Onni on ihan ulottuvillamme, kun sen vain oivaltaa. Kuva: Shutterstock
Onni on ihan ulottuvillamme, kun sen vain oivaltaa. Kuva: Shutterstock

Tänään kiitän jääkaappia, leivänpaahdinta ja pesukonetta.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka hieno laite jääkaappi on?

Kyse on oikeasti aika merkittävästä keksinnöstä ihmiskunnan historiassa, sillä jääkaappi estää todella monia ihmisiä kuolemasta ruokamyrkytykseen. Sen lisäksi se viilentää juomasi ihanan kylmäksi ja raikkaaksi. Ah!

Onko mieleesi tullut koskaan kiittää jääkaappiasi? No, eipä ole tainnut. Sen sijaan olet avannut ja sulkenut sen kymmeniä kertoja päivässä kiinnittämättä siihen mitään huomiotta. Olet ottanut jääkaappisi itsestäänselvyytenä!

Jos jääkaapilla olisi tunteet, sillä olisi kaikki oikeus olla loukkaantunut.

Samalla tavalla otamme elämässä niin paljon muutakin hienoa itsestäänselvyytenä ja huomaamme lähinnä sen, mikä on pielessä, sanoo hyvinvointikouluttaja ja -bloggaaja Marika Borg.

Valittamisen sijasta meidän kannattaisi kuitenkin opetella huomaamaan se kaikki, mikä on hyvin ja olla siitä kiitollisia.

– Länsimaisilla ihmisillä menee paremmin kuin 99 prosentilla kaikista maailman ihmistä. Ei tarvitse kuin ajatella aamuisin Aleppon lapsia, niin johan tuntuvat omat murheet pieniltä, Borg toteaa.

Borg on luennoinut jo parinkymmenen vuoden ajan kiitollisuuden ihmeitä tekevästä voimasta. Syyskuun lopussa julkaistiin hänen uusi kirjansa Rakastu elämääsi! 7 viikon kiitollisuusohjelma (Viisas elämä).

Kurjuuskilpailu

Kuvittele vielä tilanne lounasruokalassa: Istutte kollegoiden kanssa pöytään. Yksi manailee stressiä ja työmääräänsä, toinen kertoo omasta kuormastaan ja mainitsee lisäksi nukkuneensa huonosti. Kolmannella farkutkin kiristävät. Ei ehkä kannattaisi syödä ollenkaan. Kuulostaako tutulta?

– Usein suorastaan kilpailemme siitä, kenellä meistä menee huonoimmin, Borg väittää.

”Usein suorastaan kilpailemme siitä, kenellä meistä menee huonoimmin.”

Se, että huomaamme mieluummin pahan kuin hyvän, on Borgin mukaan ihan normaalia, jopa eloonjäämisasetus aivoissamme. Negatiivisuus syö kuitenkin energiaa ja elinvoimaa ja on onnellisuutemme esteenä. Kaiken lisäksi se myös lihottaa, sillä valittaminen ja stressi lisäävät aineenvaihduntaa hidastavan kortisolin tuotantoa.

– Ihmiset ovat nykyään hyvin kiinnostuneita hyvinvoinnista, jaksamisesta ja onnellisuudesta, mutta kiitollisuus tahtoo unohtua, vaikka se on ällistyttävän tehokas keino, ehkäpä jopa tehokkain, lisätä nopeasti onnen määrää omassa elämässään, Borg sanoo.

– Kun huomaamme kaiken hyvän, mitä meillä on, lakkaamme olemasta ympäristöhaittoja. Itsemme lisäksi pystymme tuottamaan paremmin iloa yhteisöllemme, muutumme ongelmista ratkaisuiksi. Kiitollisuus on oikotie onneen.

Mielen treenit

Kuulostaa hyvältä. Oikotie onneen ei silti välttämättä ole helppo tie.

Kaikille ei riitä Aleppon lasten ajatteleminen, vaan hyvän näkemistä omassa elämässään voi joutua harjoittelemaan. Borgin kirja sisältää seitsemän viikon ”mielen treeniohjelman”, jossa kiitollisuutta opetellaan erilaisten harjoitusten avulla.

– Seitsemässä viikossa aivomme kykenevät sopeutumaan muutokseen ja omaksumaan uuden tavan ajatella.

Yksi harjoituksista liittyy alussa mainittuun jääkaappiin. Tehtävänä on huomata – ja kiittää – kodista kymmentä esinettä, joista on hyötyä ja iloa.

Toinen harjoitus on tunnistaa oma narinatarinansa. Meillä kaikilla on omat vakioaiheemme, joista valitamme. Borgilla se on keski-ikäisten miesten käyttäytyminen liikenteessä.

Sillä vaikka kaikki valittavat, valittajista ei kuitenkaan pidetä. Omalle valitukselleen vain muuttuu usein kuuroksi. Siksi Borg kehottaa myös kysymään itseltään: haluaisitko itse olla omassa seurassasi?

Yksi ylitse muiden

Jos kirjan harjoituksista pitäisi kuitenkin valita yksi ylitse muiden, olisi se kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen.

– Sen tehosta on tieteellistäkin näyttöä, Borg sanoo.

Kiitollisuuspäiväkirjan idea on yksinkertainen eikä missään nimessä uusi. Borg on itsekin pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa jo kahdenkymmenen vuoden ajan, ja hänen ensimmäinen kirjansa aiheesta julkaistiin jo vuonna 1997. Se oli yhdessä psykologian tohtorin Robert Holdenin kanssa laadittu Kiitollisuuden päiväkirja.

Ideana on kirjata joka ilta, mieluiten käsin, ylös asioita, joista sinä päivänä on ollut kiitollinen. Asiat voivat olla ihan arkisia: lounaalla oli tänään hyvää ruokaa, työkaveri kertoi hyvän vitsin, puoliso oli laittanut pyykit kuivumaan. Kiitollisuuspäiväkirjan tarkoitus on herättää huomaamaan, että vaikka kuinka olisi kurjaa, elämässä on aina myös asioita, jotka ovat hyvin.

Mutta mitä jos elämässä ei tunnu olevan mitään hyvää?

– Aina voi kirjoittaa vaikka, että Luojan kiitos tämä päivä on ohi. Yleensä kiitollisuuden aiheita alkaa pikku hiljaa löytyä muitakin.

Tee siitä automaatio

Borgin mukaan kiitollisuuspäiväkirjasta onkin erityisesti hyötyä elämän kriisikohdissa.

– Kahdenkymmenen vuoden aikana minunkin elämässäni on tapahtunut monia ikäviä asioita; esimerkiksi joitakin vuosia sitten kamppailin hirveän hometalokohtalon kanssa ja jouduin muun muassa tuhoamaan tuhat minulle rakasta kirjaa. Kiitollisuuspäiväkirja auttaa jaksamaan.

Kiitollisuuspäiväkirjasta on tullut Borgille samanlainen automaatio kuin hampaidenpesusta. Jokapäiväisten kiitollisuudenaiheiden kirjaamisen lisäksi hän on alkanut kiittää jo etukäteen tulevasta päivästä.

”Kun päätän, että pidän kaikista kohtaamistani ihmisistä, minun ei tarvitse stressata, mitä he minusta ajattelevat.”

– Kiitän jo etukäteen, että sopimani tapaamiset sujuvat hyvin ja että löydän kohtaamieni ihmisten kanssa yhteisen sävelen. Oikeastihan en voi tietää, kuinka asiat sujuvat. Mutta kun esimerkiksi päätän, että pidän kaikista kohtaamistani ihmisistä, minun ei tarvitse miettiä, mitä heistä ajattelen tai stressata siitä, mitä he minusta ajattelevat.

Viisi hyvää, yksi huono

Oikeastihan kiitollisuuden treenaamisessa ei ole kyse sen kummemmasta kuin katsantokannan muuttamisesta.

Hiljattain Borg törmäsi Facebookissa kuvaan jalkansa menettäneestä vammaisurheilijasta. Kuvatekstissä urheilija kertoi, kuinka häneltä kysytään usein, miten hän voi olla niin positiivinen.

– Urheilijan vastaus kuului: ”Minä kysyn heiltä, kuinka te voitte olla noin negatiivisia, vaikka teillä on yhä molemmat jalat.”

Kiitollisuuden harjoittaminen ei tarkoita, että pitäisi muuttua pyhäkoululaiseksi. Valittaa ja suuttuakin saa.

– Mutta jos vaikka huomaa viisi hyvää asiaa yhtä huonoa kohden, on varmasti aika onnellinen.

Marika Borgin Rakastu elämääsi! -blogi: www.marikaborgblogi.fi.

Mieti näitä

  • Sinulla on aina vapaus valita tulkintasi. Ihmiset voivat olla sinulle ikäviä, mutta sinun ei tarvitse antaa heidän muuttaa sinua ikäväksi.
  • Odotamme työkavereilta positiivista palautetta. Annammeko itse sitä heille?
  • Kaikki haluavat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi omina itsenään. Odotamme sitä muilta, mutta annammeko itse muille saman mahdollisuuden?
  • Mitä asioita tekisit enemmän, jos kuulisit, että sinulla on elinaikaa vain vuosi? Kirjaa asiat ylös paperille. Mutta hetkinen! Miksi sinun pitäisi olla kuolemassa? Etkö voisi saman tien alkaa elää niin kuin haluat?

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla. mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.