Annalla on kotonaan vartiointifirman kannettava paniikkinappula. Ex-mies on yrittänyt tuhota kaikin tavoin hänen elämänsä.

Kuvitus Riikka Sormunen

"Kun palasin turvakodista kotiimme hakemaan tavaroitani, Peter oli repinyt vaatteeni kaapeista lattialle ja ulostanut niiden päälle. Yöpöydällä olleet kirjat olivat silppuna jakkupukujen joukossa.

Poliisi piti huolta, ettei mies käynyt käsiksi, kun keräilin sokissa omia ja lastemme tavaroita jätesäkkiin.

Rakastuin Peteriin ensisilmäyksellä Joensuun laulujuhlilla 1990-  luvun alussa. Olin silloin 28-vuotias ja eronnut kaksi viikkoa aiemmin naapurikylän pojasta, jonka kanssa olimme seurustelleet ylioppilasjuhlapäivästäni asti.

Maailmaa nähnyt hollantilainen muusikkomies vei totaalisesti insinöörinsydämeni. Seurusteluaika oli hohdokasta. Sovimme treffejä kansainvälisille lentokentille, ja kiersin välillä
hänen bändinsä mukana. Peter osteli lahjoja ja lähetteli ihania kortteja.

Häneen hurmaantui myös äitini, joka meni kansanopiston englannin kurssille, jotta osaisi jutella vävypoikansa kanssa.

Tutkimusmatkalla kaapissa

Kolmen vuoden seurustelun jälkeen Peter muutti Suomeen. Hän oli niin huomaavainen, että kävi alkutöikseen siivouskaapissani tutkimassa, mitä lattianpesuaineita käytän, jotta osaa ostaa samaa.

Sitten hän kosi minua.

Pian sen jälkeen ihmettelin ensimmäisen kerran Peterin empatiakyvyn puutetta matkallamme Norjassa. Hän halusi minut hyppimään kanssaan rantakiville, vaikka jalastani oli juuri poistettu kipsi. Hän ohitti täysin puolikuntoisuuteni ja loukkaantui, kun en suostunut hyppelemään.

Häävalmisteluissa hänen huomaavaisuutensa alkoi olla kokonaan tiessään. Mielipiteilläni ei ollut mitään painoarvoa. Peter halusi suunnitella kaiken yksin. Häissämme olin ärtynyt ja turhautunut.

Valokuvissa näytän papin edessä siltä kuin haluaisin oksentaa. Tunsin oloni epätoivoiseksi. Olisinpa uskaltanut juosta alttarilta pois. En kuitenkaan rohjennut, koska salissa istui kuusikymmentä sukulaistani ja olin raskaana.

Kaikki oli joko tai

Synnytyslaitoksella Peter hiippaili aamutakissa ainoana miehenä sairaalan käytävillä. Esikoisemme vauva-aika oli onnellista, ja tulin pian suunnitellusti uudestaan raskaaksi.

Samoihin aikoihin Peter perusti yrityksen ja äitini sairastui vakavasti. Stressaannuin niin pahasti, että sain raskausastman ja jouduin vähän väliä sen takia sairaalaan.

Peter ei pystynyt kohtaamaan sairauttani. Hän raivosi siitä
minulle jatkuvasti ja kieltäytyi osallistumasta lastenhoitoon pitkien työpäiviensä vuoksi. Jouduin sairaalasta käsin järjestämään lapselle hoitajia kolmeen vuoroon kotiimme.

Olin niin loppu, että sairaalan sosiaalityöntekijä oli sijoittamassa lasta jo lastenkotiin sairaalakeikkojeni ajaksi. Kun kerroin tästä miehelleni, hän lopetti työt kokonaan. Peterille elämässä kaikki oli joko tai, minkäänlaiseen joustoon hän ei pystynyt.

Kun toinen lapsemme syntyi kaoottisen raskausajan jälkeen terveenä, olin onnellinen, mutta emme pystyneet jakamaan tunnetta. Mieheni vain stressasi yrityksestään. Minua jäi kaihertamaan hänen käytöksensä. Mietin, voinko luottaa häneen enää ollenkaan pulassa. Päätin, että kun nuorempi lapsi on puolivuotias, lähden.

Kuopus kuin ilmaa

Lähteminen ei ollutkaan niin helppoa. Yritin pelastaa suhteemme kaikin tavoin. Kun Peter ei halunnut kuulla mitään toiveitani ja tarpeitani, aloin opiskella rakentavaa vuorovaikutusta. Ajattelin, että olen huono kommunikoimaan, kun hän ei halua kuunnella.
Peterin bisnekset menivät yhä huonommin. Hän syytti alamäestä minua ja vauvaa. Kuopukseen mies ei ottanut vuoteen mitään kontaktia vaan käyttäytyi niin kuin häntä ei olisi olemassakaan.

Asuimme pienessä kaksiossa nelistään, ja kuvittelin, että tilavampi koti olisi ratkaisu ongelmiimme. Eihän uudessa kodissa mikään ollut paremmin. Sen jälkeen keksin, että miestä ahdistaa se, että hänellä oli ollut kotimaassaan menestyksekäs ura ja Suomessa mikään ei tuntunut onnistuvan. Päätimme, että hän jää kotiin lasten kanssa miettimään, mitä hän haluaisi tehdä ja minä menen töihin.

Koska meillä oli paljon lainaa, tein pitkää päivää ja olin tosi väsynyt. Riitelimme koko ajan. Suutuin usein ja sen jälkeen häpesin sitä.

Peterin käytös kävi vain kummallisemmaksi. Hän saattoi esimerkiksi varastaa autostereoni, etten voisi pitkällä työmatkallani kuunnella radiota tai parkkeerata oman autonsa pihallamme niin, että en päässyt lähtemään töihin.

Uimahallin sijasta turvakotiin

Muutimme eri huoneisiin. Hän kävi tapetoimassa seinäni solvausmuistilapuilla. Minulla ei ollut sananvaltaa edes lastemme nukkumaanmenoaikoihin. En saanut enää syödä muiden kanssa samassa pöydässä vaan kun tulin töistä, minun piti kaivaa tähteitä jääkaapista. Vain jouluna minulle katettiin lautanen.
Lapsille hän sanoi, että kaikki olisi hyvin, jos äiti ei olisi täällä. Hän olisi halunnut, että muutan pois talosta mutta maksan kaikki laskut.

Hän ei lyönyt minua mutta iski nyrkillä isoja reikiä seiniin. En kehdannut pyytää reikäisten seinien keskelle ketään vierailulle.
Peter yritti tempauksillaan istuttaa minua hysteerisen naisen muottiin. Lopetin räjähtelyn ja menin aina ulkoportaille istumaan, kun tunsin suuttumuksen tulevan. Halusin katsoa, muuttuuko mikään, jos minä vaihdan reagointimallejani. Yritin ratkoa painostavaa tilannetta eri keinoin vuosia, jotta yhteiselämä olisi edes jotenkin ollut siedettävää. Mutta mikään ei muuttunut.

Lapset rupesivat oireilemaan. He eivät tavanneet ollenkaan ikätovereitaan, kun mies ei suostunut lähtemään kotoa mihinkään.

Molemmat alkoivat saada paniikkikohtauksia, jos heitä yritti viedä johonkin.

Soitin lastensuojelutyöntekijälle. Hänen mielestään lapset piti saada päivähoitoon työpäivieni ajaksi. Hän myös ehdotti turvakotiin pakenemista. En ollut tullut ajatelleeksi, että se olisi minun, hyvin toimeentulevan uranaisen paikka.

Eräänä iltapäivänä, kun meidän piti mennä lasten kanssa uimakouluun, pakkasin salaa tavarat kassiin ja ajoin turvakotiin.

Ei ikinä entiseen kotiin

Olimme turvakodissa melkein kolme kuukautta, joista kaksi olin sairauslomalla. Se oli onnellisimpia aikoja elämässäni vuosiin. Työntekijät tukivat rajojen asettamista lapsille, eikä minun tarvinnut koko aikaa pelätä.

Turvakodin työntekijä kysyi muutaman päivän päästä varovasti, olenko miettinyt, miten tästä jatkettaisiin eteenpäin. Sanoin spontaanisti, että emme aio palata enää koskaan entiseen.
Kun Peterille selvisi, että olemme turvakodissa, hän käynnisti
aggressiiviset oikeustoimet ja vaati valtavia elatusmaksuja itselleen, koska oli hoitanut lapsia puolitoista vuotta kotona.

Oikeuden väliaikaismääräyksellä lapset määrättiin takaisin pelottaviin oloihin isälle. Se tehdään vähäisten tietojen
perusteella, ja siinä lasten olosuhteet pyritään säilyttämään entisellään. Koska isä oli hoitanut lapsia kotona puolitoista vuotta, hänelle annettiin lähihuolto lopulliseen oikeudenkäyntiin asti. Lastensuojelussa pudisteltiin päätä oikeuden päätökselle. He tiesivät, millaisissa oloissa lapset olivat olleet.

Avohuollon tukitoimena lapset sijoitettiin päiväkotiin. Varustin kuusivuotiaan esikoisemme kännykällä. Hän saattoi soittaa 16 kertaa päivässä itkien vessasta tai komerosta.

Kaikki rahat käräjille

Palkkasin kaupungin parhaan avioerojuristin ja käytin perintörahani saadakseni lapset takaisin. Kun Peteriltä kysyttiin oikeuden olosuhdeselvityksessä, mitä on hyvä vanhemmuus, hän joutui ottamaan kysymyksen kotitehtäväksi. Oikeus katsoi, että pystyisin paremmin vastaamaan lasten emotionaalisiin tarpeisiin ja minusta tuli lasten lähihuoltaja, mutta isälle jäi laajat tapaamisoikeudet. Niitä hän on viimeiset kymmenen vuotta käyttänyt kiristämiseen, uhkailuun ja kiusaamiseen.

Ensimmäinen asuntomme eron jälkeen oli kerrostalossa. Minulle loi turvaa se, että koti ei ollut maan tasalla ja että huoneistoa suojasi vielä lukollinen alaovi. Se ei häntä pysäyttänyt. Peter hajotti alaoven lukon useaan otteeseen meidän nähtemme.

Koska menetin oikeudessa lapseni kymmeneksi kuukaudeksi, en ole halunnut käynnistää uusia prosesseja. Tuntuu siltä, että oikeussalissa voi käydä mitä tahansa. Peter on nostanut minua kohtaan vaikka minkälaisia oikeusjuttuja vuosien varrella.

Kerran estin muutaman tapaamisen hänen sekavan käytöksensä takia. Hän vei jutun oikeuteen ja voitti sen. Jouduin maksamaan kymmeniätuhansia euroja, koska ei ollut riittävää näyttöä siitä, että hän olisi vahingollinen lapsille.

Sähköpostissani on satoja uhkauksia siitä, että tulen menettämään lastemme rakkauden. Hän on myös uhannut tappaa minut ja raaputtanut autoni kylkeen ristin.

Lapset talutusnuorassa

Aluksi annoin Peterille konfliktien pelossa paljon periksi. Toivoin,
että edes erovanhemmuus menisi hyvin. Hän koki asiakseen määräillä kotiani myös eron jälkeen. Hän istui sohvallani, kun tulin töistä tai tuli lasten avaimilla sisään, kun miesystäväni oli käymässä.

Olen varma, että Peter on käynyt asunnossa myös luvatta. Miten hän muuten voisi tietää, mitä lääkkeitä syön. Odotin lapsia koiran kanssa eräänä tiistaina parkkipaikalla, kun hän kaasutti lapset kyydissä täysillä minua kohti. Juuri ennen törmäystä hän käänsi rattia.

Tapaamisia isän kanssa on ihan liikaa ottaen huomioon, miten huonossa kunnossa lapset ovat, kun he palaavat isän luota. He ovat ahdistuneita, levottomia ja itkuisia.

Isä pitää edelleen nyt teini-ikäisiä lapsiamme tiukassa talutusnuorassa. Lapsilla on pakottava tarve olla häneen koko ajan yhteydessä, kun hän on kiertueella. Peter on valjastanut lapset kertomaan kaiken, mitä meillä tapahtuu, mutta he eivät ilmeisesti saa kertoa mitään, mitä isän luona tapahtuu.

Sen lisäksi, että hän on systemaattisesti vainonnut minua, hän on häiriköinyt myös työnantajaani.

Poliisi vähättelee

Lasten kummitädit ja muut heitä satunnaisesti hoitaneet pelkäävät kuollakseen entistä miestäni.

Yhden työmatkan ajaksi palkkasin jopa ulkopuolisen vartijan lastenvaihtotilanteisiin, jotta ystäväni eivät joutuisi pelkäämään.
Peter raivostui siitä, että paikalla oli vartija ja keksi, että turvamies oli työnantajani palkkaama. Peter rupesi häiriköimään myös työnantajaani päivittäin. Se oli suunnattoman noloa ja kiusallista.

Hän on myös yrittänyt liata mainettani netissä. Kun nimeni googlaa, löytyy perättömiä tietoja, jotka hankaloittavat työnhakua.

Miehelläni ei ole mitään diagnoosia. Hän pelkää ammattiauttajia kuollakseen – ehkä ihan syystä.

Meillä on kotona nykyään tiukat turvajärjestelyt. Kannettavaa paniikkinappulaa voin painaa hätätilanteessa. Ovissa on magneetit, jotka hälyttävät, jos niistä kuljetaan silloin, kun emme halua. Lapset eivät saa ottaa avaimia mukaan isälle.

Poliisi on usein vähätellyt yhteydenottojani. Eikö muka isä saisi tavata lapsiaan, he ovat sanoneet, jos mies on tunkeutunut
luvatta olohuoneeseemme. Tuntuu välillä myös siltä, että virkavalta ei uskalla puuttua kaikkiin hänen tempauksiinsa, koska pelkää rasistiksi leimautumista. Turvallisuusyrityksessä ei ole koskaan mitätöity huoltani. Se on ollut voimaannuttavaa.

Miksen lähtenyt aiemmin

En uskalla sijoittaa rahaa mihinkään, koska en tiedä, mikä hullu oikeusjuttu odottaa taas kulman takana. Koen eläväni tarjottimella, jossa minun pitäisi olla kaikin tavoin täydellinen, koska hän voi milloin tahansa käynnistää olosuhdeselvityksen, jossa sosiaalitoimi tulee meille nuuskimaan, onko meillä siistiä ja juonko silloin tällöin illalla lasin viiniä.

Kykyni antautua romanttisiin suhteisiin on mennyttä. Ehkä ei lopullisesti, mutta nämä kymmenen vuotta olen ollut kykenemätön sillä alueella. Kaikki suhdeviritelmäni ovat olleet mahdottomia – ehkä alitajuisesti olen toivonutkin niin. Haluan ajatella, että kun olen näin kovia kokenut, ansaitsen vanhana hyvän parisuhteen jonkun papan kanssa.

En voi sanoa katuvani avioliittoa. Onhan minulla siitä kaksi ihanaa lasta. Kadun kuitenkin sitä, että en lähtenyt toisen lapsen jälkeen, kuten silloin suunnittelin.

Työ on pakopaikkani. Siellä ihmiset käyttäytyvät sivistyneesti ja ennalta-arvattavasti. Teen töitä suunnittelijana, ja työssäni voin pelkistää elämän laatikoihin ja nuoliin. Se helpottaa.

Menestyminen työelämässä on varmasti kantanut minua. Pidin juuri viime viikolla esitelmän arvostetussa seminaarissa. Kukaan ei katsomossa varmaankaan arvannut, millaista yksityiselämäni on."

Henkilöiden nimet on muutettu.

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti
Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Vierailija kirjoitti: Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita...
Lue kommentti