Tuntuuko sinustakin usein, että olet liian kiltti ja että sitä käytetään hyväksi? Ettet sittenkin olisi huomionhakuinen marttyyri?

Marikalla, 33, on anoppi, joka kutsuu mielellään lapsiaan puolisoineen syömään. Joka kerta Marika kysyy, tarvitseeko anoppi apua, ja vastaus on aina ei. Pian ruuan jälkeen anoppi kuitenkin alkaa voivotella, miten työlästä kokkaaminen taas oli ja miten järkyttävä läjä tiskiä keittiössä odottaa ja ja ja ja...

”Valitse sinä vain”, Susanna, 22, huomaa sanovansa jälleen kerran poikaystävälleen videovuokraamossa. Kun mies kiikuttaa kassalle Schwarzeneggerin toimintapläjäystä, Susanna luo kaihoisia katseita Godardin suuntaan. Vaikka Susannaa harmittaa, vielä enemmän häntä hirvittää ajatus siitä, ettei poikaystävä pitäisi hänen valitsemastaan leffasta. Susanna tuntee myös tyydytystä, kun kykenee olemaan epäitsekäs.

”Näin siinä käy, kun on liian kiltti”, marisee Eevan, 34, työkaveri palaverin jälkeen. Eevaa ärsyttää. Työkaveri on taas kahminut niin hirvittävästi töitä, ettei selviä niistä ilman ylitöitä. Muut tuntevat syyllisyyttä, kun yksi on musertua taakkansa alle. Miksi kollega ei osaa sanoa ei?

Kiltteydestä puhutaan ja kirjoitetaan nykyään niin paljon, että moni – etenkin nainen – on tunnistanut piirteen itsessään ja alkanut hokea olevansa ”sellainen tyypillinen kiltti tyttö”. Kiltteyskortti on kätevä vetää esiin aina, kun joutuu tekemään jotain epämieluisaa. Kyse voi kuitenkin olla kyvyttömyydestä pitää puoliaan.

Sillä jos ollaan ihan rehellisiä, ovatko kiltit sittenkään niin kilttejä? Ainakin Eevan mielestä kollegan kitinä on vain huomion hakua ja oman kilven kiillottamista. Marikan anopin marttyyrikohtaukset taas jättävät sunnuntaipäivällisistä pahan maun suuhun kaikille. Susanna puolestaan mököttää kotona, koska väärä leffavalinta vei fiilikset koko elokuva-illasta. Eikä poikaystävä ymmärrä, miksi muikin panta tällä kertaa kiristää.
Voiko kiltteys olla myös vallankäyttöä?

Kiukuttelua ja marttyyrikohtauksia

Tehdään yksi juttu selväksi: kiltteys on hieno ja kaunis piirre ihmisessä. Maailma olisi parempi paikka, jos kaikki olisivat toisilleen aina kilttejä.

Kiltteyttä on kuitenkin kahta lajia: oikeaa ja väärää. Marikan anoppia, Susannaa ja Eevan työkaveria yhdistää se, että he ovat kaikki kilttejä sillä väärällä tavalla. He uhrautuvat, koska pelkäävät, ettei heistä muuten pidetä.

– Väärällä tavalla kilttiä ohjaa hylätyksi tulemisen pelko. Hän hakee toiminnallaan huomiota, arvostusta ja hyväksyntää. Hän tekee asioita siksi, että tuntee ne velvollisuudekseen, eikä sen takia, että haluaa vilpittömästi tehdä niin. Hän ei uhraudu rakkaudesta muihin vaan hän haluaa, että häntä itseään rakastettaisiin, kuvailee Anna-Liisa Valtavaara.

Anna-Liisa on teologi, kirjailija ja kouluttaja, joka kiertää työkseen luennoimassa kiltteyden ansoista. Hän on kirjoittanut aiheesta kaksi teosta: Kiltteydestä kipeät ja Oikein kiltit.

Anna-Liisan mukaan kiltit ovat usein hyvin vihaisia ihmisiä, sillä he eivät näytä tunteitaan vaan patoavat ne sisälleen. Ylikiltit ovat myös mestareita valehtelemaan. Kaikkein ovelimpia he ovat huijaamaan itseään.

– Väärällä tavalla kiltti uskoo itse olevansa rehellinen, hyväntahtoinen ja positiivinen ihminen. Todellisuudessa hän on painekattila, joka voi räjähtää hetkenä minä hyvänsä.

Liian kiltti ajattelee ja toimii ristiriitaisesti. Samaan aikaan kun hän on huomaamaton ja uhrautuva, hän kuitenkin toivoo, että hänen uhrauksensa huomataan. Kiltti voi vähätellä itseään, vaikka sisimmässään ajattelee tekevänsä enemmän kuin muut. Muiden tulisi ylistää, kuinka hyvä ihminen hän on. Kun muut eivät niin tee, seuraa kiukuttelua ja marttyyrikohtauksia.

– Marttyyri pyrkii manipuloimaan läheisiään, vaikkei sitä välttämättä itse tiedostakaan.

Kiltti on supertunnollinen vastuunkantaja mutta toisaalta pelkää vastuuta valinnoistaan. Siksi hänen on helpompaa toteuttaa muiden toiveita kuin tehdä omia päätöksiä. Jos jokin menee pieleen, ei tarvitse katsoa peiliin. Liian kiltti syyttääkin kohtelustaan tai kohtalostaan aina muita tai olosuhteita.

Nainen kuin ovimatto

– Liian kiltit ihmiset saavat minut tuntemaan itseni paskiaiseksi. Heidän kanssaan on mahdotonta tehdä kompromisseja, koska he ovat liian joustavia, Salla, 33, puhisee.

Ylikiltin paradoksi onkin se, että hyväksynnän sijasta heidän toimintansa aiheuttaa lähimmäisissä useimmiten vain ärsytystä.

Jaanalle, 22, tulee usein huono omatunto äitinsä uhrautuvuudesta.

– Joskus huolestuttaa, miten äiti jaksaa, kun hän aina leikkii ovimattoa. Välillä kuitenkin menee hermot. Kaikki kävisi paljon nopeammin, jos hän vain sanoisi rehellisesti, mitä tahtoo, Jaana tuumii.

Oman tahdon ilmaiseminen on ylikiltille kuitenkin lähes mahdotonta, koska hän on tottunut miellyttämään lapsuudesta lähtien. Kaikkiahan meitä kannustetaan pienenä kiltteyteen, mutta miksi toisilla touhu menee överiksi? Usein arvottomuuden siemen on juurtunut mieleen jo varhaislapsuudessa.

– Jos lapsi ei voi luottaa siihen, että kelpaa sellaisena kuin on, miellyttämisestä tulee hänen selviytymiskeinonsa. Liiallisen kiltteyden pohjalla on aina huono itsetunto ja pelko siitä, ettei kelpaa sellaisena kuin on, Anna-Liisa Valtavaara uskoo.

Kiltteyttä ja ylikorostunutta velvollisuudentuntoa pidetään usein juuri vähän varttuneempien naisten ongelmana. Sellaisten kuten esimerkiksi Helenan, 34, äiti. Tämä kävi hyvää hyvyyttään vuosikaudet saunomassa kerran viikossa anoppinsa kanssa, vaikka anoppi oli ikävä ihminen ja piikitteli miniäänsä aina sopivan tilaisuuden tullen. Sama nainen kävi pitkään myös kirjallisuuspiirissä, jossa luettiin epäkiinnostavia kirjoja. Hän ei vain hennonut ilmoittaa, että harrastus ei enää innosta.

Anna-Liisa Valtavaaran mukaan ylikiltteys on miestenkin ongelma. Kiltteys on kuitenkin sen verran epämiehekäs piirre, etteivät miehet puhu siitä yhtä hanakasti kuin naiset.

– Miesten kiltteys näkyy suorittamisena: tehdään töitä, harrastetaan, rakennetaan ja touhutaan hirveästi, ja ansaitaan niin lisäarvoa itselle. Ainainen venyminen, vanuminen ja muiden tahtoon mukautuminen on uuvuttavaa ja katkeroittaa.

Kiltteyden palkka onkin pahimmillaan totaalinen uupumus tai masennus.

Usein myös ajatellaan, että nuorilla on rautainen itsetunto, eikä vääränlainen kiltteys koske heitä. Uusia kilttejä kasvaa kuitenkin koko ajan.

– Nykyään vanhemmilla on paljon työstressiä, kiirettä ja muita ongelmia. Jos lapselle ei ole antaa aikaa, hän voi tuntea itsensä arvottomaksi ja alkaa ajatella, että kaikki muu on häntä tärkeämpää, Anna-Liisa Valtavaara sanoo.

Jälkimaku ratkaisee

Jos äiti on perheessä vuosikaudet silittänyt mukisematta kaikkien sukatkin, muut perheenjäsenet voivat olla siinä uskossa, että hän haluaa tehdä niin.

– Jos ei ole koskaan pyytänyt apua, ei voi olettaa sitä saavansa. Ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita, Anna-Liisa muistuttaa.

Jos kiltti on mestari huijaamaan itseäänkin, niin mistä sitten voi tietää, onko vilpittömästi kiva ja avulias vai haluaako vain miellyttää? Anna-Liisa kehottaa, että ihminen kuuntelisi itseään.

– Miltä tuntuu jälkeenpäin? Onko iloinen, että saattoi helpottaa toisen taakkaa? Vai ajatteleeko, miksi taas minä?

Vääränlaisen kiltteyden tunnistaminenkaan ei vielä riitä. Jotta ylikiltteydestä voi parantua, on opeteltava ottamaan huomioon toisten tunteet mutta samalla on asetettava omia rajoja ja puhuttava omistakin tarpeista.

Liian kilttien läheisiä Anna-Liisa neuvoo tarjoamaan apuaan, vaikka toinen ensin estelisikin. Monen kiltin on kovin vaikeaa ottaa apua vastaan, koska hän ei halua olla vaivaksi.

Työpaikoilla puolestaan on esimiehen tehtävä tarkkailla, että työtehtävät jakaantuvat oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.

– On ymmärrettävää, jos nuori pätkätyöläinen haluaa varmistaa jatkonsa olemalla innokas ja aktiivinen, mutta fiksu pomo kyllä huomaa, milloin kyse on siitä, ettei työntekijä vain uskalla
sanoa ei.

Videovuokraamon hyllyillä pähkäileviä pariskuntia hän neuvoo käyttämään vuorosysteemiä. Jos toinen päätti viimeksi, seuraavaksi on toisen vuoro.

Susannakin on huomannut, että liiasta kiltteydestä kannattaa pyristellä eroon. Nykyään hänellä on useimmiten mielipide jo leffaherkuistakin.

– Nykyään yritän törkeästi tokaista, että otetaan suklaajäätelöä, koska inhoan lakritsia. Olen huomannut, että ihmiset yleensä arvostavat sitä, että tietää mitä haluaa ja uskaltaa myös sanoa sen ääneen, Susanna kertoo.

Aidosti kiltti:

*Aito, avoin suora ja selkeä.

*Vapaa valitsemaan ja päättämään – mutta ottaa myös vastuun valinnoistaan.

*Osaa puolustaa sekä itseään että muita.

*Osaa myös sanoa ei.

*Arvostaa itseään ja muita.

*Osaa joustaa tilanteen mukaan.

*Osaa olla armollinen, myös itselleen.

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti