Onko elämä suvun kanssa pelkkää kissatappelua? Kuva: Shutterstock
Onko elämä suvun kanssa pelkkää kissatappelua? Kuva: Shutterstock

Joskus läheiset perhesuhteet ovat niin ärsyttäviä, että tekee mieli panna välit poikki kokonaan. Kuinka kauan täytyy yrittää?

Veli ei koskaan soita, paitsi jos on vailla jotakin. Äiti on marttyyri. Isä haukkuu aikuista lastaan vätykseksi. Sisko pitää itseään parempana ihmisenä.

Läheisistä ihmisistä pitäisi saada voimaa, mutta joskus ne kaikkein lähimmät ovat sietämättömiä ja vievät energiaa enemmän kuin antavat.

Psykoterapeutti Katriina Järvisen kokemuksen mukaan eniten ongelmia perhesuhteissa aiheuttavat ”humala ja jumala”, siis alkoholismi ja kiihkouskovaisuus.

Usein hankaluuksia aiheuttaa myös se, ettei vanhempi hyväksy aikuista lasta omana itsenään vaan arvostelee häntä ja esimerkiksi vertailee jatkuvasti sisaruksiin.

”Nykyinen terapiasukupolvi ei enää hyväksy sitä, että perheen kesken vaietaan.”

Vanhempi voi myös syyttää itseään jostakin lapsen lapsuudessa tapahtuneesta, kuten omasta alkoholismistaan, erosta tai liiasta työnteosta niin, että lapsen täytyy yrittää vapauttaa vanhempi syyllisyydestään.

– Voi olla myös niin, ettei vanhempi toimi mitenkään erityisen huonosti, mutta ei halua puhua mistään menneistä tai nykyisistä ongelmista. Nykyinen terapiasukupolvi ei kuitenkaan enää hyväksy sitä, että perheen kesken vaietaan, esitetään kaiken olevan hyvin ja pidetään kulisseja yllä, Järvinen sanoo.

Sisarusten väleihin taas vaikuttaa usein eniten kateus.

– Se voi olla oma kokemus tai todellisuutta. Meillä on totuttu ajattelemaan lasten tasapuolisesta kasvatuksesta niin, että jäätelöpaketti jaetaan yhtä suuriin paloihin lasten kesken, mutta perheen lapset voivat olla keskenään erilaisia ja tarvita erilaista tukea.

Minä ja mun tunteet

”Olen lapsesta asti tuntenut, että olen vähän vääränlainen ja aina olisi parantamisen varaa. Jos sain koulussa kokeesta yhdeksän puoli, äiti kysyi, mikset saanut kymppiä. Yhä nykyäänkin voisin olla nätimpi/laihempi/fiksumpi/mitä tahansa,jos tekisin, kuten hän sanoo. Minusta tuntuu, että hän pelkää koko ajan minun ryssivän elämäni jotenkin. Tästä syystä olen vielä aikuisenakin hakenut äitini hyväksyntää, ja isojen ratkaisujen tekeminen on pelottanut, jollen ole saanut häneltä sitä niihin.” (nainen, 36)

Kulttuuri yksilöllistyy, ja se tarkoittaa, ettei kukaan ole enää niin taloudellisesti ja sosiaalisesti riippuvainen omasta suvustaan.

– Tunteet ovat nousseet perhesuhteissa keskiöön, sanoo Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen tutkija Henna Pirskanen.

Se, että tunteet ovat ”nousseet ihmisten välillä keskiöön” saattaa kuulostaa hassulta, mutta vain pari sukupolvea sitten Suomessa ihmissuhteet perustuivat ihan muihin kuin yksilön tunteisiin; oli velvoitteita jatkaa sukua ja maatilaa, piti huolehtia lapsista ja vanhuksista, ja suvun auktoriteetti pani lähipiirin asiat oman mielensä mukaiseen järjestykseen. Kun perheet ovat pienentyneet, jokaiseen perheenjäseneen ehtii käyttää enemmän aikaa – ja heitä pystyy tarkkailemaan ja arvioimaan. Meillä on aikaa ja työkaluja tutkiskella tunteitamme. Ei myöskään ole enää niin paheksuttavaa panna ihmissuhteita poikki, jos ne tuntuvat vahingoittavan omaa elämää.

Suomessa on perinteisesti vähätelty tunteita.

Aiemmin vanhemmat ovat voineet syyttää suoraan tai epäsuorasti lasta siitä, että omat unelmat ovat jääneet toteuttamatta. Vanhemmat ovat voineet jopa vihata toisiaan, mutta ovat pysyneet yhdessä taloudellisten tai moraalisten syiden takia. Lapset ovat joutuneet kasvamaan kaunan ja katkeruuden ilmapiirissä.

Katriina Järvisestä on hyvä asia, etteivät ihmiset joudu enää roikkumaan huonoissa ihmissuhteissa elatuksensa takia tai moraalisen paheksunnan pelossa.

– Se estää juuri sellaista katkeroitumista, joista monet ongelmat aikuisten lasten ja vanhempien välillä syntyvät, Järvinen sanoo.

Pirskanen muistuttaa, että läheisiin ihmissuhteisiin liittyy silti yhä myös velvollisuuden tunnetta, hoiva- ja huolehtimisvastuuta ja jopa taloudellisia seikkoja.

Puhu, kirjoita kirje

”Olen yrittänyt puhua tunteistani suoraan äidilleni, joka on lähinnä tuhahdellut, että tuo on juuri tuollaista psykologista höpinää, jota kaikki nykyään harrastavat. Jos olen suivaantunut hänen arvostelustaan, hän on suuttunut myös: ’Sinullekaan ei saa enää nykyään sanoa mitään, kun kaikesta loukkaannut’.” (nainen, 38)

Suomessa on perinteisesti vähätelty tunteita: kovin pienestä ei saisi loukkaantua eikä varsinkaan lähisukulaisen käytöksestä, koska se varmasti tarkoittaa töräyttelyillään hyvää. Äitihän on vain huolestunut tyttären terveydestä huomauttaessaan tämän takapuolen valtavasta koosta ja isä yrittää olla vain realisti, kun haukkuu lapsensa urahaaveita haihatteluksi.

Kaikenlaisia konflikteja on tavattu vältellä viimeiseen asti.

Mikäli läheisessä suhteessa on ajauduttu omasta mielestä mahdottomaan tilanteeseen, ensimmäisenä keinona Järvinen ehdottaa puhumista.

– Tiedän itsekin, että tämä on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty, Järvinen sanoo.

Järvinen kehottaa menemään ammattilaisen puheille sen ihmisen kanssa, jonka kanssa suhteessa on kitkaa.

Puhuminen ei aina onnistu, koska toiset eivät halua puhua ja toiset ajautuvat huutoriitaan. Lisäksi vuosikymmenten puhumattomuuden perinne ei yhden puhujan aloitteesta välttämättä murene. Silloin Järvinen suosittelee kirjeen kirjoittamista.

– Kirjeessä on tärkeää muistaa minä-muoto: minä tunnen ja minä koen, että näin on. Jos kirjeessä syyttelee vastaanottajaa, että sinä olet sellainen ja tällainen, saa aikaan vain riidan.

Järvinen kehottaa valmistelemaan kirjettä huolellisesti ja näyttämään sen jollekin luotetulle läheiselle.

Hän kehottaa myös menemään ammattilaisen puheille sen ihmisen kanssa, jonka kanssa suhteessa on kitkaa. Jos se vain suinkin onnistuu.

– Minulla on esimerkiksi ollut asiakkaina 60-vuotias tytär ja 80-vuotias äiti. Onhan se valtavan kipeää, että siinä vaiheessa pantaisiin välit kokonaan poikki.

” Tuntuu kuin sisareni kanssa huutaisimme jatkuvasti omista poteroistamme toistemme ohi. Välillä mietin, haluaako hän edes yrittää ymmärtää minua. Tuntuu, että hän yksinkertaisesti kieltäytyy kuulemasta ja ikään kuin periaatteesta on kanssani aina eri mieltä. Vai olemmeko vain niin erilaisia, että emme tajua toisiamme ja siksi ajaudumme toistuvasti riitaan? Pitkään toivoin, että pystyisimme oikeasti puhumaan ja välimme voisivat muuttua. Ehkä etäisyys sittenkin on paras ratkaisu: on vain lopetettava toivomasta, että suhteemme muuttuisi. Ehkä olen odottanut häneltä liikaa.” (nainen, 41)

Punnitse seuraukset

”Toista on vaikea muuttaa, omaa suhtautumistaan on helpompi. En halua laittaa välejä poikki, mutta olen alkanut vetää rajoja, joita en halua enää äitini ylittävän. Olen myös vähentänyt asioistani kertomista, koska minulla on tunne, että mitä enemmän hän elämästäni tietää, sitä enemmän hänellä on valtaa minuun.” (nainen, 36)

Jos on itse miettinyt, ettei suhdetta voi omilla toimillaan korjata tai pelastaa, siihen voi ehdottaa taukoa.

– Voi sanoa, että nyt tässä suhteessa ollaan ajauduttu tilanteeseen, etten vuoteen vastaa puheluihisi tai tule käymään. Se voi olla vapauttavaa. Sen jälkeen suhteen voi lopettaa tai voi päättää jatkaa sitä muodollisena niin, että tekee ikään kuin surutyön, ettei odotakaan saavansa suhteelta enää enempää. Jos on aikansa yrittänyt olla rakentava ja muuttaa suhdetta, kannattaa hyväksyä tosiasiat ja ryhtyä rakentamaan itselleen uutta läheisten ihmisten verkostoa, Katriina Järvinen sanoo.

”Kuinka kauaskantoisia seurauksia välien katkaisemisella voi olla?”

Järvinen on tehnyt niin oman helluntailaisen lapsuudenperheensä kanssa. Hän lähettää kortin merkkipäivinä ja viestin silloin tällöin, mutta keskittyy muuten omaan elämäänsä. Järvinen on kirjoittanut perhesuhteiden raskaudesta kirjan Kaikella kunnioituksella – Irtiottoja vanhempien vallasta.

Ennen välien katkaisemista Järvinen kehottaa pohtimaan, mihin kaikkiin asioihin välien katkaisu vaikuttaa.

– Kannattaa miettiä tulevat sukusuhteet mahdollisimman pitkälle: kuinka kauaskantoisia seurauksia välien katkaisemisella voi olla? Kannattaa myös miettiä pahimman kautta, jääkö itse sitten kokonaan yksin.

Silti välit kannattaa katkaista, jos ihmissuhde on liian raskas.

– Elämä helpottuu ja olo kevenee, kun lakkaa odottamasta, että jokin muuttuu. Valtavasti energiaa vapautuu muihin ihmissuhteisiin ja omaan elämään.

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski. 

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti