”Joo, ihan hyvin ehdin juoruilemaan. Äidillä ja isällä on siivouspäivä.” Kuva: Shutterstock
”Joo, ihan hyvin ehdin juoruilemaan. Äidillä ja isällä on siivouspäivä.” Kuva: Shutterstock

Kun Annakaisa Vääräniemi, 40, joutui muuttamaan väliaikaisesti takaisin lapsuudenkotiinsa, hän taantui kuukaudessa kiukuttelevaksi ja siivouspäiviä vältteleväksi teiniksi. 

”Viimeisellä viikolla se iski. Kamala ahdistus. Oman tilan ja ajan tarve. Olin kiukkuinen ja ärsyynnyin helposti. Ystäväni ihmettelivät, että seesteistä oloani oli kestänyt näinkin pitkään.

Asuin tänä kesänä pitkän rupeaman lapsuudenkodissani äitini ja isäni kanssa. Saavuin sinne suoraan lähes kymmenen kuukauden ulkomaanmatkalta, jonka ajaksi olin alivuokrannut asuntoni. Olin tehnyt vuokrasopimuksen pidemmäksi ajaksi ja ennen kuin pääsi takaisin asuntooni, jouduin olemaan puolitoista kuukautta evakossa.

Sapattivuoteni matkalla tapasin monissa maissa perheitä, jotka jakavat kodin aikuisten lasten ja lastenlasten kanssa. Aasiassa, Afrikassa tai Etelä-Euroopassakaan ei ole mikään ihme, että neljä sukupolvea asuu samassa taloudessa.

Suomessa ilmiö on silti harvinainen. Vanhempien luo täällä muutetaan yleensä vain silloin, kun taustalla on jokin suuri elämänmuutos tai akuutti tilanne, kuten ero tai sairaus. Esimerkiksi näyttelijä Aku Hirviniemen, 34, äiti, Erja Hirviniemi, 62, kertoo uudessa Kodin Kuvalehdessä, että Aku muutti vanhaan huoneeseensa, kun tämä uupui.

Monet ystäväni sanoivat, etteivät he eivät olisi selvinneet omien vanhempien luona niin pitkään kuin minä. Osa ei olisi ollut enää edes tervetullut asumaan vanhempiensa luokse. Saan siis olla kiitollinen useastakin syystä, että pystyin asumaan reilun kuukauden vanhempieni luona – vaikka se ei ollutkaan ihan niin helppoa.

Säästöä ja seuraa

Aku Hirviniemen lailla minäkin muutin vanhaan lapsuudenhuoneeseeni. Aluksi yhteisasumisessamme tuntui olevan vain hienoja puolia. Säästin asumismenoissa. Reissun jälkeen energiatasoni olivat korkealla ja olin kaivannut vanhempiani, joiden kanssa jaksoin olla sosiaalinen 24/7.

Sain valmiin lämpimän ruuan ja ruokailuseuraa. Jääkaappi oli ladattu terveellisillä ruuilla, ja äitini päivittäiskosmetiikka oli käytettävissäni. Isä lainasi autoaan ja käytti välillä jopa ajelulla paikallisissa nähtävyyksissä.

Vanhempani ovat erittäin lempeitä ja tarjonneet kotiaan lapsilleen aina. Lapsuudenkotiimme on ollut aina helppoa ja mielekästä mennä ja myös kutsua kylään jopa omia ystäviä. 

Minulla ei siis olisi pitänyt olla mitään valittamista.

Mutta mitä pidempään vietin tällä kertaa aikaa vanhempieni kanssa, huomasin itsessäni hälyttäviä merkkejä. 

Kun nelikymppinen taantuu teiniksi

Eläkkeellä olevat isäni ja äitini uurastivat kotona täysillä koko yhteiselomme ajan. Vaikka he antoivat minulle lähes kaiken vapauden, minua hävetti. Luepa siinä itse kirjaa tai yritä ottaa päikkäreitä ilman huonoa omaatuntoa, kun vanhemmat eivät pidä mitään taukoja ja huhkivat aamusta iltaan! Kastelin kyllä kukkia ja tyhjensin pesukonetta, mutta vain pyynnöstä. Pesin sentään omat pyykkini ja autoin vanhempiani it-asioissa, mutta muihin kotitöihin osallistuminen ei napannut minua yhtään. Riensin usein tapaamaan kavereitani siivouspäivänä.

Myönnän: taannuin takaisin pikkutytöksi. Kiukuttelevaksi teiniksi, joka olin viimeksi 16-vuotiaana, ennen kun lähdin vuodeksi vaihto-oppilaaksi. Samalla yritin käyttäytyä kuin diplomaattinen aikuinen. Roolit sekoittuivat. Kumpikin väsytti. 

Yhteiselon loppuvaiheessa ärsyynnyin kaikesta yhä helpommin. Stressaantuneena kärsin helposti misofonian kaltaisista oireista ja jopa arkiäänet alkoivat ärsyttää minua. Neljännestä viikosta lähtien haaveilin jatkuvasta hetkestä, kun pääsisin omaan kotiini. Siellä saisin vapautuneemmin elää omassa rytmissäni. Saisin tehdä omia valintojani.

Eikä kukaan viheltelisi tai maiskuttaisi vieressäni. 

Vai olinko sittenkin kasvanut?

Huomasin silti myös kehitystä itsessäni. Ennen reissua en olisi pystynyt asumaan näinkään pitkään vanhempieni luona. Pari päivää yhteiseloa joulu- ja pääsiäislomilla on yleensä ollut riittävästi. 

”Aiemmin pari päivää yhteiseloa riitti.”

Aiemmin kun äitini antoi vaikkapa terveysneuvoja, räjähdin yleensä heti. Nyt kuitenkin  kiitin kohteliaasti ja yritin vain unohtaa vinkit. Tosin loppuvaiheessa nekin alkoivat ottaa päähän.

Yritin myös pitkään välttää puuttumasta vanhempieni valintoihin, sillä en olisi halunnut neuvoa heitä. Myönnän, että kuunneltuani heitä kuukauden en enää pystynyt hillitsemään itseäni, mutta yritin kuitenkin! 

Uskon silti, että pitkä ulkomaanreissuni kasvatti kärsivällisyyttäni ja osaan nyt paremmin pitää asioita sisälläni. 

Pitkän vapauden jälkeen toisten rytmiin tottuminen on kuitenkin vaikeaa. Vanhaan palaaminen myös väsytti, vaikka kaikki olikin tehty helpoksi.

Nyt kun olen melkein viikon asunut yksin omassa kodissani, olen huomannut yllättävän jutun: minulla on ikävä yhteiseloamme. Vaikka yhteisasuminen teki oloni kiusalliseksi ja välillä jopa häpesin sitä, että asun taas vanhempieni nurkissa, nyt osaan jo arvostaa kokemusta.

Opin paljon uutta vanhemmiltani vaikkapa suvustamme, kun katselimme yhdessä vanhoja albumeja. Opin uusia asioita myös vanhemmistani kuten vaikkapa sen, että heille rutiinit ovat tärkeitä. Siivouspäivä, marjastuspäivä, kirkkopäivä... Vaikka ne voivat näyttää minulle piintyneiltä tavoilta, he nauttivat omista rutiineistaan. 

Yhtäkkiä huomaan kaipaavani etenkin niitä aamuja, kun heräsin lapsuudenkodin ääniin liian aikaisin ja kiukkuisena. Kun menin aamupalalle, pöydässä oli kuitenkin lempiteetäni ja tuoreita marjoja – ja tietenkin myös tuttua seuraa. 

Anteeksi äiti ja isä. Käyttäydyin ajattelemattomasti.”

Toiset osaa, toiset ei = sinä

Annakaisa muutti 40-vuotiaana takaisin lapsuudenkotiinsa – tämän ihmiskoe opetti

Et kovin kypsältä ihmiseltä vaikuta. Vähintä mitä olisit voinut tehdä olisi ollut tehdä kotitöitä oma-aloitteisesti. Nyt vanhat vanhempasi joutuivat (taas) passaamaan sinua, vaikka vihdoin sinulla olisi ollut tilaisuus korvata takaisin edes osan siitä ajasta, jonka ovat sinun kasvattamiseen uhranneet. Häpeä!
Lue kommentti
Vierailija

Annakaisa muutti 40-vuotiaana takaisin lapsuudenkotiinsa – tämän ihmiskoe opetti

Varmasti oli mukavaa saada tytär kotiin. Varsinkin kun vain yksi passattava, moni nelikymppinen ei tule yksin vaan monen sotkevan lapsenlapsen kanssa, ja vaikka ensimmäistä sellaista jotkut ovat odottaneet, useampi lapsenlapsi on iso vanhemmillekin työtä, vaikka niitä hoidetaankin jos ollaan omasta tyttärestä (kyllä, harvemmin kukaan miniöistä on huolissaan, ei todella, anoppi ja appi odottavat päinvastoin palvelua vaikka olisi lapset reilusti alle kouluikäisiä) ja hänen jaksamisesta huolissaan...
Lue kommentti