Kodin Kuvalehti
Tällä Jopolla Veli-Matti hurautti kouluaikoina parinkymmenen kilometrin matkan Elinaa tapaamaan.
Tällä Jopolla Veli-Matti hurautti kouluaikoina parinkymmenen kilometrin matkan Elinaa tapaamaan.

Elina Westergren-Erkkilän, 65, ja Veli-Matti Erkkilän, 66, rakkaus roihahti teiniteatterissa 49 vuotta sitten. Parisuhteessaan he eivät tarvitse mitään spektaakkeleita. – Jo se on ihanaa, kun tulen myöhään kotiin ja pihaan on sytytetty valot, kertoo Elina. Lue pitkästä rakkaussuhteesta Kodin Kuvalehden jutusta!

Elina ja Veli-Matti olivat vasta 16- ja 17-vuotiaita, kun he ensi kertaa tapasivat koulun näytelmäharjoituksissa. Näytelmän nimi oli enne: Kun rakkaus iskee. Matti näytteli ihmetohtoria, jolla oli rohtoja vanhojenpiikojen aktivointiin. Elina oli vanhapiika, johon rohdot tepsivät – myös oikeassa elämässä.

– Kerran kävimme esittämässä näytelmää Roismalan B-mielisairaalassa. Siitä reissusta muistan vain sinut ja sen, kun kävelimme sieltä porukalla takaisin, sanoo Veli-Matti Elinalle. Ja muistaa, että se oli myös ensimmäinen kerta, kun he koskettivat toisiaan – kyynärpäillä.

Jonkin ajan kuluttua Elina soitti Veli-Matille ja pyysi elokuviin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Elokuva oli Cherbourgin sateenvarjot. Aina kun se tulee televisiosta, muistan tuon hetken, kertoo Elina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pariskunta kävi ahkerasti elokuvissa, ja veipä Veli-Matti Elinan katsomaan lännenleffojakin. Elina lähti aina mukaan, vaikkei niistä tykännytkään.

Elina ja Veli-Matti menivät kihloihin jo lukioaikana, ja ensimmäinen yhteinen koti perustettiin Tampereelle. Se oli 35,5 neliön yksiö. Syntyi esikoispoika Sami.

Sitten muutettiin Kuorevedelle, ja syntyi toinenkin poika, Teemu.

– Parisuhteellemme loi vakaan pohjan se, etteivät omat vanhempamme olleet lähellä. Emme voineet aina kysyä neuvoa, vaan asiat piti ratkaista itse,  Elina muistelee. Ja Veli-Matti lisää:

– Eli pääsimme sen vaiheen yli, jossa nykypäivänä kolmikymppisinä erotaan ensimmäisen kerran.

Miten parisuhde jatkui? Mitkä ovat olleet sen suurimmat haasteet? Millä rohdoilla Elina ja Veli-Matti ovat saaneet parisuhteensa kestämään ja säpinän säilymään lähes 50 vuotta?

Lue Elinan ja Veli-Matin haastattelu Kodin Kuvalehdestä 12/2019. Voit lukea sen myös digilehdestä tai tähtiartikkelina alla olevasta linkistä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla