Menikö fiilis? Etäiset välit voi korjata, jos kummatkin sitä haluavat. Kuva: Shutterstock
Menikö fiilis? Etäiset välit voi korjata, jos kummatkin sitä haluavat. Kuva: Shutterstock

Ristiriidat kannattaa selvittää, vaikka ystävyyttä ei haluaisikaan jatkaa.

Aina syvinkään ystävyys ei kestä ikuisesti. Joskus suhde hiipuu kuin itsestään, ja joskus sen päättyminen voi olla hyvästäkin.

Jos viileät välit kuitenkin harmittavat, ystävyyttä voi myös elvyttää. Hyvä alku on välirikon syiden ja lähentymisen motiivien miettiminen.

– On hyvä ensin itsekseen miettiä, miten näin on päässyt käymään ja miksi ystävyys on etääntynyt, sanoo psykologi Aino Pitkänen.

– Antaako ystävyys itselle jotain? Meneekö sen ylläpitoon enemmän voimavaroja kuin siitä saa? Ystävyydestä ei pidä ottaa itselleen riippakiveä.

On tärkeää, että välien lämmittämiselle on jokin motiivi – muu kuin pakko tai velvollisuus. Nuupahtanutta ystävyyttä ei kannata elvyttää ainakaan siksi, että niin vain kuuluu tehdä.

Alku aina hankalin

Pitkäsen mukaan moni miettii sopivaa tapaa ottaa tauon jälkeen yhteyttä, vaikkei tavalla ole lopulta isoa merkitystä. Jos teillä on ollut tapana soitella, soita – jos taas viestiä, viesti. Usein vanha tuttu tapa on luontevin.

Tärkeämpää on osoittaa kiinnostusta toista kohtaan sen sijaan, että puhuisi vain itsestään.

– Kuka tahansa on hyvillään, kun kysyy, mitä kuuluu. Silloin ihminen saa kertoa, kuka on nykyään ja miten elämässä tapahtuneet asiat ovat vaikuttaneet, Pitkänen sanoo.

”Ei voi olettaa, että vastassa on sama ihminen kuin 10 vuotta sitten.”

Ystävyyden elvyttäminen on helpointa, jos elämä on vain vienyt eri teille: on tullut perhettä, kiirettä, uusi työ tai asuinpaikka. Kuulumisten vaihto on tärkeä mahdollisuus kerrata, millainen ihminen kumpikin nykyään on, ja ovatko esimerkiksi arvot oleellisesti muuttuneet.

– Sen perusteella voi myös päätellä, halutaanko olla vielä ystäviä. Ei voi olettaa, että vastassa on sama ihminen kuin vaikka kymmenen vuotta sitten.

Joskus etääntymiseen liittyy draamaa tai loukatuksi tulemisen tunteita. Toinen voi esimerkiksi kokea itsensä hylätyksi, jos välien viileneminen on ollut yksipuolista.

– Loukkaantumisen tunteita ei tarvitse silti kaivella heti esiin. Yhteydenpidon tarkoitus ei ole vain selvitellä ja puolustella. Kun luottamus on syntynyt, voi tuoda esiin tunteita, joita on kokenut.

Selvitys vie voimia

Jos välit ovat viilentyneet riidan tai selvittämättömien asioiden takia, niiden elvyttäminen on vaikeampaa. Ristiriitojen selvittäminen kannattaa aloittaa hetkenä, jolloin siihen on voimia.

– Jos arjessa on kaikenlaista kuormitusta, kannattaa odottaa hetkeä, jolloin elämä on tasaisempaa, Pitkänen sanoo.

– Selvittely vie yllättävän paljon voimia, ja siihen pitää olla mahdollisuus keskittyä, etteivät asiat jää taas selvittämättä.

Mielipide-erot eivät välttämättä haittaa ystävyyttä, ja ne voi myös hyväksyä: olemme eri mieltä tästä, mutta sen ei tarvitse olla este ystävyydellemme.

”Selvittely vie yllättävän paljon voimia.”

– Jos taas ollaan eri mieltä esimerkiksi siitä, mitä ystävyydeltä halutaan, tai jatkuvasti koetaan pettymyksiä, koska toinen ei vastaa omiin odotuksiin tai toimi niin kuin itse haluaisi ystävän toimivan, ei ystävyys ehkä ole edes tarkoitettu jatkuvaksi, Pitkänen sanoo.

Hänestä tilanne on samankaltainen kuin parisuhteessa, jossa ollaan erimielisiä siitä, mitä parisuhteen tulisi antaa. 

– Se on huono lähtökohta, Pitkänen sanoo.

Hänestä ristiriidat kannattaa kuitenkin selvittää, vaikka ystävyyttä ei haluaisi jatkaa.

– Selvittämättöminä ne vievät enemmän voimia.

Uusia alkuja

Kysyimme viime syksynä Me Naisten ystävyyskyselyyn osallistuneilta naisilta, miten he ovat onnistuneet elvyttämään kariutuneen ystävyyden. Useimmin mainittiin puhuminen, aika ja anteeksipyynnöt.

Näin vastaajat saivat välit lämpenemään:

”Pitkillä kirjeillä, ajan antamisella sekä halulla onnistua. Yhteisten positiivisten kokemusten korostamisella.” Nainen, 30

”Kyseessä oli tilanne, jossa ystäväni satutti minua pahasti ja petti luottamukseni. Olimme molemmat valmiita yrittämään ystävyyssuhteen korjaamista, ja annoin itselleni aikaa selvitellä tunteitani. Puhuimme paljon asiasta, ja hän otti vastuun mokastaan. En kuitenkaan ollut alusta asti varma, että pystyisin antamaan hänelle anteeksi.” Nainen, 22

”Erilaiset elämäntilanteet ajoivat erilleen, ja kun niihin tottui, pystyi ajattelemaan asioita toisen kannalta ja olemaan taas ystäviä.” Nainen, 35

”Vaati pölyn laskeutumista (vuoden), täysin avointa ja rehellistä keskustelua, anteeksipyynnön molemmilta, sopimuksen, ettei aiheeseen enää palata, ja paljon itsetutkiskelua molemmilta.” Nainen, 32

”Kun kumpikin sai lapsia, se yhdisti niin paljon, että aloimme taas pitää yhteyttä ja tavatakin välimatkasta huolimatta.” Nainen, 38

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla, mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.