, jotta hän tajuaisi, että itse ostamalla saa järkevämmän näköisiä. Hän käyttää kuitenkin mieluummin vitsialkkareita kuin vaivautuu kauppaan.

Yksi toimiva ratkaisu on löytynyt: selkeät kokonaisuudet. Jos Sami saa tehtävän ja päivämäärän, johon mennessä se pitää hoitaa, hän kyllä hoitaa sen. En vain jaksa antaa joka asiassa tehtäviä. En ole esimerkiksi huolehtinut, että hän varaisi hammaslääkäriajan. Varmaan hänen hampaansa ehtivät tippua, ennen kuin hän saa ajan varatuksi."

Asiantuntijaraati ehdottaa:

1. Hyväksy tosiasiat

Lea Horelli, Viiden pojan äiti, vuoden 2011 äitienpäivämitalisti

"Tämä kuulostaa minusta ihan normaalilta elämältä eikä ongelmalta. Minun sukupolveni parisuhteissa se vain tahtoo olla niin, että arkirutiinit ovat naisten harteilla. Me määräämme, milloin syödään ja mitä syödään. Me päätämme siivouspäivistä, ja vaatehuolto jää meille. Mielestäni jonkun täytyykin olla kotona pomo.

Meidän perheessämme miesväki on aina osallistunut kodin töihin, mutta se on edellyttänyt, että olen antanut selkeät tehtävät – ihan niin kuin Kirsikin tekee. En ole ajatellut, että voisin odottaa enempää.

Joskus tietysti ärsyttää, ja ymmärrän kyllä Kirsiä. Hänellä ei myöskään ole yhtä paljon kohtalotovereita kuin minulla: luulen, että kolmekymppiset miehet ottavat vastuuta kodista paljon enemmän kuin vanhempi polvi. Tytötkään eivät enää suostu yksin vastuuseen. Ainakin Kirsin ikäinen poikani on kasvanut siihen, että kodin asiat kuuluvat molemmille sukupolville.

Kirsillä vaikuttaa olevan huumorintajua. Se auttaa kyllä."

2. Selkeät vastuualueet

Henry Laasanen, yhteiskuntatieteiden maisteri, miesasiamies, rakkausvalmentaja

"Uskon, että asetelman takana on biologinen sukupuoliero.

Kirsi on yrittänyt muuttaa Samia, mutta tulokset eivät ole olleet tyydyttäviä. Hän on ottanut suhteessa johtajan roolin, mikä on saanut Samin vetäytymään vastuusta entisestään. Mies on oppinut, että Kirsillä on viimeinen sana joka tapauksessa. Eräs tapa jakaa vastuuta olisi määrätä omat selkeät vastuualueet, joihin toinen ei puutu.

Kirsi totesi itsekin, että selkeiden tehtävien asettaminen on toimiva osaratkaisu. Siihen kun lisätään sopiva ohjeistus, lisää huumoria ja oman stressaamisen vähentämistä, niin kohtuullinen kompromissi on valmis. Tilanne tuskin muuttuu täydelliseksi, mutta niinhän asia on parisuhteissa yleensäkin."

3. Ota rennosti

Virpi Hämeen-Anttila, tutkija ja kirjailija

"Vastuunkantajan ja passiivisen seurailijan roolit ovat varmaankin syntyneet lapsuudessa, ja Kirsi ja Sami ovat kohdatessaan solahtaneet niihin. Olisi hyvä alku, jos he osaisivat purkaa käytöksensä syitä.

Pomottaja ja tottelija viihtyvät yhdessä, jos kumpikin saa asetelmasta tyydytystä. Tärkeää olisi tietää, onko Sami onnellinen. Jos hän on masentunut ja pelkää elämää, muutos hyödyttää häntä. Parisuhdetta on vaikea muuttaa, ellei kumpikin hyödy.

Kirsi arvostaa Samia. Häntä vain väsyttää tehdä päätöksiä. Auttaisiko sen muistaminen, että Samin kaltaiselle päätöksenteko on monin verroin raskaampaa? Se ei ole yksin väsyttävää vaan myös pelottavaa. Kirsi voisi antaa Samille yhä enemmän selkeitä tehtäviä hoidettavaksi ja kiittää edistyksestä.

Mitään tarmonpesää Samista ei kyllä saa. Siksi Kirsiä hyödyttäisi, jos hän näkisi roolinsa hyvät puolet ja kantaisi sitä rennommin."

Mitkä neuvot nappasivat, Kirsi?

"Ai, minäkö se nyt olenkin, jonka tässä pitäisi muuttua? Olisin toivonut, että asiantuntijat olisivat suunnanneet neuvonsa mieluummin Samille. Se on varmasti totta, että olen omaksunut pomottavan naisen roolin jo lapsuudessa. Oma äitini oli dominoiva ja monessa suhteessa lapsuudenperheeni pää.

Uskonkin, että monen miehen passiivisuuden takaa löytyy äiti. Äidit vaativat tytöiltään lapsesta lähtien paljon enemmän kuin pojiltaan. Tytöt ovat jo lapsena reippaita äidin pikku apulaisia, kun pojilleen mammat pureskelevat ruuankin valmiiksi. Minusta Samin äidin – ja totta kai isänkin – olisi pitänyt kouluttaa poikaansa, jottei vaimon olisi enää tarvinnut. Oman poikani suhteen aion olla tässä asiassa tarkkana.

Oli kuitenkin helpottavaa kuulla, että kaikki asiantuntijat tunnistivat tapauksen. Olin ajatellut, että vain minä voin olla näin onneton hölmö, että jaksan olla äiti myös miehelleni."


Ei, kaikille se ei ole ”vain koira” tai ”vain kissa”, vaan jotain paljon enemmän.

Lemmikin menettäminen voi tuntua yhtä pahalta tai jopa pahemmalta kuin ihmisläheisen kuolema, todistavat tutkimukset. Jokainen suhtautuu lemmikin menettämiseen omalla tavallaan, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa surra.

On kuitenkin lauseita, joita koiransa, kissansa tai muun kotieläimensä vastikään menettänyt ei haluaisi mielellään kuulla. Niitä ovat esimerkiksi:

  1. ”No, onneksi niitä saa aina uusia.” On vaikea kuvitella, että kukaan sanoisi vastaavaa läheisen ihmisen juuri menettäneelle. Koira on voinut olla ihan yhtä tärkeä persoona.
  2. ”Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Itsekin itkin varmaan kaksi päivää, kun Jani alkoikin seukata Petran kanssa.” Miten nämä asiat ovat muka rinnastettavissa?
  3. ”Ai, kurja juttu. Hei olenko kertonut, mitä minulle kävi siellä työhaastattelussa…” Surevalle kannattaa antaa mahdollisuus puhua menetyksestään, vaikka aiheen vaihtaminen tuntuisi sinusta helpoimmalta vaihtoehdolta.
  4. ”Paljonko sen lopettaminen maksoi? Menikö vakuutuksesta?” Kiinnostaahan se, mutta asian ehtii ottaa puheeksi myöhemminkin, kun tilanne on rauhoittunut.
  5. ”Vieläkö sä sitä itket? Eikö siitä ole jo ainakin kaks viikkoa?” Voi olla, että sureminen ei ole vielä päässyt kahdessa viikossa edes käyntiin.
  6. ”No mutta osasihan se olla välillä ihan tosi rasittava.” Ja juuri siksi niin rakastettava.
  7. Ja sitten on tietenkin tämä klassikko: ”Sehän oli vain koira.”

Kirjoitimme aiemmin asioista, jotka esimerkiksi läheisen menetystä sureva toivoisi muiden ihmisten ymmärtävän. Samat neuvot pätevät, vaikka kyse olisi karvaisesta läheisestä. Kömpelökin huomiointi tai osanotto on paikallaan, kunhan se ei ole tyyliltään väheksyvä.

Myös se, että vain tarjoaa kuuntelevan korvan, merkitsee paljon. Surututkija Mari Pulkkisen mukaan surevalla on usein tarve puhua menetyksestään. 

– Yhä uudelleen tapahtuneesta puhumalla sureva järkeistää asiaa itselleen, hän on sanonut Me Naisten haastattelussa.


Sanoista voi olla myös hyötyä

Toisaalta joillekin voi tehdä myös hyvää, että joku muistuttaa lempeästi tosiasioista.

– Olen ajatellut, että minulle avautuu tietyllä lailla erilainen elämä, kun koirani kuolevat. En ole enää niin sidottu niihin, enkä ehkä tunne niin paljon huonoa omaatuntoa. Ei ole välttämättä niin paha asia, jos joku sanoo sen minulle ääneen, kun suren koiriani, miettii kahden jo ikääntyvän koiran omistaja.

Ranskalaisten rakkauselämää hehkutetaan taas, vaikka kotosuomalainen rakkaussuhde on se, joka todella ansaitsisi ylistystä.

Ranskalaisten erinomaisuudesta kertovia opaskirjoja alkaa olla niin paljon, että pian niistä tarvitaan kokoomateos Ranskattaret tekevät ihan kaiken aina paremmin.

Viimeisimpiä tulokkaita Ranska-ihailun kentällä ovat suomalaisen, viisi vuotta Ranskassa asuneen Helena Liikanen-Rengerin kirjoittama Mon Amour – ranskalaisen parisuhteen jäljillä ja kolmen pariisilaisnaisen kynäilemä Rakkautta ranskalaisnaisten tapaan

Ilmeisesti ihaillussa ranskalaisessa parisuhteessa on olennaista pitää yllä kulissia siitä, ettei kenelläkään meistä ole esimerkiksi ruumiintoimintoja. Kirjojen mukaan ranskatar ei esimerkiksi hengaile pieruverkkareissa tai leikkaa varpaankynsiä siellä missä milloinkin sattuu olemaan. Ruokakaupassakin pitää olla viettelevä ja kotona vilkaista peiliin ennen kuin arvoisa herra puoliso saapuu töistänsä kotiin. 

Jos suomeksi sanotaan, ranskatarten rakkauselämä kuulostaa melko pinnalliselta ja rasittavalta. Paljon paremmin parisuhdeneuvoja jakelemaan kävisimme me suomalaiset. Erotilastot ovat kyllä täälläkin kohtuullisen karua luettavaa, mutta ainakin uskallamme käyttää pieruverkkareita sen vähän ajan, jonka olemme aviossa!

Suomalainen rakkaus on kauneinta, koska...

1. Suomalainen ei teeskentele

Hyvän parisuhteen merkiksi tiedetään se, että kumpikin voi olla aito, oma itsensä. Kuka osaakaan brutaaliuteen asti teeskentelemättömän omana itsenä olemisen paremmin kuin suomalainen? Niinpä, ei kukaan.


2. Suomalainen ehtii muutakin kuin puunata naamaansa

Siinä, missä ranskalainen on sonnustautunut parhaimpiinsa ennen puolison saapumista kotiin, on suomalainen käynyt kaupassa ja tehnyt ruokaa kumppanilleen. Ehkä hän ei kiireessä ole ehtinyt vaihtaa pieruverkkareita pikkumustaan tai kietoa puhdasta krakaa kaulaan, mutta käsi sydämelle, kumman haluat, kun saavut töistä jäätävän nälkäkiukun kourissa: lautasellisen höyryävää bolognesea vai puunatun puolison?

3. Suomalainen auttaa, kun vatsa vaivaa

Vatsan toiminnasta ei kuulemma ole soveliasta puhua puolisolle Ranskassa. Jos siis sairastuu suolistosairauteen tai saa parisuhdelomalla turistiripulin, on kärsittävä yksin. Suomalaisessa rehellisessä parisuhteessa kumppanit ovat toistensa tukena myös vatsavaivojen yllättäessä. 

4. Suomalainen ymmärtää pieruhuumorin päälle

Mikäli alatyyliset ilmaisut ja asiat on rajattu tyystin parisuhteen ulkopuolelle, jää yksi laaja huumorin ulottuvuus käyttämättä. Sääli, niin sääli! Onneksi Suomessa osataan.

5. Suomalainen keskittyy olennaiseen

Yksikään parisuhde ei tiettävästi ole kaatunut siihen, että kynsiä leikataan väärässä paikassa. Suomalaiset ymmärtävät, että parisuhteen hoitaminen on jotakin ihan muuta kuin sitä, että lukittautuu kynsileikkurinsa kanssa vessan oven taakse säilyttääkseen viettelevän etäisyyden. 

Tiku ja sen Taku

Varpaankynnet ja pieruverkkarit sallittu! 5 syytä, miksi suomalainen rakkaus on rutosti parempaa kuin ranskalainen

Ou yeah. Meillä pierrään kilvan aamukahvilla, vattallaan kun makoillaan sängyssä. Se keittää ne kahvit kumpi ensin herää. Toisinaan tuppaa erotiikkaa kehiin, toisinaan ei. Oishan se ihan kiva että joku ranskis tois aamuks tohon ovelle tuoretta croissanttia, mutta kyllä me pärjätään näinkin.
Lue kommentti
Ranskalaismiehen suomalainen v...

Varpaankynnet ja pieruverkkarit sallittu! 5 syytä, miksi suomalainen rakkaus on rutosti parempaa kuin ranskalainen

No huh huh, kyllä oli katkera kirjoitus :D Suomalainen ja ranskalainen parisuhde eroavat kyllä toisistaan, mutta nyt on vähän kärjistetty liikaa. Ranskalaiset kunnioittavat puolisoitaan ja ovat aina kohteliaita ja hyväkäytölsisiä. Tähän kuuluu se, että toisen kuullen ei piereskellä, vessaan ei tuppauduta samaan aikaan ja hygieniasta pidetään huolta itsekseen. Toiselle annetaan oma tila. Se ei tarkoita, etteikö näistä asioista voisi puhua ja heittää vitsiä. Pieruverkkareista sen verran, että...
Lue kommentti