Kuvitus Shutterstock
Kuvitus Shutterstock

Kaveri kehuu Facebookissa ihania lapsiaan, pitkiä hiihtolenkkejään ja täydellisiä illallisiaan. Että ärsyttää.

Se hiipi salakavalasti elämääni. Huomasin sen ­ensimmäisen kerran ehkä viime jouluna, kun luin ­ystävieni Facebook-statuksia. Kaikilla oli tosi kivat pyhät, ja ne vietettiin ihanien, rakkaiden ihmisten keskellä. Meidän perheessä taas torailtiin ihan tavalliseen tapaan, ja minä melkein heti vannoin, että ensi vuonna vietän juhlapyhäni muussa seurassa.

Olen kateellinen. Miksi kaikkien muiden elämä näyttää paljon hohdokkaammalta kuin minun?

Seuraamissani blogeissa jatkuvasti ­askarrellaan, siivotaan, sisustetaan ja suunnitellaan huikeita illallisia ja täydellisiä kattauksia. Minä en saa edes valmistaikinapullia uuniin.

Olen kadehtinut ystävänikin lifestyle-blogia, joka on ihana, mutta… Minä en ehdi kotoilemaan ja aika usein huomaan tarjoavani perheelleni einespinaatti­lättyjä jo kolmatta päivää peräjälkeen, kun taas ystäväni surauttelee super­smoothieta ja kokkaa luomuherkkuja.

Sekin pännii, kun Facebook-kaverit postailevat lomakuviaan ja itse kuljen vain työpaikan ja marketin väliä.

Argh! En halua olla ystävilleni kateellinen, saati sitten ihmisille, joiden elämästä en tiedä mitään kiiltokuvamaisen blogikulissin takana. Apua!

Muutkin kadehtivat

En ole kuitenkaan yksin alhaisten tunteideni kanssa, onneksi. Kun kysyimme Me Naisten lukijoilta, ovatko he poteneet joskus nettikateutta, jopa 63 prosenttia myönsi kadehtineensa joskus ystäviensä elämää Facebookissa. 28 prosenttia vastaajista kertoi kadehtivansa seuraamiensa bloggaajien arkea.

Psykologi Ilona Rauhalakin lohduttaa, ettei kadehtimisessa ole mitään kummallista. Sosiaalinen vertailu on ihmisille tärkeää, ja Facebook ja blogit ovat tehneet siitä entistä helpompaa. Tiedämme muiden elämästä enemmän kuin ennen.

– Kun ennen kadehdimme yhtä naapuria, nyt meillä on kolmesataa Facebook-kaveria, joita kadehtia, hän sanoo.

Kyselyn mukaan eniten kateutta herättävät ulkomaan­matkat, seuraavaksi perhe, tyyli ja rahat. Bloggaajilta kadehditaan elämäntyyliä ja ­vaatekaappia. Kateutta saavat tuntemaan myös urheilusuoritukset, saavutukset, kauneus, hauskat bileet, kaverisuhteet, lemmikit, laihuus ja profiilikuvat.

Siis elämä, joka ei ole minun.

Myös ärsytys iskee

Kateuden lisäksi Facebook-maailma saa tuntemaan ärsytystä. Ja useinhan ärsytys kumpuaa juuri kateudesta.

Jatkuvat urheilusuorituskehuskelut ja omien lasten ylikehuminen ärsyttävät. Kai nyt jokaisen mielestä se oma pentu on maailman täydellisin ja paras joka tapauksessa. (Nainen, 37 v.)

Sellaiset missä hehkutetaan miehen tuomia lahjoja, yllätyksiä ja ihanaa rakkautta. (Nainen, 25 v.)

Ruuanlaittobrassailut. (Nainen, 44 v.)

Toisten hehkutukset ihanasta puoli­sosta, kun itse olen sinkku. (Nainen, 29 v.)

Lähinnä sellaiset, joissa on urheiltu ja kylläpä tuntuu taas hyvältä kymmenen kilometrin hiihtolenkin jälkeen. Ottavat päähän, koska haluaisin itse olla urheilullinen. (Nainen, 38 v.)

Se, että joku on ostanut juuri sellaisen luksuskäsilaukun, jollaista himoitsen, mutta johon minulla ei ole varaa. (Nainen, 34 v.)

Jatkuva ♥-merkin käyttö päivityksissä on ärsyttävintä, ei kaikki voi olla aina niin ihanaa! (Nainen, 32 v.)

Minua ei oikeasti kiinnosta se perheen viidennen mersun huikea sävy ilta-auringossa vaan haluan tietää mitä sille perheelle oikeasti kuuluu. (Nainen, 35 v.)

Statukset, jotka viittaavat siihen, että ­rahaa on palanut, esim. kuvat "onnellisena ostosreissun jälkeen" läjä kasseja vierellä tai "täydellinen perhe" aurinkoisena aamuna ulkoilemassa tai retkellä. (Nainen, 38 v.)

Eikö tuo kaikki ole ihan selvää kateellisten panettelua?

Kun huomaa kateuden pirulaisen hiipineen sieluun, Ilona Rauhala kannustaa rehdisti myöntämään, että tunne on totta.

– Kateutta ei missään nimessä kannata painaa pois, sillä kun sen yrittää kieltää, se tulee yleensä vain voimakkaampana takaisin.

Ilona myös muistuttaa, että kateus on tosiaan vain tunne, ei koko ihminen.

– Kaikki tunteet ovat hyödyllisiä ja ­arvokkaita, sillä ne antavat meille informaatiota itsestämme. Esimerkiksi minulle merkkivaatteet ovat yhä tosi tärkeitä, ja se johtuu pitkälti siitä, että nuoruudessani olin hirveän kateellinen varakkaiden perheiden lapsille heidän leviksistään ja purjehduskengistään, joihin minun vanhemmillani ei ollut varaa. Kannattaa siis miettiä, mitä tunteen alkujuurella on. Useimmiten kyse on vain siitä, että haluamme tuntea itsemme hyväksytyksi.

Myös voimavara

Täydellinen elämä vituttaa. (Nainen, 33 v.)

Toisella on asiat paremmin kuin itsellä. Ei sillä, etten sitä heille soisi. (Nainen, 47 v.)

Blogeja lukemalla tajuaa, kuinka tylsää, harmaata ja ei-tyylikästä oma elämä on. Toisaalta taas kateus auttaa huomaamaan mikä on itselle tärkeää, ja sen voi kääntää voimavaraksi. (Nainen, 29 v.)

Juuri näin! Ilona Rauhala muistuttaa, ettei kateus ole aina pahasta.

– Kateutta on kahdenlaista. Positiivinen kateus on luonteeltaan kannustavaa ja saa ihmisen tavoittelemaan haluamiaan asioita – oli se sitten uusi sohva tai ulkomaanmatka. Negatiivinen kateus on sitä, että jää vellomaan alhaisiin tunteisiin, jolloin ne voivat alkaa vaikuttaa ­ihmissuhteisiin tuhoavasti.

Ilona itse pukee tuntemuksensa myös sanoiksi.

– Käytän todella paljon sitä, että sanon kadehtimalleni ihmisille: Vitsi, mä olen kateellinen sulle tuosta jutusta! Minäkin haluan tuollaisen. Kun tunteen sanoo ­ääneen, sen negatiivinen vaikutus elimistössä vähenee heti.

Rikkaat ja joutilaat?

Blogeissa annetaan kuva, että bloggaaja on rikas ja joutilas ja voi vain ostella uusia tavaroita käymättä töissä. Vaikka lukija tietää, ettei se ole oikeasti totta, on moi­sesta mielikuvasta vaikea päästä eroon. Väkisinkin vertaa omaa elämäänsä bloggaajan elämäntyyliin ja seurauksena on kateutta ja tyytymättömyyttä. (Nainen, 35 v.)

Tuntuu, ettei blogeissa kirjoiteta negatiivisista asioista ja normaalielämästä, vaan blogien pitäjien elämä on yhtä pinta­liitoa. (Nainen, 34 v.)

Ihmettelen, mistä riittää ­aikaa, rahaa ja viitsimistä näyttää aina huolitellulta. (Nainen, 25 v.)

Onko bloggaajan elämä sitten aina niin täydellistä? Kilautetaan yhdelle. Lifestyleblogia Pics, Dots and Stripes pitävä Tiinakaisa vastaa puhelimeen kesken askartelutalkoiden. Hän on värkkäämässä ­ystävänpäiväkortteja kolmevuotiaan poikansa kanssa. Takassa rätisee tuli, ja hellalla porisee lounassoppa. Korttishow’n jälkeen hän aikoo lapsensa kanssa vielä pulkkamäkeen. Kuulostaa täydelliseltä!

– Joo, mutta se on vain osatotuus. ­Oikeasti keittiössä on hirveä sotku, pöytä lainehtii vesiväriä, olemme vielä yöpuvuissa ja minulla on tukka pystyssä, hän nauraa.

Välillä blogimaailmassakin saadaan totuuskohtauksia ja bloggaajat esittelevät kotiensa sotkuisia nurkkia, pyykkikasoja ja leluröykkiöitä: tällaista meillä oikeasti on. Jokin aika sitten muotibloggaajat innostuivat esiintymään meikittöminä. Tiinakaisa ei innostu sellaisesta.

– Miksi ihmeessä kuvaisin likaista tiskipöytää? Haluan itsekin katsoa blogeista sieviä ja inspiroivia kuvia. Sotkukasoja näkevät kaikki ihan tarpeeksi omissa ­kodeissaan.

Vain pieni osa elämää

Vaikka bloggaaja-Tiinakaisa keskittyy vain arkensa kauniiden puolien esittelyyn, hän saa tosi vähän palautetta, joka olisi suoraan tulkittavissa kateellisen mielen tuotokseksi. Hän epäilee sen liittyvän osittain rahankäyttöön: hän ei esittele blogissaan mitään kovin kalliita hankintoja.

– Tiedän, että muotibloggaajat ja ­luksusjuttuja esittelevät saavat huomattavasti enemmän negatiivista palautetta. Ehkä iälläkin on vaikutusta. Olen yli kolmekymppinen, ja niin ovat myös monet lukijani. Vanhemmilla lukijoilla on jo hieman enemmän medialukutaitoa. ­Ymmärretään, että blogin kauniit kuvat ovat vain pieni osa elämää.

Me Naisten kyselyssäkään kukaan ei myöntänyt, että olisi kirjoittanut koskaan mitään kateellista tai ilkeää Facebook-ystävän ärsyttävään kommenttiin tai edes tuntemattoman liian ihanaan blogiin.

Uskoisiko tuota?

Ilona Rauhala kertoo esimerkin ruotsalaisesta Solsidan-televisiosarjasta: siinä perheenäiti Annaa ärsyttivät lapsen tarhakaverin äidin Facebook-päivitykset, joiden perusteella perheen elämä vaikutti täydelliseltä.

– Lopulta Annalle selvisi, että hänen kadehtimansa perheen isä oli juuri kuollut ja nainen selvisi surusta ainoastaan pitämällä kulissia yllä.

Ilona muistuttaa, että useimmiten ­sitä kadehtii yhdeltä sitä, toiselta tätä ja kolmannelta tuota, mutta kenelläkään ei ole kaikkea sitä mitä haluaisi.

– Todennäköisesti sinullakin on jotakin, jota ­joku muu kadehtii.

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti
Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Vierailija kirjoitti: Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita...
Lue kommentti