Jasmin Kauko kirjoittaa blogissaan perhe-elämästä. Kuva: Jasminin perhealbumi
Jasmin Kauko kirjoittaa blogissaan perhe-elämästä. Kuva: Jasminin perhealbumi

Bloggaaja Jasmin Kaukon mies tahtoi avioeron, kun parin lapsi oli vuoden. Lopulta liitto saatiin pelastettua pariterapiassa.

Jasmin Kauko, 30, koki elämänsä järkytyksen kolme vuotta sitten. Hän istuskeli miehensä kanssa olohuoneessa. Mies oli jostakin syystä hiljainen ja vaikean oloinen, joten Jasmin yritti tentata, miksi. He olivat olleet naimisissa seitsemän vuotta. 

Lopulta mies sai kakaistua asiansa:

– Hän sanoi, että meillä ei mene hyvin, ei tunnu hyvältä. Hän halusi eron, Jasmin kertoo. 

Seuraavana päivänä selvisi syy miehen erohaluihin. Hän ei ollut pettänyt Jasminia, mutta oli ihastunut toiseen naiseen. Jasminia kohtaan hänellä ei enää ollut tunteita, joten hän näki eron ainoana vaihtoehtona.

”Ajattelin, että minussa on jotakin vikaa. Olen ruma, huono vaimo tai huono ihminen.”

Jasminille tilanne oli totaalinen yllätys.

– Se oli sokki ja tuli puskista. Kaikki oli niin hyvin, tyttömme oli alle vuoden, olimme juuri saaneet ison remontin päätökseen. Rakastin puolisoani, ja minun tunteeni eivät olleet kuolleet.

Ihannepari eron partaalla

Jasmin päätti kertoa kokemuksestaan Munakoisoni ja minä -blogissaan nähtyään Sami Minkkisen bogipostauksen, jossa Minkkinen kertoi rakastuneensa toiseen ja eroavansa vaimostaan. Minkkisellä ja hänen vaimollaan on maaliskuussa syntynyt tytär. 

– Tuli sellainen fiilis, että voi ei, miltähän vaimosta tuntuu. Että voisiko ne yrittää vielä. Siksi halusin tuoda oman kokemukseni esiin. Toisinkin voi ainakin yrittää tehdä. 

Ennen blogipostauksen tekemistä Jasmin ei ollut kertonut tapahtuneesta kuin muutamalle läheiselleen, koska tunsi häpeää. Varsinkin heti shokkiuutisen jälkeen hän etsi syitä itsestään. 

– Ajattelin, että minussa on jotakin vikaa. Olen ruma, huono vaimo tai huono ihminen. 

Jasmin ja hänen miehensä olivat aina olleet kaveriporukan ihannepari, josta muut miettivät, että nuo eivät ainakaan eroa. He olivat meneet 19- ja 20-vuotiaina naimisiin neljän kuukauden seurustelun jälkeen. 

– Jos olisimme eronneet, se olisi lisännyt sitä ajatusta, että ei kannata mennä nopeasti naimisiin. 

Jasmin ja hänen miehensä ovat uskossa, joten sekin mietitytti, katsottaisiinko heitä eron jälkeen seurakunnassa kieroon. 

Sitkeä halu yrittää

Jasmin ei ollut valmis luovuttamaan. Kun pariskunta oli miettinyt omaisuuden jakoa muutaman viikon, hän alkoi painostaa miestään pariterapiaan. 

”Mies oli viilipytty, ja minä itkin hysteerisenä, että elämä romahtaa.”

– Lopulta, kun en voinut enää painostaa ja pakottaa, oli pakko hellittää. Silloin mieheltä tuli vastaus, että mennään vaan terapiaan ja katsotaan puoli vuotta. 

Jasmin soitti kirkon Perheasian neuvottelukeskukseen ja sai viikon päähän akuuttiajan. Ensimmäinen terapiakerta aloitettiin keskusteluyhteyden rakentamisella.

– Mies oli viilipytty, ja minä itkin hysteerisenä, että elämä romahtaa, Jasmin muistelee.

Pariterapeutti sanoi heti, että toista ei voi pakottaa jäämään suhteeseen. Tähtäin ei ole yhdessä pysyminen vaan se, että pystytään hengittämään yhdessä tai erillään. 

Parisuhde jäi jalkoihin

Pariskunta kävi terapiassa kahdeksisen kuukautta. Puolen vuoden kohdalla miehen tunteet alkoivat heräillä. Terapiassa ei enää puitu vanhaa ihastusta tai tunteiden puuttumista vaan arjen hankaluuksia, kuten riitoja. Korjattiin niitä asioita, jotka olivat johtaneet Jasminin ja hänen miehensä etääntymiseen. 

– Jälkeenpäin ajatellen merkit olivat siellä: mies oli etäinen eikä enää hakeutunut seuraani. Mies tuli aina minua myöhemmin nukkumaan, ja yhdessäolo alkoi hävitä. En minäkään hakeutunut hänen seuraansa, koska tuntui, että meillä on nyt tämä vauva, ja parisuhde jää jalkoihin. Aina puhutaan, että se on ihan normaalia. 

Terapiassa Jasmin oppi myös itsenäisyyttä. Hän oli elänyt miehensä kanssa symbioosissa.

– Nykyään tiedän, että pärjään, vaikka mies lähtisi.

Ihastumisia tulee ja menee

Jasmin on varma siitä, että avioliitto ei olisi pelastunut ilman terapeutin apua.

– Tärkein asia, jonka opin, oli se, että ihastuminen on normaalia. Minulle ihastuminen oli ollut katastrofi ja maailmanloppu. Ajattelin, ettei kenellekään tapahdu tällaista. 

Blogissaan Jasmin kertoo terapeutin sanoneen, että kotona on kotipullaa ja kahvilassa viineri, ja sitä viineriä saa tehdä mieli. Se oli iso oivallus. Nyt Jasmin uskoo, että ihastuksia tulee melkein täydellisissäkin suhteissa. 

Jasmin on iloinen siitä, ettei hänen puolisonsa pettänyt häntä, vaikka olikin ihastunut toiseen. Hän olisi silti toivonut, että puoliso olisi kertonut tunteistaan jo aiemmin.

Ajan kanssa ihastus laimeni, ja parisuhde voi taas hyvin. 

– Onhan tässä itsellenikin tullut vuosien varrella sellaisia, että tuossa on kiva ihminen, mutta en ole jäänyt jumittamaan niihin.

Ei katkeruutta

Vaikka Jasmin ja hänen miehensä saivat avioliittonsa korjattua terapiassa, tapahtuneesta toipuminen otti aikansa. 

– Pitkään aikaan en voinut luottaa mieheen. Ajattelin, että hän voi milloin vain lakata rakastamasta. 

Jasminia ei oloukannut niinkään puolison kokema ihastus vaan se, että tämä halusi lähteä ja erota. Jos asiat olivat pitkään hyvin, Jasmin mietti, että kohta jostakin hyökkää katastrofi. 

– Vasta tämän vuoden ajan olen luottanut, että puoliso pysyy vierellä. 

Nyt Jasmin on lakannut etsimästä syyllistä tapahtuneelle.

– En koskaan löytänyt syyllistä enkä syytä. Joskus asioita vain tapahtuu, ja harvemmin mikään selviää syyn etsinnällä. Puolisoni toimi vastuullisesti ja hyvin, joten minulla ei ole yhtään katkeruutta.

Onko sinun parisuhteesi joutunut koetukselle ihastumisen vuoksi? Kerro meille. Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutussa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Epäkypsä mies

Bloggaaja Jasminin mies halusi erota uuden ihastuksen takia: ”Ajattelin, ettei kenellekään tapahdu tällaista”

Ymmärsin, että tuo on kirjoitettu siksi, että joku toinen samassa tilanteessa voisi toimia samoin ja voisi pelastaa suhteen. Kirjoittaminen sai idean siitä, että toiselle bloggaajalle oli käynyt samoin. Mies lähti, vaikka perheessä on pieni vauva, kun ihastui toiseen. Pieni vauva perheessä, varsinkin se ensimmäinen, on niin suuri muutos kaikessa, ettei sitä ole helppo tajuta ennenkuin sen kokee itse. Tuo tarina voi auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Jos tuon yli on päässyt, liitto voi...
Lue kommentti

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla, mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.