Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Nyt äkkiä sitä maitoa sinne kahviin, jos haluat säilyttää maineesi kivana tyyppinä!

Jos juot kahvisi mustana ja gin tonic on lempidrinkkisi, on itsetutkiskelun aika.

Tuore, Appetite-julkaisussa esitelty tutkimus nimittäin paljastaa, että kitkeristä mauista pitävillä saattaa olla psykopaattisia taipumuksia, uutisoi The Independent.

Itävaltalaisen Innsbruckin yliopiston tutkijat tekivät persoonallisuustestejä ja selvittivät makumieltymyksiä 500 mieheltä ja naiselta. Tutkittavien piti ensin arvioida ruokia – esimerkiksi pekonia, sitruunoita, karkkia ja kahvia – asteikolla yhdestä kuuteen. Sen jälkeen he täyttivät kyselyitä, joissa selvitettiin heidän aggressiotasoaan ja persoonallisuuden piirteitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kitkerä makumieltymys oli yhteydessä ilkeisiin persoonallisuuden piirteisiin, jotka liittyvät sadismiin ja psykopatiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mustan kahvin lisäksi kitkerältä maistuvat myös tonic-vesi, selleri ja olut – joten psykopaattien prosentuaalinen osuus väestöstä taisi juuri kasvaa rutkasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla