Nyt nukutaan! Yleensä ihan viisasta. Kuva: Shutterstock
Nyt nukutaan! Yleensä ihan viisasta. Kuva: Shutterstock

Minkä takia vihaisena ei muka saisi mennä nukkumaan?

Kaikki hyvää tarkoittavat parisuhdeneuvot eivät välttämättä ole hyviä parisuhdeneuvoja.

Kuinka moni väittääkään, ettei koskaan pidä käydä vihaisena nukkumaan? Ja pöh! Yhdistelmä väsynyt ja vihainen on lähinnä toimiva resepti mehevään riitaan. Aamun valossa, unien jälkeen asiasta kuin asiasta on huomattavasti helpompi keskustella rauhallisesti kuin uupuneena ja tunnekuohun vallassa.

Womens Health listasi neljä muutakin parisuhdeteesiä, jotka joutaisivat romukoppaan.

1. Anna miehen tehdä aloite

Kainon esittäminen ei ole mikään erityinen hyve. Itse asiassa ihmiset kokevat kiinnostavimmiksi ne ihmiset, jotka pitävät heitä kiinnostavina. Eli mitä sitä turhia odottelemaan. Kutsu mies treffeille tai houkuttele hänet sänkyyn juuri silloin, kun siltä tuntuu!

2. Rahasta puhuminen tappaa romantiikan

Pankkitilin tilanne ei ehkä ole ihan ensitreffien puheenaihe, mutta rahankäyttöön liittyvistä asioista ja toiveista on tärkeää keskustella viimeistään ennen yhteen muuttamista. Kun raha-asioista ei tarvitse jatkossa jatkuvasti kinata, jää paremmin tilaa romantiikallekin.

3. Uhkavaatimukset ovat joskus välttämättömiä

Uhkaileminen tai kiristäminen eivät koskaan jouduta päätösten tekemistä terveellä tavalla. Päinvastoin. Uhkavaatimukset saavat toisen helposti tuntemaan olonsa tukalaksi ja pakotetuksi. Kerro ennemmin avoimesti omista toiveistasi tulevaisuuden suhteen, jotta näette, toivotteko samoja asioita.

4. Pornon katsominen pilaa oikean seksielämän

Pornoelokuvia ei ole pakko katsoa – mutta ei niitä tarvitse pelätäkään. Pornoon ei kannata suhtautua turhan ryppyotsaisesti, sen katsominen yhdessä tai erikseen voi parhaimmillaan tarjota ideoita ja hauskaa lisämaustetta seksielämään.

– Pornon katselun ei aina tarvitse johtaa rakasteluun, sanoo suomalainen pari, jolle seksivideot ovat yhteinen harrastus.

Lue myös:

Rakkaus ei olekaan tunne ja 3 muuta yllättävää faktaa parisuhteista

"Pornon katselun ei aina tarvitse johtaa rakasteluun"

Seksologi kertoo, miksi seksiä kannattaa harrastaa

98-vuotiaan parisuhdeneuvo: Jos et tunne intohimoa, eroa!