Esa yllätti puolisonsa Heinin sipsipussikosinnalla. Häitä pari pääsee juhlimaan ehkä jo pian.

Mitä tekee ihminen, joka pitää sekä sipseistä että pitkäaikaisesta seurustelukumppanistaan? No, painattaa tietenkin kosinnan sipsipussiin.

Kuopiolaisen Esan, 30, sipsiyllätys onnistui täydellisesti. Hänelle ja hänen naisystävälleen Heinille saapui kesäkuun alussa iso laatikollinen sipsejä, jonka Esa kertoi voittaneensa osallistumalla perunalastuyrityksen kyselyyn.

Esa jujutti Heinin kaivelemaan sipsilaatikkoa. Yhdessä pusseista luki: Haluaisitko Heini olla loppuelämäni sipsikaveri? Tuletko vaimokseni?

– Onneksi sain tilanteen videolle. Heini avasi laatikon ja katsoi, että onpas paljon kaikkia sipsejä. Kehotin katsomaan vähän tarkemmin, mitä kaikkea siellä on ja sitten Heini näki sen (kosinnan sipsipussissa). Hän hehkutti sitä kyllä tosi paljon, Esa kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Todellisuudessa mitään maisteluvoittoa ei ollut napsahtanut, vaan Esa oli päättänyt varmistaa itselleen voiton: onnistuneen kosinnan ja ihanan vaimon.

Esan mielikuvituksellinen kosinta upposi Heiniin. Parin häitä saatetaan juhlia jo loppukesästä.
Esan mielikuvituksellinen kosinta upposi Heiniin. Parin häitä saatetaan juhlia jo loppukesästä.

Noin kuukautta aiemmin Esa oli ollut yhteydessä Oikia-sipsejä valmistavaan Real Snacks -yritykseen ja kysäissyt, onnistuisiko kosinta sipsipussilla. Sitä ennen Esa oli pohtinut jo jonkin aikaan sopivaa tapaa kosia. Matka Disneylandiin tai muuhun tunnettuun kohteeseen ei tuntunut Heinille sopivalta vaihtoehdolta. Ei myöskään kosinta sukulaisten ympäröimänä.

– Aloin pohtia, mikä asia yhdistäisi meitä. Sitten minulle juolahtivat mieleen sipsit. Syömme sipsejä aina, kun katsomme leffaa tai Netflixiä. Se on meille tärkeä hetki, kun olemme siinä sohvalla kahdestaan.

Esan onneksi myös sipsifirma näki ehdotuksessa mahdollisuuden saada mukavaa näkyvyyttä.

– Se oli hetken mielijohde. Tiesin kyllä kysyessäni, että minä hyödyn tästä jotakin ja oletusarvo on se, että myös firma hyötyy tästä jotakin, Esa sanoo.

Liikunnan parissa työskentelevä Esa kertoo olevansa vilkas mielikuvitukseltaan ja keksivänsä kaikenlaisia ideoita. Tämä idea kuuluu selkeästi niiden parempien joukkoon, sillä vastauskin oli myöntävä. Pari aikoo juhlia häitään vielä tänä vuonna.

Onko sinulla kokemusta ikimuistoisesta kosinnasta? Kerro tarinasi meille alla olevalla lomakkeella! Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutussa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla