”60- ja 70-luvulla ei leipäjonoon voinut turvautua”, eräs kyselyyn vastannut, köyhän lapsuuden elänyt nainen muisteli. Kuva Helsingin Kallion leipäjonosta vuodelta 1993. Kuva: Sanoma-arkisto / Pentti Nissinen
”60- ja 70-luvulla ei leipäjonoon voinut turvautua”, eräs kyselyyn vastannut, köyhän lapsuuden elänyt nainen muisteli. Kuva Helsingin Kallion leipäjonosta vuodelta 1993. Kuva: Sanoma-arkisto / Pentti Nissinen

Köyhä lapsuus on tehnyt joistakin säästäväisiä aikuisia. Jotkut taas laittavat mielellään kaiken menemään nyt kun kerran voivat.

”Olen lopettanut rakkaan harrastuksen, koska ei ollut varaa päivittää harrastusvälineitä sopivan kokoisiksi. Olen syönyt suolakurkkuja purkista, kun muutakaan ei ollut. Olen hävennyt aivan jumalattomasti sitä, että olimme köyhiä. Olen kiljunut pää punaisena äidilleni, kun en pystynyt ymmärtämään miksei meillä ollut varaa mihinkään.”

Näin ruokakirjailija ja bloggaaja Hanna Gullichsen, 37, kuvaili kolmisen viikkoa sitten blogissaan, millaista oli elää lama-ajan Suomessa. Katkera Hanna ei sano olevansa köyhästä lapsuudestaan, mutta valtavaa häpeää hän on tuntenut. Pyysimme hiljattain myös Me Naisten lukijoilta kokemuksia köyhästä lapsuudesta. Moni niukuudessa elänyt kertoi tunteneensa Hannan tavoin valtavaa häpeää. Mutta eivät kaikki.

Vastauksista selviää myös se, että köyhä lapsuus on tehnyt joistakin säästäväisiä aikuisia, mutta jotkut taas laittavat mielellään kaiken menemään, kun kerran voi. Tarinat ovat 60-, 70, 80- ja 90-luvulta. Kaikki vastaajat olivat naisia.

Nälkä ei ollut harvinainen tunne

”Perheeni köyhyys näkyi lapsuudessani niin, että ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita. Ainoastaan kevätjuhliin sain uuden paidan ja farkut. Niillä piti pärjätä vuosi.

Muistan myös sen, että minulla oli usein nälkä, mutta jääkaapissa ei ollut muuta kuin kananmunia, ketsuppia ja valo. Meninkin usein mummolaan syömään, että sain vatsan täyteen.

Viikkorahaa en saanut vanhemmilta koskaan, mutta isovanhemmilta sain joskus taskurahaa. Ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni pääsin 13-vuotiaana. Tuttavaperhe kai sääli sen verran, että otti minut mukaansa pakettimatkalle. Stereot ja videot olivat vain haave – mutta oli meillä radio ja tv.

Vasta yläasteella tajusin, miten niukasti perheessämme elettiin. Köydä lapsuus on vaikuttanut minuun niin, että nyt aikuisena jääkaapissa on aina pakko olla ruokaa. Elän edelleen niukasti, vaikka nyt olisi varaa parempaankin. Halveksin tuhlailevia ihmisiä.” Nainen, 40

”Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa.”

”Vahvin tunne lapsuudessani oli häpeä. Häpesin perhettämme, kotiamme, vaatteitani. Häpesin isäni elämäntapojani, jotka vaikuttivat perheemme taloudelliseen tilanteeseen. Isä oli rakas, mutta pelkäsin hänen epävakauttaan. Hänen rahankäyttönsä oli holtitonta, eikä koskaan voinut tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Muistan sen turvattomuuden ja epätietoisuuden, kun ei tiennyt, onko seraavana päivänä ruokaa.

Kun vanhempani erosivat, äitini jäi viiden lapsen – velkojen kanssa – yksin. Kerran äidin oli pakko hakeutua sossuun. Leipäjonoja ei vielä 1960–70-luvulla ollut. Sossusta ei herunnut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonloppun ilman ruokaa. Sitä en unohda koskaan.

Inhosin köyhyyttämme ja jo todella nuorena haaveilin säästäväni tädiltä saamani käsilaukun täyteen rahaa. Kun pääsin kesätöihin nuorena, helpotti. Sain omaa rahaa, joilla hankin kunnollisia vaatteita.

Lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet minuun nin, että suhtaudun rahaan kunnioittavasti. Osaan todellakin venyttää penniä. Ihmettelen ihmisiä, jotka ottavat pikavippejä. Kaikille pitäisi opettaa järkevää rahan käyttöä ja se, että kaikkea ei voi saada.

Häpesin vuosikausia, mutta en enää." Nainen, 63

”Tuhlaan aina kaikki rahani ja ostan paljon merkkituotteita.”

Köyhä lapsuus ei välttämättä opeta säästäväiseksi

”Makaronivelli oli lapsuudessani yleinen arkiruoka. Ruuan lisäksi köyhyys näkyi muussakin. Toivoin monta vuotta lahjaksi yhtä nukkea, mutta sain sen vasta 10-vuotiaana. Silloin oli nukkeikä jo mennyt ohi. Mieleeni on jäänyt ala-asteelta myös se, kun tietynlaiset collegeasut olivat kovassa huudossa. Pyysin sellaisia itsekin, mutta sain äidin ompeleman aakkosasun. Silloin harmitti.

Joskus nuorempana häpesin perheemme köyhyttä, mutta en enää. Nyt ymmärrän, millainen tilanne meillä oli lapsuudessani. Vanhempani saivat minut nuorena ja opiskelivat, kun olin lapsi. Tosin olen aikuisena ajatellut, että ehkä he olisivat voineet tehdä erilaisia ratkaisuija opiskeluun tai perheenlisäykseen liittyen.

Toivon, että niukka lapsuus olisi vaikuttanut minuun niin, että olisin nuuka. On käynyt päinvastoin. Tuhlaan aina kaikki rahani ja ostan paljon merkkituotteita. En elä yli varojeni, mutta säästämään en ole oppinut." Nainen, 29

”Peruskoulun jälkeen ei ollut mahdollisuutta jatkaa opiskelua, vaan menin töihin.”

Polkupyörä, tv ja luokkaretket jäivät haaveeksi

”Elin lapsuuteni 60-luvulla. Ruoka oli hyvin yksinkertaista: vellejä ja puuroja. Myös ruuan määrä rajoitettiin, sai ottaa esimerkiksi vain kolme lihapullaa. Aina ei ollut aamulla mitään syötävää. Vaatteita oli vähän ja nekin vähiset usein toisten vanhoja. Talvitakki oli aina liian pieni, ja kengät ostettiin joillain kupongeilla. Luokkaretkirahoja ei kotoa saanut, eikä kaverisynttäreitä järjestetty. Itselläni ei ollut peruskoulun jälkeen mahdollisuutta jatkaa opiskelua, vaan menin 15-vuotiaana töihin.

Lapsena en ymmärtänyt, että olimme köyhiä – luulin, että kaikilla oli näin. Toki minua jonkun verran kiusattiin koulussa vaatteiden takia.

Lapsuuteni olot olivat aika huonot, mutta mielestäni olen pärjännyt hyvin olosuhteisiin nähden. Olen nykyään säästäväinen ihminen, mutta myös antelias lapsiani ja lapsenlapsiani kohtaan." Nainen, 57

”Tuopa siinä sitten kavereita kylään.”

”Asuin lapsuuteni pienessä mökissä. Se oli koti viidelle ihmiselle. Häpesin pientä mökkiämme. Sieltä puuttui kaikki se, mitä toisilla oli jo 60-luvulla. Ei ollut sähköä, ei siis myöskään telkkaria. Emme koskaan saaneet uusia vaatteita polkupyörästä puhumattakaan, sillä rahaa oli vain vaatimattomaan ruokaan. Äiti pesi pyykit käsin vanhassa saunassa, talvella autoin veden kantamisessa avannosta saunanpataan.

Kun oli lapsi, alkoholi ja sairaudet kuuluivat jo vanhempien sisarusteni elämään. Niitä minä nuorimpana katselin – ja häpesin. Tuopa siinä sitten kavereita kylään!

Köyhä lapsuus on opettanut minua arvostamaan kohtuullisuutta. Rahaa ei ole ollut törsättäväksi asti koskaan, mutta en ole mikään turhakkeiden haalia. Tykkään yhä elää säästeliäästi, jotta voin ostaa sen, mitä tarvitsen." Nainen, 60

”Kun pituutta tuli lisää, housujen lahkeita jatkettiin eri kankaalla.”

Raha oli tiukilla, mutta rakkautta oli sitäkin enemmän

”Meitä oli kuusi lasta. Äiti oli kotona eli vain isä oli töissä, laitosmiehenä Nokialla. Sain aina isosiskojeni vanhat vaatteet. Kun pituutta tuli lisää, housujen lahkeita jatkettiin eri kankaalla. Äiti teki aina kaiken ruuan itse, leipoi leivät jne. 

Asuimme maalla, jossa kovin moni perhe ei ollut tämän kummoisemmass asemassa. Köyhyys oli normaalia ja siihen tottui. Ei osannut vaatia enempää kuin oli ja kaikki pienetkin asiat lämmittivät sydäntä. Ja vaikka perheellämme ei ollut paljoa rahaa, rakkautta oli sitäkin enemmän.

Köyhyys on vaikuttanut minuun niin, että olen hankkinut itse asunnon ja ammatin – jotta on paikka, missä asua ja tuloja elämiseen. Olen myös kova hamstraamaan ruokaa. Minulla on aina kaapit täynnä kuivamuonaa ja purkkiruokia sodan tai jonkin muun katastrofin varalta. Olen pienipalkkainen, mutta aina olen tullut toimeen omillani." Nainen, 51

”Tienaan tällä hetkellä 3 500 euroa kuussa. Siitä jää hurvitteleuun melkein 1 500 euroa kuussa.”

”En harrastanut lapsena mitään sellaista, mikä maksoi. Ala-asteella kävin ilmaisissa kerhoissa ja yläasteella tanhusin. Pääsin myös ulkomaille tanhureissuille, sillä matkat maksettiin talkootyöllä. Perheen lomamatkat olivat sen sijaan yhtä kuin matka Etelä-Suomeen isomummoa katsomaan. Tai sitten olimme vain kotona. Muistan, että sosiaalitoimisto avusti vielä ylioppilaslakin hankinnassakin.

En silti ajatelllut lapsena, että olimme köyhiä. En huomannut sitä muusta kuin lomista. Köyhyys ei ole myöskään aihettanut minussa ikinä häpeää, koska lapsuuteni oli paras mahdollinen. Isovanhempani kasvattivat minut ja sisarukseni. En koskaan kokenut jääväni mistäään paitsi – ja se mihin rahaa ei ollut, sitä ei tarvittu. 

Lapsuuden niukat olot näkyvät nykyään siinä, että ostan kaupasta kaikista halvinta ja käytän kaiken puhki ennen kuin ostan uutta. Viime keväänä halusin maistaa yhtä uutuusolutta. Se maistui hirveälle, mutta pakkohan se oli juoda. Avopuolisoni ihmetteli sitä ja sanoi, että eihän minun ole pakko, koska en ole enää köyhä. Mutta itsellä asia on syvällä sisimmässä. 

Tienaan tällä hetkellä 3 500 euroa kuussa. Siitä jää hurvitteluun melkein 1 500 euroa kuussa, ja siltikin ostan kaiken alesta ja kirpputoreilta. Otan myös kaiken ilmaisen mielelläni vastaan. Äidille lainaan joka kuukausi rahaa, koska tiedän, miten tiukkaa hänellä on. Pikkusiskoni asuu vielä kotona, enkä halua, ettei sisko kärsi siitä, ettei äidillä ole varaa." Nainen, 28

 

Niukkuus ruokkii luovuutta

”En hävennyt köyhyyttä lapsena enkä ole hävennyt sitä myöskään aikuisena. Niukkuus ruokkii luovuutta. Nykyinen työni pohjautuu ideointiin, jonka opin jo lapsena ja nuorena – siihen, että kaiken voi hyödyntää. Kierrätys ja kotoilu ovat aina olleet elämäntapani.

Lapsena ei ollut varaa harrastaa muuta kuin koulun tarjoamia harrastuksia. Mutta meillä ei köyhyys näkynyt oikeastaan ollenkaan ulospäin. Äitini oli sekä taitava ompelija että loistava kokki. En kärsinyt köyhyydestä. 

Töitä aloin tehdä 13-vuotiaana ja siitä lähtien kaikki lomat kuluivat erilaisissa töissä. Lapsuuden köyhyys ei tehnyt minusta pihiä, mutta olen kyllä järkevä rahankäyttäjä.” Nainen, 58

”Ajattelin varmaan, että tällaista tämä nyt on – eikä tälle voi mitään.”

”En ajatellut lapsena köyhyydestä mitään erityistä. Tai ajattelin varmaan, että tällaista tämä nyt on – eikä tälle voi mitään. Ikinä en sitä hävennyt. Nyt ajattelen melko samalla tavalla. Se on ollutta ja mennyttä, eikä sille kukaan voinut mitään. Sen lapsuus varmasti opetti, että osaan elää vähällä rahalla – olen aika nuuka ja varoivainen siltä varalta, että joku päivä rahaa ei ehkä olekaan.

Lapsena köyhyys näkyi siinä, että merkkivaatteita ei ostettu ikinä, vaan vaatteet haettiin oman kylän halpahallista. En myöskään saanut omaa stereosoitinta tai radiota. Stereoita pääsin kuuntelemaan kaverini kotona, jossa käytännössä asuin muutenkin.

Sisaruksilta sain joululahjaksi suksia ja luistimia, sosiaalitoimi maksoi silmälasit. Jäin pois luokkaretkiltä ja muista riennoista, mihin tarvitsi rahaa." Nainen, 49

”En mittaa ihmisiä sillä, mitä heillä on – vaan sillä, millaisia he ovat.”

”Muistan, että häpesin joskus vaatteitani ja urheiluvälineitäni koulussa, mutta muuten en oikeastaan huomannut köyhyyttä lapsuudessani lainkaan. En ole myöskään katkera köyhästä lapsuudestani. Ymmärrän, miksi vaatteet olivat mitä olivat. Ja ymmärrän myös äitini masennusta. Kun olin yläasteella, vanhempieni rakentama koti oli pakko myydä – huonolla hinnalla. Myös automme vietiin, koska lyhennykset olivat myöhässä. Se oli raskasta ja surullista.

Kaiken murheen keskellä vanhempani suoriutuivat kasvatuksesta ihailtavasti, eivätkä kaataneet murheitä meidän lasten kannettavaksi. Emme matkustaneet lomilla, käyneet ulkona syömässä, ei ollut viikkorahaa ja karkkipäivä oli pari kertaa kuukaudessa. Mutta onni tuli pienistä hetkistä.

Samoin ajattelen nykyään. Onnellinen voi olla ilman rahaakin ja hienoja juttuja. En mittaa ihmisiä sillä, mitä heillä on – vaan sillä, millaisia he ovat. Köyhyys ei ole ihmisen oma moka, vaan siihen tilanteeseen voi joutua vaikka olisi tehnyt töitä ja yrittänyt kuinka kovasti. Olen oppinut, että elämä ei ole ennakoitavissa – kuka vain voi tippua tyhjän päälle. Siitä voi kuitenkin selvitä – ja elämä jatkuu. Olen nykyään keskituloinen, mutta käynyt läpi konkurssin." Nainen, 40

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”