Hän saattaa olla esineellistämispuuhissa! Kuva: Shutterstock
Hän saattaa olla esineellistämispuuhissa! Kuva: Shutterstock

Esineellistäminen = hyvä asia seksissä, muulloin ei.

Jos kehut kaupungilla vastaantulijan tissejä tai lähettelet IT-osaston Pekasta eroottisia kuvia työkavereillesi, esineellistät. Esineellistämisen kohteelle tulee arvoton olo: hän on vain kehonosien kokoelma, ilman omia tunteita, älykkyyttä ja persoonaa. Naisten esineellistäminen on tympeä kulttuurinen traditio, jolla ylläpidetään vanhoja valta-asetelmia – eikä tilanne parannu yhtään sillä, että miehiäkin esineellistetään.

Esineellistäminen on siis paha juttu. Paitsi! Yksi sopiva paikka satunnaiselle esineellistämiselle on, ja se on intiimi ihmissuhde. On nimittäin sillä tavalla, että parisuhteessa ihminen saa olla kiinnostunut siitä, miltä hänen kumppaninsa näyttää, ja hänellä on lupa ihailla toisen ulkonäköä ääneen. Se on jopa toivottavaa.

Näytät todella, todella hyvältä

Tutkimuksissa on todettu, että varsinkin naiset menettävät seksuaalista mielenkiintoaan sitä mukaa, kun suhde vanhenee. Vaikuttaisi siltä, että seksuaalinen jännite säilyy parisuhteessa paremmin, jos siihen kuuluu läheisyyden, jaettujen siivousvuorojen, asuntolainan ja lastenhoidon lisäksi myös silkkaa halullista katsetta. Älykkyyden kehuminen ja hellä yhdessäolo ovat ihania asioita, mutta joskus ihminen kaipaa ennemmin eläimellistä kuin humaania seksiä. Silloin pieni esineellistäminen toimii.

Parisuhde-esineellistäminen on helppoa ja tulee luontevasti, jos tykkää kumppaninsa ulkonäöstä. Tässä vain pari tarkentavaa ohjetta:

1) Kaikki haluavat kuulla kehuja ulkonäöstään, kaikki haluavat olla haluttavia. Feministit ja miesasiamiehet eivät ole poikkeus: ei tarvitse ujostella, vaikka olisi suhteessa sellaisen kanssa.

2) Hehkuttaessasi muista yksityiskohdat: erityiset kehut koskien rakkaan ihanimpia piirteitä ovat kiihottavampia kuin yleishehkutus. Jos tykkäät erityisesti hänen pakaroistaan/käsistään/hymystään, ylistä niitä auliisti.

3) Ei sitten mitään ”olet kaunis, ja vielä kun laihduttaisit vähän” -kommentteja! Nyt haetaan ”olet uskomattoman pantavan näköinen, kuten aina, mutta erityisesti juuri tänään” -tyyppistä ääniraitaa.

4) Esineellistäminen muuttuu tylsäksi, jos ei tule myös muunlaista positiivista huomiota. Vaarana on juuri se ”olenko sinulle vain kiva kroppa” -tympeys. Annostelu on tärkeää: joskus on hyvä, jatkuvasti huono.

Lue myös:

Näitä asioita naiset eivät halua kuulla rinnoistaan

Mitä mies todella haluaa sängyssä

Tällaista seksiä naiset harrastavat yhä enemmän