Kun valitsee puolison, kaupan päälle tulee anoppi. Jos tuuri käy, anopista saa ystävän, mutta kohdalle voi sattua myös vähemmän hauska tapaus.

Kuvitus Ulla Bergström

"Kun seurustelin ensimmäisiä kuukausia mieheni kanssa, anoppini puhui minusta lähes aina kolmannessa persoonassa, vaikka olin paikalla. Hän ei puhutellut minua juuri koskaan suoraan. Kun huomautin asiasta, hän ei ollut ymmärtävinään, mistä puhuin. 

Vuoden seurustelun jälkeen hän totesi minulle, että olin hänen perheessään vain lainassa eikä hän nähnyt suhteellamme mitään tulevaisuutta. Mieheni suku naureskeli anopin selän takana, kuinka mustasukkainen hän oli nuorimmasta pojastaan.

Kun kerran sukupäivällisen päätteeksi pyysin miestäni korjaamaan astiat pöydästä kanssani, anoppi päivitteli, millainen komentelija hänen pojallaan oli puolisona. Kun esitin oman kantani, hän sai raivarin. Lopuksi hän totesi, että kyllähän minun pitää ymmärtää, että äiti puolustaa riitatilanteissa aina poikaansa. Mutta eihän minulla ollut riitaa mieheni vaan hänen kanssaan!

Kun saimme lapsen, anoppi soitteli ensimmäisten viikkojen ajan joka päivä miehelleni ja tiedusteli, osaanko edes vaihtaa lapselle vaippaa, koska hänen mielestään en ollut äitityyppiä. Hän muun muassa kritisoi täysimetystä liian yksipuoliseksi ravinnoksi ja vauvajumppaa liian tavoitteelliseksi harrastukseksi pienelle lapselle. Edelleenkin hän kyseenalaistaa tapani hoitaa ja kasvattaa lasta ja kehuu minulle kahta muuta miniäänsä." Elina

"Minä ja nykyinen mieheni juhlimme häitämme. Häät olivat minulle toiset; ensimmäinen liittoni oli päättynyt eroon vuosia aikaisemmin. Tuore anoppi lähestyi minua sydämellinen hymy kasvoillaan ja kuiskasi korvaani: 'Koeta nyt saada edes tämä avioliitto kestämään.' Olin täysin pöyristynyt. En ole tähän päivään mennessä kertonut miehelleni hänen äitinsä sanoista. Sittemmin minun ja anopin välit ovat pysyneet etäisinä. Tulemme kuitenkin toimeen, kunhan emme ole liiaksi tekemisissä." Susanna

 

"Sain ensimmäisen lapseni 17- vuotiaana. Silloinen anoppini tuli synnytyksen jälkeen kotiimme ja ilmoitti: 'Minä luulen, että sinä et pysty hoitamaan tuota lasta. Anna se heti minulle.' Olin nuori ja suojaton, ja aloin pelätä lapsellisesti, että anoppi veisi oikeasti vauvan minulta. Hän oli muutenkin äärimmäisen lannistava ihminen. Jos riitelimme mieheni kanssa, anoppi tuli heti toitottamaan, että hän on kyllä koko ajan tiennyt, ettei liittomme onnistu. Kun esikoiseni oli kuuden vanha, anoppini sanoi lapsenlapselleen, että minä en kuulemma olisi halunnut tätä. Tuntui siltä, että anoppi tähtäsi koko liittomme ajan siihen, että ka¬toaisin hänen elämästään. Lopulta hän saavutti tavoitteensa, kun minä ja mieheni erosimme." Jaana

 

"Anoppini on niin ongelmaton, että se on melkein pelottavaa. Hänen lempivärinsä on 'valoisa keltainen' ja hän on yksiselitteisesti kiva. Hänellä on kaikki aina hyvin. Olen alkanut epäillä, että Sirkka on ehkä kyborgi, koska hänelle ei mikään tuota pulmia.

Hän on asunut koko ikänsä samassa pikkukunnassa, äänestänyt keskustaa ja tehnyt hulluna töitä, hoitanut lehmät ja lapset ja dementoituneen äitinsä.

Nyt hän on eläkkeellä. Päällepäin vaikuttaa siltä kuin Sirkan lempipuuhaa olisi aikuisten lasten passaaminen tai ristiäiskakkujen leipominen. Mutta kun häntä alkaa tarkkailla, hän osaakin kaiken ja on kiinnostunut kaikesta.

Hän ompelee ilman kaavoja nättejä leninkejä. Seinillä on Sirkan itse tekemiä öljyvärimaalauksia ja ryijyjä – taiteellisesti lahjakkaana ihmisenä hän on tietysti suunnitellut ryijyjen mallit ja värjännyt langat kasviväreillä. Sirkka harrastaa kirjallisuutta ja kirjoittaa itsekin.

Joululahjaksi häneltä tulee itse keitettyjä hilloja tai nätti virkattu torkkupeitto tai joku Iittalan kaadin juuri silloin, kun on itsekseen miettinyt, että sellainen pitäisi ostaa. Eikä hän tietenkään puutu lastensa elämään, paitsi jos häneltä pyytää apua. Silloin hän tulee iloisella mielellä siivoamaan komeroita." Veera

"Avomieheni äiti on kuivakka ja jämpti pohjalaisrouva. Hän suhtautuu kaikkeen lannistavasti ja lakonisesti. Kun ostin uuden, upean sohvakaluston, hän sanoi: 'Ai jaa, että tommooseen oot sitten menny törsäämään.' Anoppini on myös varsinainen tuppisuu, joten hänen seurassaan on vaivaannuttavaa viettää aikaa – puhuttava kun loppuu kymmenen minuutin kuulumisten vaihdon jälkeen. Anoppi ja appiukko eivät myöskään tunnu puhuvan mistään keskenään. Valitettavasti tapaamme usein, sillä mieheni on ainoa lapsi ja tuntee syvää vastuuta vanhemmistaan. Hän loukkaantuu, jos ehdotan, että lähtisimme vaikka jouluksi kahdestaan etelään: kuka äidin ja isän luona sitten kävisi?

Oman ikävän lisänsä vierailuihin anoppilassa tuo se, että rouva on hyvin nuuka. Hän ostaa vanhentumaisillaan olevia tuotteita aina kun mahdollista, koska ne saa puoleen hintaan, eikä ole turhan tarkka 'parasta ennen' -päiväyksistä.

Hän muistuttaa usein, että säästäväisyys on hyveistä suurimpia. Pelkään aina, että jokin anopin tarjoaman aterian ainesosista on oikeasti vanhentunut. Toistaiseksi olen kuitenkin säästynyt ruokamyrkytyksiltä." Hanna

"Anoppi vastusti liittoamme alusta asti. Hän teki jo seurusteluaikoina selväksi, että hän on emäntä mieheni taloudessa, jossa hän oli huseerannut mieheni edellisen liiton erosta lähtien. Miehelläni oli lapsi, ja anoppi vetosi aina siihen, että lapsi tarvitsee häntä.

Kun muutimme sitten yhteen ja saimme yhteisen lapsen, hän halusi tietysti olla isoäiti pojanpojalleen. Hän ei kuitenkaan niinkään halunnut hoitaa lasta, vaan kotiamme. Tullessaan kylään hän siivosi, vaihtoi usein esimerkiksi pöytäliinan tai istutti kukkia kukkapenkkiin.

Usein hänellä oli isompiakin sisustusideoita. Kaikkia muutoksia, jotka minä olin kotonamme tehnyt, hän arvosteli suureen ääneen.

Kodin sisustukseen puuttuminen väheni, kun muutimme uuteen kotiin, joka ei ollut hänelle ennestään tuttu. Siellä ei esimerkiksi ollut enää 'hänen liinavaatekaappiaan', jonka hän edellisessä asunnossa usein järjesteli aina uudelleen tullessaan kylään. Tupaantuliaislahjaksi hän osti kotiimme itselleen sopivan patjan, peitteet ja tyynyn. Hän jopa petasi sen itselleen vierashuoneeseen valmiiksi seuraavaa vierailua varten.

Anoppi on aina ollut kova laittamaan ruokaa ja hänelle oli tärkeää, että hänen ruokaansa kehutaan. Muiden laittamia ruokia hän helposti arvosteli.

Lapsia emme anopin mielestä olisi saaneet hankkia enempää, koska emme kuulemma kuitenkaan jaksa niitä hoitaa. Nieleskelin itkua, kun hän tuhahti kuullessaan seuraavan vauvauutisen. Kysyi vain, että 'miten te meinaatte jaksaa?' Ei onnitellut. Eipä ole huvittanut pyytää lastenhoitoapua.

Anoppini on vanhentunut ja rauhoittunut aika tavalla. Enää hän ei arvostele muiden ratkaisuja yhtä kärkkäästi, vaikka sanookin joskus asioita aika pistävän kulmikkaasti. Enää en yhtä helposti ota asioita itseeni.

Emme ole vieläkään läheisiä ystävyksiä, mutta suhtaudumme nykyään toisiimme aika neutraalisti. Anoppini on viime vuosina tehnyt jopa useita lähentymisyrityksiä kehumalla joitakin hankintojani tai ruokiani tai kysymällä mielipidettäni jossakin asiassa. Olemme molemmat pehmentyneet." Marja

"Ex-anopillani ei ollut omia tyttäriä, ainoastaan kaksi poikaa, ja hän ilmeisesti oletti saavansa minusta sen kauan kaipaamansa tyttären. Vaikeinta tilanteessa oli se, etteivät kiinnostuksen kohteemme oikein kohdanneet. Minun olisi pitänyt jaksaa ihastella hänen uusia poppanaliinojaan ja keskustella jumpasta ynnä muista 'tyttöjen jutuista'.

Kun olimme kylässä, automaattinen oletus oli, että minä autan anoppia ruuanlaitossa samaan aikaan, kun perheen miehet katsovat telkkaria. Tilanteen teki kummalliseksi se, että itse en todellakaan ole mikään ruuanlaittaja, kun taas poikaystäväni viihtyi mainiosti kauhan varressa. Feministinä tilanne ärsytti, mutta samaan aikaan piti yrittää säilyttää hyvät välit anoppiin." Mia

"Kun aloin seurustella poikaystäväni kanssa, huomasin jonkin ajan kuluttua seurustelevani myös hänen äitinsä kanssa. Äiti oli sitä tyyppiä, ettei hänelle sanottu vastaan. Kun olimme kylässä anoppilassa ja tuli puhetta asioista, joista anopilla oli vahva mielipide (ja yleensä hänellä oli), käänsi poikaystäväni yleensä mielipiteensä täysin äidin mukaiseksi – vaikka olisi edellisenä päivänä julistanut asiasta ihan muuta.

Kun olimme suunnitelleet omaa ohjelmaa illaksi tai viikonlopuksi, anopin puhelinsoitto muutti hetkessä kaiken: ei meillä mitään ollutkaan! Kun aloin harmistua näihin kelkankäännöksiin, poikaystäväni vain mutisi, että älä nyt jaksa pienistä.
Yhteen muuttaessamme kävi entistä selvemmäksi, miten syvällä mieheni päässä anoppi istui. Anopin mielipiteistä tuli mieheni mielipiteitä niin sisustuksessa, ruuanlaitossa, lomanvietossa kuin rahankäytössäkin.

Anoppi teki jatkuvasti selväksi sen, etten oikeastaan ollut ihan riittävän hyvä tai sopiva hänen poikansa siipaksi. Olin tuolloin kasvissyöjä, mutta anoppi tarjosi sitkeästi liharuokaa, koska 'eihän tuossa nyt ole mitään järkeä'. Kuljin tennareissa, ja joka kerta kyläilyn yhteydessä anoppi kautta rantain jaksoi muistuttaa, että kyllä naisen kengissä vähän korkoa saisi olla ja hamettakin muuten farkun sijaan. Ja pitkät hiuksetkin olisi niin kivat, saisi kiharaa ja muuta naisellista.

Mieheni edellinen tyttöystävä oli ollut aktiivinen käsitöiden harrastaja kuten anoppikin, ja harva se kerta minulle tungettiin käteen jotain neuleohjetta että kokeilisit nyt sinäkin, etkä niiden kirjojesi kanssa nysväisi. Eniten minua harmitti se, miten tossu mieheni oli äitinsä edessä – olisi voinut edes kerran sanoa, että kuule, tykkään tuosta tyypistä juuri sellaisena kuin se on.

Häät menivät anopin käsikirjoituksen mukaan (kunhan anoppi ensin tokeni siitä järkytyksestä, että olimme menossa naimisiin), vaikka yritin hanakasti pistää hanttiin. No, viiden vuoden jälkeen sain tarpeekseni, ja nyt sekä mies että anoppi ovat ex-sellaisia. Tosin olen kuullut miehen sittemmin panneen välit äitinsä kanssa jäähylle." Heidi

Erimielisyydet pitäisi käsitellä puhumalla, mutta välillä jotakuta saattaa lapsettaa.

Mykkäkoulu on varmaan kaikille tuttu jostain ihmissuhteesta. Mökötät ehkä itse tai tuskastut, kun joku muu menee mykäksi. Tiedetään: aikuisten tulisi käsitellä erimielisyydet puhumalla. Välillä riita kuitenkin kärjistyy niin, että jotakuta alkaa lapsettaa ja suut vedetään suppuun.

Mykkäkoulu on herättänyt Vauvan keskustelupalstalla kiivasta mielipiteenvaihtoa, ja kokosimme kommentoijien joukosta useimmin tavattavat mykkäkoululaiset.

1. Marttyyri

Marttyyri olettaa, että muut tietävät, miksi hän on hiljaa. Vaikka häneltä kysyttäisiin syytä, marttyyri ei vastaa.

”Mieheni ennätys on 10 päivää. Itkin ja anelin puhumaan, muttei puhua pukahtanut. En edes tiennyt, mistä oli suuttunut! Asutaan nykyään erillään, saa olla puhumatta rauhassa yksinäisinä iltoinaan.”

2. Turhautuja

Mykkäkoulu alkaa, kun turhautujalta loppuvat keinot. Turhautujasta tuntuu, että toinen sanaharkan osapuoli ei osaa riidellä.

”En tykkää tavastani itsekään, mutta kotoa tullutta epätervettä tapaa on vaikea kitkeä. Pikkuhiljaa opettelen tavasta pois, kohti kypsää ja aikuista keskustelemista. Minun on vain vaikea ilmaista itseäni vihaisena, kun en tykkää edes riitelystä. Kuitenkin, vaikka tämä tapa onkin varmasti helvetin ärsyttävä, niin on tämä kuitenkin ´parempi´ kuin se, että huudetaan kurkku suorana, ja tavarat lentelevät, tai jopa käydään käsiksi toiseen.” 

3. Tasapainoilija

Tasapainoilija on usein riitojen sovitteleva osapuoli. Välillä tuntuisi reilulta, että toinenkin joutuisi hyvittelemään käytöstään riitatilanteessa. Silloin tasapainoilija turvautuu mykkäkouluun.

”Mieluummin olen hiljaa kuin henkisesti hakkaan päätä seinään ja kuuntelen, kuinka mieleni pahoittamista vähätellään.”

”Äitini on mykkäkoulujen kuningatar.”

4. Mykkämaratonin mestari

Nyt puhutaan jo kovan luokan mykkäkoululaisesta. Hän voi venyttää vaitioloa jopa päivien tai yli viikon pituiseksi. Mykkäkoulu on kuitenkin henkistä väkivaltaa ja varsinkin pitkittyneenä todella raskasta sen kohteelle.

”Vanhempieni mykkäkoulu kesti vuosia. Siis yli 10 vuotta! Päättyi, kun toinen heistä pakkasi tavaransa. Minä valitsin miehen, joka osaa puhua.”

5. Puhelias

Mykkäkoulu tuntuu hyvältä idealta, mutta juttua riittää niin, että siinä pitäytyminen on hankalaa. Puhelias vaikenee alkuun, mutta alkaa aina jossain vaiheessa jutella, tahallaan tai vahingossa.

”Rehellisesti, olen ollut mykkäkoulussa alle tunnin. En pysty olemaan hiljaa.”

6. Väärän kohteen valinnut

Tämä hahmo saattaa mennä hiljaiseksi ja vetäytyä vaikka makuuhuoneeseen vähäksi aikaa. Yleensä tilanne päättyy siihen, että tyyppi palaa mykkäkoulun kohteen luo ihmetellen: ”Mikset tullut kysymään, mikä vaivaa?”

”Mun mies on mykkäillyt itseksekseen ties kuinka kauan, en vain ole huomannut, kun ei muutenkaan puhu.”

7. Ainainen riitelijä

Ainaisella riitelijällä on melkein aina jotain kränää jonkun kanssa, ja hän pitää lukua, kenelle ei milloinkin puhu. 

”Äitini on mykkäkoulujen kuningatar. Hänellä pitää aina olla jotain kähinää jonkun kanssa menossa, ja kun ei osaa tai pysty käsittelemään ja säätelemään tunteitaan, pitää mykkäkouluja. Kotona asuessani meillä oli kuukausia puhumattomuutta.”

”Kun huomasin missä taas mennään, lakkasin puhumasta minäkin.”

8. Katoaja

Sen lisäksi, että katoaja ei puhu, hän lähtee kokonaan menemään ovet paukkuen, eikä vastaa puheluihin tai viesteihin. Siinä on kääntöpuolensa. Hän voi vain toivoa, että joku on vielä odottamassa, kun katoaja päättää palata.

”Tajusin, että en muuten helvetissä mene enää takaisin kiukuttelevan miehen luo enkä ilmoita erostakaan, kun ei kerran ole asiaa voitu selvittää kuin aikuiset. Käytiin isän kans hakemassa mun kamat, ja muutin kotiin kunnes löysin uuden kämpän.”

9. Mykän vastarinnan harjoittaja

Mykän vastarinnan harjoittaja ei itse aloita mykkäkoulua, mutta jos hänelle ei puhuta, ei vastarintalainenkaan puhu. Syntyy pattitilanne.

”Kun huomasin missä taas mennään, lakkasin puhumasta minäkin. Olin kuin häntä ei olisikaan. Ei tullut syömään kun laitoin ruokaa, niinpä sitten jäin keittiöön istumaan ja lukemaan sanomalehteä. Tiskasin, puuhailin kaikenlaista kunnes ruoat jäähtyi ja laitoin ne jääkaappiin. Kun menin olohuoneeseen, hän livahti keittiöön etsimään ruokaa!”

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti