Näyttäisikö teilläkin tältä, jos et tekisi tai sanoisi mitään? Kuva: Shutterstock
Näyttäisikö teilläkin tältä, jos et tekisi tai sanoisi mitään? Kuva: Shutterstock

Kysyimme naisilta, miksi he nalkuttavat puolisolleen ja miltä se tuntuu.

Oletko jo kuullut termistä naisvalittaminen? Jos et, tässä lyhyt oppimäärä sen saloihin:

Naisvalittaminen on parisuhteessa elävän naisen tapa keskustella toisille ihmisille (yleensä naisille) siitä, kuinka kodin työnjako sapettaa. Yleensä keskustelussa on läsnä ärtymys, pettymys ja kiukku siitä, ettei kumppani ota tarpeeksi vastuuta kodin pyörittämisestä.

Tutkijoiden mukaan naisvalittaminen johtuu vanhentuneesta, mutta yhä elävästä sukupuolikäsityksestä, jonka mukaan nainen on suuremmassa vastuussa kodista.

– Perinteisesti parisuhteissa naiset tekevät edelleen suuremman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja parisuhteen eteen tehtävästä ”työstä”. Samalla he saattavat koordinoida ja organisoida koko perheen arjen ja jakaa kotityöt perheen muille jäsenille, väitöskirjatutkija Tiina Sihto Jyväskylän yliopistosta kertoo Helsingin Sanomien tuoreessa haastattelussa.

Todellisuudessa harva nainen sanoo asioista pelkästään nalkuttamisen ilosta.

Naisvalittaminen kuvaa tutkijoiden mukaan aitoa tasa-arvo-ongelmaa. Kotitöistä kumppanilleen huomauttelevaa naista pidetään kuitenkin usein nalkuttajana, ”tiukkapipoisena Justiinana, joka napittaa ihan turhasta”.

Todellisuudessa harva nainen sanoo asioista pelkästään nalkuttamisen ilosta. Sen sijaan moni nainen on kyllästynyt olemaan kodin iänikuinen projektipäällikkö. Monen mielestä asioista huomautteleminen toiselle, aikuiselle ihmiselle tuntuu jopa nöyryyttävältä.

Kysyimme naisilta, miksi he nalkuttavat ja miltä se heistä itsestään tuntuu. Tällaisia vastauksia saimme: 

”On kuluttavaa vahtia, osaako aikuinen ihminen käydä kaupassa”

”Nalkutan miehelleni erityisesti kaupassakäynnistä, koska jostain syystä se on hänelle käsittämättömän vaikeaa.

Aina kun on hänen kauppavuoronsa, hän ostaa sieltä ainoastaan välttämättömän – eli sen asian, josta olen sattunut juuri ennen kauppareissua muistuttamaan. Vain harvoin hän tarkistaa itsenäisesti, onko kaapeissa muita puutteita.

”Joka kerta, kun sanon asiasta, minulle tulee paha mieli.”

On rasittavaa ja kuluttavaa joutua vahtimaan, osaako aikuinen ihminen käydä kaupassa. Joka kerta, kun sanon asiasta, minulle tulee paha mieli. Siksi yritän hillitä kielenä. Sekin on toisaalta mielestäni vääristynyttä, koska kyllähän minun pitäisi pystyä kumppanilleni sanomaan, jos joku asia häiritsee.” Nainen, 27

”Välillä tunnen itseni tyhmäksi, kun huomauttelen”

”Joudun sanomaan miehelleni usein siivoamisesta. Olemme tehneet seuraavat kompromissit: siivouspäivä on kahden viikon välein ja silloin minä imuroin, mies pesee vessan. Toinen ei meinaa millään muistaa hommaansa ja haluaa myös jättää sen viime tippaan. Minä sitten muistutan asiasta niin kauniisti kuin osaan edellisenä päivänä. Koko siivouspäivän ajan yritän pidätellä tuloillaan olevaa nalkutusta – siis ystävällistä huomautusta siitä, että olisi kiva, jos kumpikin hoitaisi hommat sovitusti.

Tilanne aiheuttaa välillemme riitaa. Millä tahansa sanakäänteillä ja äänensävyillä asioista sanonkin, sanon aina väärin. Jos taas jätän sanomatta, epäreiluuden tunne kasaantuu ja aiheuttaa myöhemmin pahemman riidan.

”Toinen ei meinaa millään muistaa hommaansa ja haluaa myös jättää sen viime tippaan.”

 Välillä tunnen itseni tyhmäksi, kun aina huomauttelen kotitöistä. Mietin, olenko kohtuuton? Toisaalta tiedän, että ihmisasumuksessa on ihan pakko siivota joskus – enkä voi tyytyä vain siivoamaan yksin.” Nainen, 25

”Ei tämä tule mihinkään muuttumaan”

”Joudun jatkuvasti sanomaan tavarakasoista, joita kerääntyy kaikille tasoille. Hetkeksi ne katoavat vahvan huomauttelun jälkeen, mutta noin vuorokaudessa ne materialisoituvat taas uudelleen.

”Ärsyttää, että joudun sanomaan asiasta, sillä en mielestäni ole kireä nillittäjä.”

Ärsyttää, että joudun sanomaan asiasta, sillä en mielestäni ole kireä nillittäjä. Toki voisin itse ryhtyä viikkaamaan miehen kamoja kaappiin, mutta pidemmän päälle se tympisi vielä enemmän. Vuosien varrella olen hellittänyt ärtymyksestäni, koska tuntuu jo siltä, ettei tämä tule mihinkään muuttumaan.” Nainen, 37

”Kodin organisaattorin rooli väsyttää”

”On ärsyttävää joutua sanomaan sellaisista perusasioista kuten vessan pesemisestä ja roskien imuroimisesta lattialta. Tuntuu, ettei ilman sanomistani asioita tapahtuisi koskaan.

”Yritän ymmärtää, että toinen ei vain jostakin syystä oikeasti huomaa.”

Kodin organisaattorin rooli väsyttää. Yritän silti ymmärtää, että toinen ei vain jostakin syystä oikeasti huomaa. Tiedän, että hän tekee parhaansa. Sen huomaa siitä, että hän loukkaantuu, jos asioista huomauttaa, koska hän kokee epäonnistuneensa. Olen saanut kuulla, että vaadin liikaa.

Yhteiselomme aikana monissa asioissa on myös tapahtunut huomattavaa kehitystä, kun puolisoni on oppinut, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä – ja minkä tekemättä jättämisestä tulee sanomista ja pahaa mieltä molemmille. Jo se helpottaa, ettei joka asiasta tarvitse enää sanoa. Yritän myös itse katsoa monia juttuja sormien läpi ja antaa toisen tehdä asioita omalla tavallaan. Osan hommista hoidan edelleen itse, koska koen, että olisi liikaa vaatia niitä kumppaniltani. Minulle riittää, että kaikkein arkisimmat jutut sujuvat ja ovat molempien vastuulla. Tällainen kompromissiratkaisu, jossa molemmat tulevat vastaan, vaikuttaa toimivan.” Nainen, 31

kotiorja

Ei, naiset eivät nalkuta turhasta – he ovat vain kyllästyneet olemaan vastuussa kaikesta kotona

Kyllä itseni niin tyhmäksi manasin kun leikkauksen jälkeen lepäsin sohvalla ja laiminlöin kotityöt. Kahden viikon toipilasaikana mies ei tehnyt edes lapsille ruokaa. En nalkuttanut,koska leikatusta kurkustani ei ääntä tullut..mutta sen jälkeen kyllä nalkutin! Oloni koin tyhmäksi kun mies odotti selvästi että kototyöt voivat odottaa kun kuntoni kohenee ja ne automaattisesti kuuluvat minulle.
Lue kommentti

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla, mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.