Psykiatri Ben Furman kumoaa myytin menestyskirjassaan Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Kuva: Sanoma-arkisto / Kimmo Räisänen
Psykiatri Ben Furman kumoaa myytin menestyskirjassaan Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Kuva: Sanoma-arkisto / Kimmo Räisänen

Psykiatri Ben Furman kehottaa uskomaan siihen, että ihminen selviää vaikeistakin asioista.

Psykiatri Ben Furman on sitä mieltä, että ihminen on sisukas olento.

– Meillä on kauhean vahvana tällainen myytti, että ihminen on heikko olento, ja jos lapsuudessa tapahtuu jotain kurjia asioita, se aiheuttaa erilaisia vaikeuksia ja ongelmia lopuksi ikää, hän sanoo Kasvublogin videohaastattelussa.

Ben Furmanin menestyskirja Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus käsittelee rankkaa lapsuutta ja sitä, millaiset seuraukset elämän alkuvuosilla on ihmisen elämään myöhemmin. Kirja ilmestyi vuonna 1997, minkä jälkeen siitä on otettu useita painoksia ja se on käännetty monelle kielelle.

Psykiatri keräsi kirjaansa varten ihmisten tarinoita siitä, miten vaikea lapsuus on näkynyt heidän elämässään. Kirjeitä tuli 500.

– Vaikea lapsuus joidenkin ihmisten kohdalla näyttää kääntyvän pikemminkin voimavaraksi kuin kaiken pahan aluksi ja juureksi.

Furmanin mielestä on jopa haitallista ajatella, että vaikea lapsuus johtaa ongelmiin aikuisena.

– Paljon parempi ennakkoluulo on, että ihminen voi selvitä mistä vain. Pelkään pahoin, että yhteiskuntamme on heittäytynyt negatiivisen ennakkoluulon varaan, ja jos on pienikin vaara, että ennuste voi toteuttaa itsensä, se on oikeasti vaarallista, hän sanoo.

Lue myös:

Temptation Island -pari Aki ja Rita: "Rankka lapsuus yhdistää meitä"

Näin selviät mistä tahansa elämänmuutoksesta! Psykologin kolme neuvoa

Älä lankea positiivisen ajattelun sudenkuoppiin

Elämäni surkeimmat treffit, Iida Åfeldt ajattelee ja hörppii kahvia. Mies on kutsunut Åfeldtin kaljalle, vaikkei Iida edes pidä oluesta. Kun laskun aika tulee, mies toteaa jämptisti, että hänen kahdeksan euron kaljansa ja Åfeldtin euron kahvi maksetaan erikseen...

Uhriutumista kotitöistä, kisaa ja kiistaa vapaa-ajan käytöstä... Kilpailuasetelma muodostuu parisuhteeseen helposti. 

Huomasiko hän, että raadoin jälleen keittiössä? Kuka saikaan viime viikolla vaihtaa kotityöt kavereiden kanssa rillutteluun? Menevätkö nallekarkit tasan? 

Parisuhteeeseen syntyy helposti kilpailuasetelma. Tietoista tai tiedostamatonta kisaa käydään vapaa-ajasta, kotitöistä, rahasta ja siitä, kuka on oikeassa milloin mistäkin pikkuasiasta lähteneessä väittelyssä.

Väestöliiton parisuhdetutkija ja psykoterapeutti Heli Vaaranen arvioi, että kilpailuasetelma johtuu usein arvostuksen puutteesta parisuhteessa.

– Olemme Suomessa huonoja jakamaan arvostusta omalle puolisolle. Ihmettelen aina, että keneltä se olisi pois.

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän.”

Kehun, kiitoksen ja arvostuksen puute nousi esiin myös Me Naisten kysyessä naisilta siitä, millaiset asiat ja teot loukkaavat parisuhteessa eniten. Näin kolmekymppiset naiset kuvailivat Me Naisten jutussa arvostuksen puutetta:

”Minua loukkaa, kun puolisoni ei arvosta tekemisiäni. Hän ei kehu minua koskaan eikä ymmärrä vitsailujani.” 

”Eniten satuttaa kumppanin tapa antaa ymmärtää, että minun työni tai harrastukseni ovat aina toisella sijalla. Ensimmäisenä tulevat hän ja hänen uransa.”

Kumpikin voi huonosti

Parisuhteessa kisaaminen voi myös olla riitelemisen synonyymi. Kilpailua tulee samoista aiheista kuin riitaa, eli rahasta, kotitöistä ja vapaa-ajasta. Esimerkiksi tällaisista aiheista suomalaisnaiset kertovat ottavansa matsia parisuhteissa:

”Meillä on klassinen kilpailuasetelma uhriutumisesta, aiheena mikäpä muukaan kuin kotityöt. Kumman marttyyrinviitta heilahtaa uljaimmin?”

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän. Sen mukaan päätetään, missä asutaan ja miten koko elämä menee. En ole tähän suostunut, ja niinpä asumme eri maissa.”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia.”

”Kilpailemme siitä, kumpi on käyttänyt enemmän aikaa elämästään lasten hoitamiseen. Tai vaippojen vaihtamiseen.”

”Kun ostin sijoitusasunnon, mieheni halusi ostaa oman.”

”Aina Trivial Pursuitia pelatessa alamme kilvoitella kohti voittoa: kumpi tässä onkaan fiksumpi? Tyhmää, tiedän!”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia. Lasketaan niitä iltoja, joita toinen saa olla ulkona, kun toinen jumittaa kotona lasten kanssa.”

Eroon kisaamisesta

Lautapeliä pelatessa tai lenkkipolulla huhkiessa heräävä kilpailuvietti ei yleensä aiheuta mökötystä kummempaa parisuhdekriisiä. Jatkuva ja joka asiaan ulottuva kisaaminen sen sijaan tekee elämästä vaikeaa. 

– Silloin kumpikaan ei voi hyvin, ei edes se, joka siellä tunkiolla kukkoilee, Heli Vaaranen sanoo. 

Ensimmäinen askel kilpailuasetelman keskeyttämisessä on ongelman huomaaminen. 

– Toinen askel on juttelu kumppanin kanssa ja sen ymmärtäminen, että kilpaileminen ei voi jatkua loputtomasti, Vaaranen toteaa.

Peliä ei ole menetetty, vaikka kumppani ei heti muuttaisi käytöstään vähemmän kilpahenkiseen suuntaan. Yksipuolinenkin päätös siitä, ettei enää ryhdy kilpailemaan oman rakkaan kanssa, voi Vaarasen mukaan auttaa.