Kodin Kuvalehti
Yksi päivä sitä voi huomata vaikka, että kumppanilla onkin ihan uusi kenkätyyli – onko se merkki isommasta muutoksesta? Kuva: Shutterstock
Yksi päivä sitä voi huomata vaikka, että kumppanilla onkin ihan uusi kenkätyyli – onko se merkki isommasta muutoksesta? Kuva: Shutterstock

Koskaan et muuttua saa, lauletaan tutussa laulussa. Kiva laulu, mutta jos pitkästä liitosta haaveilet, sulje siltä korvasi. – Jotta suhde kestäisi, molempien pitää hyväksyä ja kestää se, että toinen muuttuu, sanoo parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow.

Toisinaan tapaa eronneen, joka hehkuttaa: ”Olen ihan eri ihminen kuin ennen! Jos exäni näkisi minut nyt, hän ei tunnistaisi minua!”

Kun elämästä katoaa tuttu perusta, arvot ja arkirutiinit on rakennettava alusta uudestaan. Ihminen saa ja joutuu miettimään pitkästä aikaa, kuka on ja miten elämänsä haluaa elää.

Eronnut muuttuu väistämättä, halusipa hän sitä tai ei, ja muutos voi olla myös myönteinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samaa puhtia itsensä muuttamiseen on usein vain vastarakastuneilla – eli heillä, jotka saavat energiansa uudesta suhteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miksi ihmisen on niin vaikea muuttua omaksi unelmaminäkseen tutussa, pitkässä liitossa?

Voiko ihmisenä kehittyä myös vanhan parisuhteen sisällä, eroamatta tai rakastumatta uuteen?

– Voi. Jos kumppanille ilmaisee kaipaavansa muutosta, tämä voi sietää muutoksen yllättävän hyvinkin, parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow sanoo.

– Muutos vaatii molemmilta tahtoa ja avoimuutta. Ja sen verran itsevarmuutta, ettei kumpikaan hätäänny, kun toinen ilmoittaa, ettei jaksa enää vanhassa roolissa.


Aina muuttua saat, rakkaani

Jos haluaa pitkän, tasapainoisen parisuhteen, on hyväksyttävä se, että kumpikin muuttuu. Muutosta ei voi estää.

– Jokainen ihminen muuttuu koko ajan. Jos suhteeseen mahtuu se hiuksenhieno muuttuminen, joka meissä jokaisessa tapahtuu, suhde ei räjähdä. Molempien pitää hyväksyä ja kestää se, että toinen ei pysy samanlaisena, Marianna Stolbow sanoo.

– Emme ole yhtään samoja 25-vuotiaina kuin olimme 18-vuotiaina, eikä meillä ole 50-vuotiaana mitään käsitystä siitä, millaisia olemme 75-vuotiaina. Jokainen uusi kohtaaminen muuttaa piirun verran sävyämme ihmisinä.

Puolison persoonallisuutta ei voi muuttaa, vaikka moni kyllä sitkeästi yrittää.

– Toista on helpompi ymmärtää kun muistaa: jokaisen ihmisen perimmäinen päämäärä on tulla rakastetuksi. Pohjimmiltaan jokainen meistä pelkää jäädä yksin. Omituisimmankin käytöksen taustalla piilee aina halu tulla hyväksytyksi, Stolbow sanoo.

– Usein parisuhdetta koettelevat eniten ihan arkiset asiat. Esimerkiksi kun venyt työpaikalla liikaa ja suostut ylitöihin, paha olosi vyöryykin kotiin asti. Se on parisuhteen kannalta epäreilua.

Avaa suusi tai ole tyytyväinen

Kun parisuhde alkaa tympiä, on vain yksi vaihtoehto: on rohkaistava mielensä ja puhuttava.

– On turha olla tyytymätön suhteeseen, jos ei edes kerro toiselle, mikä painaa. Puhumattomuus luo loistavaa maaperää sille, että jompikumpi ihastuukin toiseen, Stolbow sanoo.

– Jos ihminen elää liian pitkään elämää, jota ei koe omakseen, hän saattaakin lähteä varoittamatta ja ilmoittaa: minulla on oikeus itseni näköiseen elämään.

Omat pelot, häpeän tunteet, salaiset haaveet ja muutostoiveet kannattaa paljastaa silläkin uhalla, että kumppani pelästyy, suuttuu, jopa hylkää.

– Se riski on uskallettava ottaa. Muuten voi itse pahoin. Jos avaudut kumppanillesi ja hän vähättelee puheitasi silti, kannattaa miettiä: miksi ylipäätään olen tässä suhteessa?

Jos tyytymättömyytensä uskaltaa ottaa puheeksi, kuinka todennäköistä on, että vanha suhde muuttuu paremmaksi?

– Se on fifty-fifty. Toinen voi olla niin epävarma, että kaikki muutokset tuntuvat hänestä uhkaavilta. Tai sitten hänkin rohkaistuu puhumaan omista toiveistaan, ja suhdetta aletaan muuttaa yhdessä, Stolbow sanoo.

– Oma avoimuus ruokkii yleensä toisenkin avoimuutta. Selvää on se, että mikään suhteessa ei muutu hetkessä.


Olet vastuussa siitä, millainen sinusta on tullut

Suhteen alussa valitsemme tietyn käyttäytymistavan, koska siitä tulee meille tuttu ja turvallinen olo. Jos rooli on vuodesta toiseen sama, alkaakin ahdistaa. Itsestään on enää vaikea pitää, ja pikkuhiljaa koko suhde alkaa tuntua väärältä.

– Voi alkaa tuntua, että tämä parisuhde tekee minusta ihmisen, jollainen en oikeasti haluaisi olla, Stolbow sanoo.

Jos rooli on ahdas, siihen uupuu. Kukaan tuskin haluaa olla esimerkiksi ikuinen nalkuttaja, marttyyri, pomottaja, alistuja tai vässykkä.

Kun alkaa muuttua ihmiseksi, jonka seurassa ei viihdy enää itsekään, helpointa on syyttää toista:

Enhän minä muuten olisi tällainen jäkättäjä, mutta kun tuo toinen... Kaikkihan minun on yksin hoidettava, kun tuo toinen... 

Syyllinen omaan käytökseen on aina tuo toinen.

– Jokainen meistä on vastuussa itse siitä, mihin rooliin parisuhteessa asettuu, Stolbow sanoo.

– Omasta roolistaan ei voi koskaan syyttää kumppania. Ihmisillä on tapana väittää, että kumppani vaatii heiltä tiettyä käytöstä, mutta se ei pidä täysin paikkaansa. Rooli on alun perin ikioma valintamme. Olemme itse tarjoilleet sen kumppanillemme oikein tarjottimella.

Helppoa käytöksen muuttaminen ei ole. Jämähtäneistä rooleista irrottautuminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa.

– Toisin toimiminen on ihmiselle ylipäätään vaikeaa. Säästämme energiaa toimimalla aina samalla tavalla. Emme muuta totuttua tapaa, ellei se ala tehdä kipeää, Stolbow sanoo.

– Turva on meille biologisinakin olentoina tärkein tila saavuttaa. Siksi pysyttelemme mieluiten tutussa. Huonossakin suhteessa pysytään niin kauan, kuin suhteesta lähteminen näyttää pelottavammalta vaihtoehdolta kuin siinä pysyminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla