Anna-Liisa ja Mikael Luovalle Loviisa-tytär oli pieni ihme, sillä anorektikolle raskaaksi tuleminen ei ole itsestäänselvyys.
Anna-Liisa ja Mikael Luovalle Loviisa-tytär oli pieni ihme, sillä anorektikolle raskaaksi tuleminen ei ole itsestäänselvyys.

Anna-Liisa Luova, 25, sairastui 15-vuotiaana. Myös hänen puolisolleen Mikaelille anoreksiasta on tullut osa elämää, mutta lähtemistä hän ei ole miettinyt.

Rivitaloasunnon eteiskäytävässä seisoo pieni nainen vauva sylissään. Anna-Liisa Luova katsoo herkeämättä, kun kuukauden ikäinen Loviisa lyö nyrkeillä ilmaa. Juuri töistä palannut Mikael Luova tulee vaimonsa viereen ja nyökkäilee vastauksia vauvan ölähtelyille.

Kun tieto raskaudesta tuli viime vuonna, se tuntui pieneltä ihmeeltä. Lääkärit olivat varoitelleet, ettei Anna-Liisa välttämättä voisi saada lapsia, koska oli sairastanut anoreksiaa vuosia.

Pariskunta tapasi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2002. He rakastuivat, ja anoreksiasta tuli osa Mikaelinkin elämää.

Syömättä jättäminen oli ollut Anna-Liisalle 15-vuotiaasta lähtien tapa reagoida ongelmiin.

– Olen oppinut ymmärtämään sitä, että syöminen voi olla jollekin vaikeaa. En kuitenkaan vieläkään täysin tajua anorektikon maailmankuvaa, Mikael sanoo.

Itkuinen kiukkupussi

Mikael tietää, että tällä hetkellä imetys kannustaa Anna-Liisaa syömään.

– En minä Anna-Liisalle näytä, että tarkkailen vieläkin hänen syömistään. Tarkkailu vain on jäänyt tavaksi.

Mikaelilla on edelleen huoli sairaudesta, mutta enää hän ei pelkää sitä. Pelko tuli vuonna 2005, kun pari muutti yhteen. Siihen asti he olivat pystyneet puhumaan kaikesta, mutta sitten sairaus paheni. Mikaelista tuntui, että hänen oli jaksettava piristää ja tsempata Anna-Liisaa, olla itse esimerkillinen syöjä ja keksiä koko ajan tekemistä.

Anna-Liisan päässä Mikaelin huoli kuulosti moittimiselta.

– Kun anorektikolla menee huonosti, hän kääntää kaiken itseään vastaan.

Mikael alkoi turhautua. Anna-Liisa suuttui kaikesta ja kiukutteli. Mikael ei uskaltanut tiuskia tai huutaa takaisin. Pahimpina hetkinä Anna-Liisa itki, että Mikael lähtisi ja jättäisi hänet. Miksei Mikael lähtenyt?

– En koskaan halunnut erota. Vaikka kaikki tökki, tiesin, että siellä alla on Anna-Liisa, jonka kanssa maailmat kohtaavat.

– Mikaelin jääminen auttoi minua parantumaan. Halusin, että hän näkisi, kun minulla menisi hyvin, Anna-Liisa sanoo.

Stoppi tuli 35-kiloisena

Vuoden 2006 keväällä Anna-Liisa ja Mikael suorittivat opintoihin kuuluvan työharjoittelun eri paikkakunnilla. Ollessaan erossa Anna-Liisasta Mikael tajusi, että sairaus oli ajanut hänetkin aivan piippuun. Parin oli ollut tarkoitus mennä naimisiin työharjoittelun jälkeen kesällä. Siitä ei tullut mitään, koska Anna-Liisa oli laihtunut 35-kiloiseksi.

Silloin Anna-Liisalle iski voimakas tunne, että elämään on tultava muutos. Hän muutti vähäksi aikaa äitinsä luokse, aloitti terapian ja pyysi ravintoterapeutilta ohjeet syömiseen. Mikael oli helpottunut, kun Anna-Liisan äiti otti päävastuun huolehtimisesta.

Kesällä pari muutti taas yhteiseen kotiin, ja syksyllä Anna-Liisa meni töihin. Hän käy edelleen terapiassa ja on mukana Syömishäiriöliiton toiminnassa. Onko hän täysin parantunut?

– Elämä tuntuu nyt niin onnelliselta kuin se vain voi olla. Minun on kuitenkin vaikea arvioida, olenko jo täysin terve.

Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!

Empatiakirjailija Sami Kedon mukaan myötätunto toisia kohtaan on myös asennekysymys.

Mikä tekee meistä empaattisia?

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, joilla ei ole mitään – mutta jotka ovat aina valmiita antamaan sitä vähästäänkin muille. Tarinan toisella laidalla ovat rikkaat ja etuoikeutetut. Heillä olisi, millä auttaa, mutta myötätunto puuttuu.

Ihan niin yksinkertainen maailma ei ole, mutta empatiasta tietokirjan kirjoittanut Sami Keto kertoo, että kyky empatiaan tosiaan saattaa heiketä, kun ihminen rikastuu tai nousee yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalle. 

– Tämä on havaittu todella monessa yhteydessä, Keto sanoo.

Yksi syy rikkauden ja empatian käänteiseen riippuvuuteen on se, että reiluus on Kedon mukaan useimmille ihmisille hyvin tärkeää. Jos siis ihminen on epäreilun korkeassa asemassa, hänen täytyy jotenkin pystyä perustelemaan ja oikeuttamaan eriarvoinen asema itselleen. 

– Jotta pystytään tasaamaan tilanne, alempana olevien arvoa pitää vähän laskea ja ajatella, että minä ansaitsen etuoikeuteni ja muut tekevät jotakin väärin.

Eriarvoisuus vaikuttaa empatiaan

Empatian määrä liittyy myös yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden kokemuksiin. Ne, joilla on paljon rahallista tai sosiaalista pääomaa, ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan ja samastuvat toisiin vähemmän, mikä selittää heikompaa empatiakykyä. 

– Eliitti kokee yhteenkuuluvuutta omassa piirissään, vähävaraiset laajemmin, Keto tiivistää. 

Hän kertoo, että yhteiskunnan eriarvoistumisen on kuitenkin havaittu johtavan siihen, että myös hierarkiassa alimpina olevat kokevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta ylempänä olevia kohtaan. Eriarvoisuus siis heikentää ihmisten empatiakykyä ylipäätään.


Empatiaa voi suunnata

Sami Kedon mukaan empatia on oleellinen osa ihmisyyttä, ja olemme kaikki enemmän tai vähemmän empaattisia. Se kuitenkin vaihtelee, mihin suuntaamme empatiamme. Empatian kokemista ohjaavat yhteiskunnan rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.   

Osa meistä kokee myötätuntoa kedon kukkasiakin kohtaan, osa suhtautuu empaattisesti ainoastaan omaan lähipiiriinsä. 

”Usein empatia on tilannekohtaista.”

Esimerkiksi rasistisessa mellakassa vihaa huutava ihminen voi olla hyvinkin empaattinen, tosin suppeaa piiriä kohtaan. Myös voimakkaat negatiiviset tunteet nimittäin tarttuvat empaattiseen ihmiseen ja voivat viedä mukanaan.

– Usein empatia on tilannekohtaista. Totumme toimimaan toisissa tilanteissa empaattisesti ja toisissa epäempaattisesti. Se on myös asennekysymys; päättääkö, että tämä on sellainen tilanne, jossa ollaan empaattisia, Keto kertoo.

Piiri, jota kohtaan ihminen tuntee empatiaa, voi Kedon mukaan kutistua esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisen asema yhteisössä on epävarma tai jossa ihmisryhmien välillä on kilpailuasetelma.

Huomattavia empatiapuutteita on Kedon mukaan yleensä vain narsisteilla ja psykopaateilla. He pystyvät lukemaan kanssaihmisiään, mutta eivät jakamaan heidän tunteitaan – myötätunto puuttuu.