Esa Oksman uskoo, että isällä voi olla iso merkitys myös aikuisiällä. Kuvat: Shutterstock, Esa Oksmanin kotialbumi ja Facebook
Esa Oksman uskoo, että isällä voi olla iso merkitys myös aikuisiällä. Kuvat: Shutterstock, Esa Oksmanin kotialbumi ja Facebook

Esa Oksman on aina kaivannut läsnäolevaa isähahmoa elämäänsä. Facebook-ryhmässä julkaistulla kirjoituksella oli yllättävät seuraukset.

”Etsin varaisää, koska minulla on ollut aina kova tarve isälle, mutta minulla ei oikein ole ollut isää elämässäni, koska oma isäni kärsi mielenterveysongelmista ja alkoholismista tehden lopulta itsemurhan v. 2016. Sen jälkeen myös isäni isä, ukkini, teki itsemurhan samana vuonna. Äidinisä, toinen ukkini, kuoli alkoholismiin kauan ennen syntymääni. Traumatisoiduin ja menetin elämänhaluni näiden tapahtumien johdosta enkä ole löytänyt sitä vieläkään. Arvelen, että koko ikäni kaipaamani isähahmon tuleminen elämääni voisi olla todella tärkeää, jopa välttämätöntä elämäni saamiseen takaisin raiteilleen.”

Näin kertoo 26-vuotias Esa Oksman Facebookin Puskaradio Helsinki -ryhmässä maanantaina julkaisemassa kirjoituksessaan. Esa oli jo pidempään kaivannut elämäänsä isähahmoa. Varsinainen päätös kirjoituksen julkaisemisesta syntyi, kun Esan toisen kämppäkaverin isä vietti yötä heidän asunnollaan.

– He miettivät ihan arkisia juttuja, yhteisiä harrastuksia ja muuta. Jotenkin sellainen tietty rauha, mikä heidän välisessä kanssakäymisessään oli, ja se, että se tapahtui omassa kodissani, sai minulta ihan pasmat sekaisin, Esa kuvailee.

Esa päätti kirjoittamisesta kuitenkin rauhallisin mielin.

– Jotenkin vaan ajattelin, että nyt minä teen sen, nyt minä kirjoitan tuollaisen. En minä mitään häviä siinä, korkeintaan se jää huomaamatta porukalta. Olen käynyt jo niin pohjalla elämässä, että siitä ei ole enää suunta kuin ylöspäin.

Esan Facebook-julkaisu Puskaradio Helsinki -ryhmässä
Esan Facebook-julkaisu Puskaradio Helsinki -ryhmässä

Elämänusko koetuksella

Viimeiset pari vuotta ovat koetelleet Esan uskoa elämään. Samana syksynä, kun hänen isänsä ja isoisänsä kuolivat, hän sairastui rajuun reumaan ja psoriasikseen. Esa kuvailee aikaa maanpäälliseksi helvetiksi.

– Veriarvot romahtivat ja olin ihan liikuntakyvytön. Olin tosi huonona, sain rajuja pelkokohtauksia, oksensin kymmenen kertaa päivässä, enkä saanut mitään ruokaa alas. En kyennyt huolehtimaan itsestäni millään tavalla.

”Olen aistinut isän pahan olon ja ikään kuin kantanut hänen taakkaansa ihan pienestä asti.”

Fyysisten sairauksien lisäksi Esa kärsi mielenterveysongelmista, jotka olivat alkaneet jo ennen läheisten itsemurhia.

– Vaikkei se aina näy päälle päin, olen lapsesta asti ollut tavallista herkempi ja aistinut aika tarkkaan fiilikset ympäristössä. Olen aistinut isän pahan olon ja ikään kuin kantanut hänen taakkaansa ihan pienestä asti. Sitten tietysti masennuin itsekin, ja tuli kaikkia muitakin mielenterveysongelmia, Esa kertoo.

Loppusyksystä 2017 Esa käsitteli näitä ongelmia Auroran sairaalan päiväosastolla. Vasta siellä hän tajusi, miten paljon kaipasi elämäänsä läsnäolevaa isää.

– Siellä oli pienryhmä, jossa käytiin läpi omaa elämäntarinaa. Muutoin pystyin juttelemaan ihan normaalisti, mutta isän kohdalla murruin. Se oli ensimmäinen merkki, että se voisi olla semmoinen aika iso juttu.

Odottamatonta apua

Esan Facebook-kirjoituksen jälkeen tilanne näyttää nyt valoisammalta. Koskettava julkaisu on tämän jutun kirjoitushetkellä kerännyt yli 1 200 reaktiota ja 60 kommenttia. Lisäksi Esa on saanut suoria yhteydenottoja. Viesteissä on kannustettu, tarjottu keskusteluapua ja jaettu omia elämäntarinoita. Joukossa on myös pari perhettä, joiden kanssa Esa on viestitellyt.

– He ottivat yhteyttä, että haluaisivat tutustua ja nähdä, olisiko meillä yhteistä tulevaisuutta. Olen siitä tosi otettu.

”He ottivat yhteyttä, että haluaisivat tutustua ja nähdä, olisiko meillä yhteistä tulevaisuutta.”

Vielä he eivät kuitenkaan ole tavanneet. Julkaisun saama huomio johti nimittäin johonkin, mitä Esa ei osannut odottaa.

– Postaus herätti niin paljon huomiota, että sukulaisetkin huomasivat sen ja alkoivat laittaa minulle viestiä, että tule meille useammin käymään. Tädin mieskin sanoi, että hän mielellään viettäisi aikaa kanssani, Esa kertoo.

Esa ei vielä osaa sanoa, miten etsinnässä lopulta käy.

– Tosi ihanat ihmiset ovat ottaneet yhteyttä. Olisi ihanaa tavata uusia ihmisiä, mutta välimatkat aiheuttavat ehkä vähän ongelmaa. Ihan tällaisista käytännöllisistä syistä voi olla, että tämä johtaa enemmänkin lähentymiseen sukulaisten kanssa.

Esa kokee, että Facebook-julkaisu on jo nyt lähentänyt välejä sukulaisten kanssa, vaikka he aiemmin ovat nähneet lähinnä satunnaisesti sukujuhlissa. Kaivatun isähahmon löytyminen lähipiiristä tuntuisi myös luonnolliselta tieltä.

– Apua tarjonneet sukulaiset ovat juuri isän puolelta, eli hekin ovat läpikäyneet tämän saman ja heillä on tietynlainen ymmärrys siitä.

Isä auttaa, kun on itse hukassa

Kävi lopulta miten tahansa, Facebook-julkaisua seurannut tuki ja kannustus ovat jo nyt onnistuneet palauttamaan Esan elämänuskoa. Hän uskoo, että isän läsnäololla voi olla suuri merkitys myös aikuisisällä. Isä on sellainen, joka voi auttaa löytämään suunnan elämälle ja kannustaa eteenpäin silloin, kun on itse hukassa.

”Olisi todella tärkeää, että lähtisi hakemaan oikeaa apua, jotta pystyy olemaan hyvä isä lapsilleen.”

Esa toivoo, että hänen tarinansa rohkaisisi mielenterveys- ja alkoholiongelmaisia hakemaan apua.

– Toivon, että alkoholi- tai mielenterveysongelmaiset isät tai ihan ketkä tahansa, uskaltaisivat hakea apua, eivätkä hoitaisi ongelmia vanhoilla konsteilla, kuten viinalla. Olisi todella tärkeää, että lähtisi hakemaan oikeaa apua, jotta pystyy olemaan vaikka se hyvä isä lapsilleen.