”Joo, ihan hyvin ehdin juoruilemaan. Äidillä ja isällä on siivouspäivä.” Kuva: Shutterstock
”Joo, ihan hyvin ehdin juoruilemaan. Äidillä ja isällä on siivouspäivä.” Kuva: Shutterstock

Kun Annakaisa Vääräniemi, 40, joutui muuttamaan väliaikaisesti takaisin lapsuudenkotiinsa, hän taantui kuukaudessa kiukuttelevaksi ja siivouspäiviä vältteleväksi teiniksi. 

”Viimeisellä viikolla se iski. Kamala ahdistus. Oman tilan ja ajan tarve. Olin kiukkuinen ja ärsyynnyin helposti. Ystäväni ihmettelivät, että seesteistä oloani oli kestänyt näinkin pitkään.

Asuin tänä kesänä pitkän rupeaman lapsuudenkodissani äitini ja isäni kanssa. Saavuin sinne suoraan lähes kymmenen kuukauden ulkomaanmatkalta, jonka ajaksi olin alivuokrannut asuntoni. Olin tehnyt vuokrasopimuksen pidemmäksi ajaksi ja ennen kuin pääsi takaisin asuntooni, jouduin olemaan puolitoista kuukautta evakossa.

Sapattivuoteni matkalla tapasin monissa maissa perheitä, jotka jakavat kodin aikuisten lasten ja lastenlasten kanssa. Aasiassa, Afrikassa tai Etelä-Euroopassakaan ei ole mikään ihme, että neljä sukupolvea asuu samassa taloudessa.

Suomessa ilmiö on silti harvinainen. Vanhempien luo täällä muutetaan yleensä vain silloin, kun taustalla on jokin suuri elämänmuutos tai akuutti tilanne, kuten ero tai sairaus. Esimerkiksi näyttelijä Aku Hirviniemen, 34, äiti, Erja Hirviniemi, 62, kertoo uudessa Kodin Kuvalehdessä, että Aku muutti vanhaan huoneeseensa, kun tämä uupui.

Monet ystäväni sanoivat, etteivät he eivät olisi selvinneet omien vanhempien luona niin pitkään kuin minä. Osa ei olisi ollut enää edes tervetullut asumaan vanhempiensa luokse. Saan siis olla kiitollinen useastakin syystä, että pystyin asumaan reilun kuukauden vanhempieni luona – vaikka se ei ollutkaan ihan niin helppoa.

Säästöä ja seuraa

Aku Hirviniemen lailla minäkin muutin vanhaan lapsuudenhuoneeseeni. Aluksi yhteisasumisessamme tuntui olevan vain hienoja puolia. Säästin asumismenoissa. Reissun jälkeen energiatasoni olivat korkealla ja olin kaivannut vanhempiani, joiden kanssa jaksoin olla sosiaalinen 24/7.

Sain valmiin lämpimän ruuan ja ruokailuseuraa. Jääkaappi oli ladattu terveellisillä ruuilla, ja äitini päivittäiskosmetiikka oli käytettävissäni. Isä lainasi autoaan ja käytti välillä jopa ajelulla paikallisissa nähtävyyksissä.

Vanhempani ovat erittäin lempeitä ja tarjonneet kotiaan lapsilleen aina. Lapsuudenkotiimme on ollut aina helppoa ja mielekästä mennä ja myös kutsua kylään jopa omia ystäviä. 

Minulla ei siis olisi pitänyt olla mitään valittamista.

Mutta mitä pidempään vietin tällä kertaa aikaa vanhempieni kanssa, huomasin itsessäni hälyttäviä merkkejä. 

Kun nelikymppinen taantuu teiniksi

Eläkkeellä olevat isäni ja äitini uurastivat kotona täysillä koko yhteiselomme ajan. Vaikka he antoivat minulle lähes kaiken vapauden, minua hävetti. Luepa siinä itse kirjaa tai yritä ottaa päikkäreitä ilman huonoa omaatuntoa, kun vanhemmat eivät pidä mitään taukoja ja huhkivat aamusta iltaan! Kastelin kyllä kukkia ja tyhjensin pesukonetta, mutta vain pyynnöstä. Pesin sentään omat pyykkini ja autoin vanhempiani it-asioissa, mutta muihin kotitöihin osallistuminen ei napannut minua yhtään. Riensin usein tapaamaan kavereitani siivouspäivänä.

Myönnän: taannuin takaisin pikkutytöksi. Kiukuttelevaksi teiniksi, joka olin viimeksi 16-vuotiaana, ennen kun lähdin vuodeksi vaihto-oppilaaksi. Samalla yritin käyttäytyä kuin diplomaattinen aikuinen. Roolit sekoittuivat. Kumpikin väsytti. 

Yhteiselon loppuvaiheessa ärsyynnyin kaikesta yhä helpommin. Stressaantuneena kärsin helposti misofonian kaltaisista oireista ja jopa arkiäänet alkoivat ärsyttää minua. Neljännestä viikosta lähtien haaveilin jatkuvasta hetkestä, kun pääsisin omaan kotiini. Siellä saisin vapautuneemmin elää omassa rytmissäni. Saisin tehdä omia valintojani.

Eikä kukaan viheltelisi tai maiskuttaisi vieressäni. 

Vai olinko sittenkin kasvanut?

Huomasin silti myös kehitystä itsessäni. Ennen reissua en olisi pystynyt asumaan näinkään pitkään vanhempieni luona. Pari päivää yhteiseloa joulu- ja pääsiäislomilla on yleensä ollut riittävästi. 

”Aiemmin pari päivää yhteiseloa riitti.”

Aiemmin kun äitini antoi vaikkapa terveysneuvoja, räjähdin yleensä heti. Nyt kuitenkin  kiitin kohteliaasti ja yritin vain unohtaa vinkit. Tosin loppuvaiheessa nekin alkoivat ottaa päähän.

Yritin myös pitkään välttää puuttumasta vanhempieni valintoihin, sillä en olisi halunnut neuvoa heitä. Myönnän, että kuunneltuani heitä kuukauden en enää pystynyt hillitsemään itseäni, mutta yritin kuitenkin! 

Uskon silti, että pitkä ulkomaanreissuni kasvatti kärsivällisyyttäni ja osaan nyt paremmin pitää asioita sisälläni. 

Pitkän vapauden jälkeen toisten rytmiin tottuminen on kuitenkin vaikeaa. Vanhaan palaaminen myös väsytti, vaikka kaikki olikin tehty helpoksi.

Nyt kun olen melkein viikon asunut yksin omassa kodissani, olen huomannut yllättävän jutun: minulla on ikävä yhteiseloamme. Vaikka yhteisasuminen teki oloni kiusalliseksi ja välillä jopa häpesin sitä, että asun taas vanhempieni nurkissa, nyt osaan jo arvostaa kokemusta.

Opin paljon uutta vanhemmiltani vaikkapa suvustamme, kun katselimme yhdessä vanhoja albumeja. Opin uusia asioita myös vanhemmistani kuten vaikkapa sen, että heille rutiinit ovat tärkeitä. Siivouspäivä, marjastuspäivä, kirkkopäivä... Vaikka ne voivat näyttää minulle piintyneiltä tavoilta, he nauttivat omista rutiineistaan. 

Yhtäkkiä huomaan kaipaavani etenkin niitä aamuja, kun heräsin lapsuudenkodin ääniin liian aikaisin ja kiukkuisena. Kun menin aamupalalle, pöydässä oli kuitenkin lempiteetäni ja tuoreita marjoja – ja tietenkin myös tuttua seuraa. 

Anteeksi äiti ja isä. Käyttäydyin ajattelemattomasti.”

Toiset osaa, toiset ei = sinä

Annakaisa muutti 40-vuotiaana takaisin lapsuudenkotiinsa – tämän ihmiskoe opetti

Et kovin kypsältä ihmiseltä vaikuta. Vähintä mitä olisit voinut tehdä olisi ollut tehdä kotitöitä oma-aloitteisesti. Nyt vanhat vanhempasi joutuivat (taas) passaamaan sinua, vaikka vihdoin sinulla olisi ollut tilaisuus korvata takaisin edes osan siitä ajasta, jonka ovat sinun kasvattamiseen uhranneet. Häpeä!
Lue kommentti
Vierailija

Annakaisa muutti 40-vuotiaana takaisin lapsuudenkotiinsa – tämän ihmiskoe opetti

Varmasti oli mukavaa saada tytär kotiin. Varsinkin kun vain yksi passattava, moni nelikymppinen ei tule yksin vaan monen sotkevan lapsenlapsen kanssa, ja vaikka ensimmäistä sellaista jotkut ovat odottaneet, useampi lapsenlapsi on iso vanhemmillekin työtä, vaikka niitä hoidetaankin jos ollaan omasta tyttärestä (kyllä, harvemmin kukaan miniöistä on huolissaan, ei todella, anoppi ja appi odottavat päinvastoin palvelua vaikka olisi lapset reilusti alle kouluikäisiä) ja hänen jaksamisesta huolissaan...
Lue kommentti

Vähäpukeisiin bouduoir-kuvauksiin mennään nyt yhdessä kumppanin kanssa. Marjo teetti omista kuvistaan seinätaulut.

Suomalaisparit etsivät nyt elämyksiä ottamalla vaatteensa pois kameran edessä. Perinteisten huomenkuvausten lisäksi valokuvausstudiot tarjoavat pariskunnille eroottissävyisiä kuvaussessioita, joissa poseerataan vähissä vaatteissa tai kokonaan alasti.

Vähäpukeisia pariskuntia valokuvaava Marita Vento kertoo, että romanttisilla kuvauksilla on paljon kysyntää ja niitä ostetaan usein lahjaksi kumppanille. Intiimeihin kuvauksiin saapuu pariskuntia kaikista ikäluokista ympäri Suomen.

– Vanhimmat asiakkaani ovat 70-vuotiaita. Kuvaukset ovat parisuhdeterapiaa ja elämys kuvattaville, Vento kertoo.

Aluksi neuvoteltiin, kuinka rohkeita kuvia he tahtovat ja kuinka paljon riisutaan.

Pohjois-Savosta kotoisin oleva Marjo, 33, kertoo Me Naisille, kuinka hän osti kumppanilleen häälahjaksi eroottisen valokuvaussession. Hän bongasi lahjaidean elämyslahjoja tarjoavasta nettikaupasta ja päätti tarttua ideaan.

– Olemme aina tykänneet tehdä erilaisia juttuja, joten päätin yllättää mieheni valokuvaussessiolla. Matkustimme Helsinkiin viettämään hotelliviikonloppua, ja lopullinen yllätys paljastui miehelleni vasta studiolla, Marjo kertoo.

Marjon mies oli aluksi hämillään ajatuksesta, mutta lopulta hänkin innostui kuvauksista. Kuvaukset alkoivat neuvotteluilla kuvaajan kanssa siitä, kuinka rohkeita kuvia he tahtovat ja kuinka paljon riisutaan. Parin toiveet huomioitiin hyvin.

– Olemme aiemmin käyneet vain hääkuvissa, joten kyllähän se aluksi jännitti. Kuvaaja oli todella ystävällinen ja ammattitaitoinen, joten jännitys laukesi nopeasti.

Lopulta Marjo poseerasi kuvissa alusvaatteisillaan ja hänen aviomiehensä ilman paitaa. Paljaiden vartaloiden peitoksi leviteltiin erilaisia harsoja. Vähemmissäkin vaatteissa on mahdollista olla, riisuuntuminen tapahtuu parin ehtojen mukaan, Marjo kertoo. Hän kokee, että kuvaaja oli hyvin hienovarainen.

Marjon mukaan eroottisilla kuvauksilla on ollut hyvä vaikutus heidän suhteeseen. Intiimi kokemus on lähentänyt pariskuntaa. Vaikka samankaltainen heittäytyminen on varmasti monille vaikeaa, Marjo suosittelee muitakin kokeilemaan pariskuntakuvauksia.

– Teetimme lopulta kuvistamme tauluja kodin seinille ja ostimme siskolleni ja hänen miehelleen saman lahjan, hän kertoo.

Onnellisia ja onnettomia parisuhteita ei erota se, kuinka paljon riidellään, vaan miten riidellään. Pariterapeutti kommentoi hyväksi havaittuja lausahduksia, joilla riidan voi saada loppumaan.

Pariterapeutti Hanna Kinnusen mukaan riiteleminen on hyväksi parisuhteelle. Tunteita ei kannata jättää ilmaisematta, sillä tunteet tulevat jopa ilmi käytöksestä, eleistä ja ilmeistä.

– Onnellisia ja onnettomia parisuhteita ei erota se, kuinka paljon riidellään, vaan miten riidellään, Kinnunen kertoo.

Mikä on sitten hyvää riitelyä? 

– Hyvässä riidassa osapuolet haluavat ymmärtää toista ja päästävät irti olettamuksesta, että he tietävät kaiken. Osapuolet tekevät sovinnon eleitä, kuten koskettavat, hymyilevät tai pyytävät anteeksi, ja hyväksyvät toisen osapuolen sovinnon eleet. Jos tunteet siitä huolimatta ylikuumenevat, on tärkeää ottaa pieni aikalisä, Kinnunen kuvailee hyvän riidan tunnuspiirteitä. 

– Emme ole 2-vuotiaita, joiden tunnekontrolli ei vielä toimi. Viha ja kiukku ovat hyviä tunteita, mutta emme voi ilmaista niitä miten vain. Emme saa ruoskia tai oksentaa pahaa oloa toisen päälle, emmekä puhua luokkaavasti tai halventavasti. 

Pyysimme Hanna Kinnusta kuvailemaan lauseita, jotka toimituksen jäsenet ovat havainneet hyväksi riidan lopettamisessa. 

1. ”Nyt rauhoitutaan kumpikin”

Kinnunen: Monesti riidassa tunteet lähtevät viemään, ja keho reagoi muun muassa sykkeen ja adrenaliinitason nousulla, jolloin päätös rauhoittua voi olla paikallaan. Lause kuulostaa minun korvaani hyvin käskevältä, ylipäätänsä asian ilmaiseminen pehmeästi on parempi tapa myös riitojen yhteydessä.

2. ”Mitä tapahtuu, miksi riitelemme?”

Kinnunen: Erinomainen kysymys. Kun olemme riitatilanteessa, molemmilla on oma tarina ja oma kokemus asiasta. Avainasia on hyväksyä, että sekä minun tarinani ja puolison kokemus voivat olla tosia, eikä tarvitse etsiä kumpi on väärässä. Tämän kysymyksen esittäessä tarkastellaan yhdessä, mitä on tapahtunut. Kun menee syvemmälle, voi tarkastella sitä, mitä kumpikin on tarkoittanut, ja mistä riidassa on kyse itselle ja toiselle. 

3. ”Voita välliin!”

Kinnunen: Tämä lause toimii korjausliikkeenä. Kun vuorovaikutamme puolison kanssa, se on kuin tanssissa: joskus astutaan toisten varpaille ja askeleet pitää korjata. Pari voi sopia myös yhteisen turvasanan, jonka voi sanoa riitatilanteessa. Nämä sanat voivat muistuttaa, että tarkoitus ei ole riidellä, vaan päästä sovintoon. Voita väliin voi toimia tällaisena turvasanana. 

4. ”Vaikka minä sanon väärin, sinun täytyy ymmärtää se oikein”

Kinnunen: On tärkeää sanoa, että peruutetaan vähän, anna kun tarkistan, että ymmärrän, mitä sinä olet sanomassa. Jos puoliso on ymmärtänyt jonkun asian väärin, kannattaa kysyä ja selventää. Välttäisin sanaa täytyy, koska se on käskevä. Puolisoa ei saa muuttumaan käskemällä, vaan käskyllä on usein päinvastainen vaikutus. 

5. ”Anteeksi”

Kinnunen: Anteeksi toimii aina, se on korjausliike ja rauhanmerkki. Voi esimerkiksi pyytää anteeksi oma ylireagoimista tai liioittelemista. Usein ajattelemme, että me itse olemme oikeassa ja puoliso väärässä ja ihmettelemme, miksi meille rakas ihminen ei voi meitä ymmärtää. Monet ihmiset eivät halua pyytää anteeksi, koska he ajattelevat samalla häviävänsä riidan. Anteeksipyyntö ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ottaisi kaikki syyt omille niskoilleen. Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia, eikä koskaan ole riitaa, joka olisi täysin toisen osapuolen syy. 

6. ”Sä oot oikeessa”

Kinnunen: Puolisoa voi ymmärtää, vaikkei olisikaan hänen kanssaan samaa mieltä. Aina kannattaa suhtautua toiseen uteliaisuudella, jotta hänelle tulee olo, että häntä on kuultu ja ymmärretty. Kannattaa myös validoida toisen ihmisen sanomat asiat: toinen on oikeassa omassa kokemuksessaan ja sille pitää antaa painoarvoa. Voi sanoa toiselle, että ymmärtää että häntä harmittaa. 

7. ”Anteeksi, kun en kuunnellut sinua”

Kinnunen: On tärkeää pyytää anteeksi, jos ei kuunnellut toista ihmistä. Tätä voisi jatkaa kysymällä, että voisitko kertoa uudelleen, sillä haluan kuunnella ja ymmärtää, olen tässä. 

8. ”Anteeksi, kun yritin painostaa sinua” 

Kinnunen: Jos on painostanut toista ihmistä, niin on tärkeää pyytää anteeksi. Anteeksipyyntöjen tulee tietenkin olla vilpittömiä.

Pariterapeutti Hanna Kinnunen. 

Kinnunen suosittelisi itse seuraavia lauseita: 

”Hei, kerro minulle, miltä sinusta tuntuu.”

”Mitä tahtoisit minulta nyt? Mitä toivoisit minun tekevän tai sanovan?”

”Rakastan sinua. En halua riidellä kanssasi. Aloitetaanko alusta ja yritetään löytää yhteinen ymmärrys?”

Hän kuitenkin muistuttaa, ettei ole taianomaisia yleispäteviä lauseita, jotka lopettaisivat riidan. Hän suosittelee riidassa puhumaan aina itsestään ja omista kokemuksistaan, ja pyrkiä ymmärtämään riitaa puolison näkökulmasta.