Kuvat: Shutterstock
Kuvat: Shutterstock

Järkevä aikuinen saapuu lapsuudenkotiinsa – ja pim! – muuttuu pikkuasioista raivoavaksi ipanaksi.

Taas se tapahtuu. Kinas­telen äitini kanssa, kun yhtäkkiä minulle tulee niin paha mieli, että kurkkua alkaa kuristaa ja kyyneleet kihoavat silmiini. En ole yleensä itkuun tirahtelevaa­ sorttia, mutta jos minulla on erimielisyyksiä vanhempieni kanssa, alahuuleni alkaa väpättää helposti. Ihan kuin pikkutyttönä.

Mikä minua vaivaa?

Psykologi Marja Kokkonen ei pidä käytöstäni mitenkään kummallisena. Moni aikuinen taantuu vanhempiensa seurassa tai palatessaan lapsuuden­kotiinsa.

– Kun palaamme tuttuun paikkaan, loksahdamme helposti vanhoihin rooleihimme. Olemme kuitenkin viettäneet lapsuudenkodissamme 15–20 vuotta ja tottuneet toimimaan vuosikaudet tietyllä tavalla ja ajattelemaan vanhemmista vanhasta muistista kaikenlaista. Vaikka lapsuudenkotiin olisi ottanut etäisyyttä, jo pelkät tutut­ tuoksut ja tavarat riittävät laukaisemaan vanhat toiminta- ja ajattelu­tapamme, Marja Kokkonen sanoo.­

Eli minusta todellakin tulee lapsuudenkodissani jälleen pikkutyttö. Ja lapsethan parkuvat tämän tästä, koska heillä ei ole vielä muitakaan välineitä käsitellä avuttomuuttaan vanhemman edessä. Noloa!

Marja Kokkonen lohduttaa, etten ole ainoa. Hän tunnistaa ilmiön myös itsessään.

– Minustakin tulee helposti Marja 14 vee, kun palaan lapsuudenkotiini. Aikoinaan huomasin myös, että yli kuusikymppinen isäni muuttui pikkupojaksi kahdeksankymppisen äitinsä seurassa. Lapsen ja vanhemman suhteessa on aina valta-asetelma, vaikka vanhempi olisi sata ja lapsi kahdeksankymmentä.

Kiukuttelevat kauhukakarat

Itkupillien lisäksi aikuisista, järkevistä ihmisistä kuoriutuu vanhempiensa seurassa usein myös mököttäviä teinejä tai kiukuttelevia kauhukakaroita. Vai miltä kuulostavat seuraavat esimerkit?

Eeva, 35: Vakavasti sairas äitini oli meillä vuosia sitten kylässä, ja hän oli tuonut lähikaupasta erilaisia pullia. Minulle hän oli ­varannut kermavaahdolla täytetyn pullan, jonka nähtyäni ajattelukykyni sumeni.

”Inhoan kermavaahtoa! Mikset tuonut korvapuustia”, marisin kuin pikkulapsi. Hetken päästä palauduin omaksi aikuiseksi itsekseni ja olin noloakin nolompi. Olin kiukutellut pullasta sairaalle ihmiselle, joka oli yrittänyt ilahduttaa minua. Äitini ei onneksi pahastunut kovasti.

Anu, 32: Käyn lähes päivittäin tanssimassa, salilla tai lenkillä, mutta kun olen kotona ja joku perheestäni pyytää minua mukaansa liikkumaan, panen kiukutteluvaihteen silmään, enkä suostu nousemaan sohvalta – ihan niin kuin lapsena. Olen miettinyt, että liikuntapakoiluni johtuu ehkä siitä, että lapsena vihasin kaikkea pakollista liikuntaa ja olisin usein ­halunnut leikkiä mieluummin sisällä. Lähtemisen pakko tympäisi eniten.

Moni odottaa vanhemmiltaan – useimmiten äidiltä – samanlaista pal­velua kuin vielä kotona asuessaan. Toiset taas heittäytyvät avuttomiksi, vaikka omissa kodeissaan olisivat varsin käteviä emäntiä. Niin käy usein esimerkiksi 37-vuotiaalle Kaisalle:

Tykkään leipoa ja laittaa ruokaa, mutta kun teen edellä mainittuja puuhia lapsuudenkodissani, olen viiden minuutin välein kyselemässä äidiltä perusasioita kuten tarvitaanko pullataikinaan hiivaa. Äiti myös häärii keittiössä koko ajan selkäni takana katselemassa. Lopulta hommasta ei tule kuin hermostunutta sähläystä ja lopputulokseksi saadaan palaneet tai muuten pieleen menneet ruuat.

35-vuotias Pikis palautuu 16-vuo­tiaaksi teiniksi heti, kun hän astuu sisään ovesta, josta aikoinaan lähti maailmalle. Hänen puolisonsakin on huomannut rouvan olevan koti-kotonaan ihan eri tyyppi:

– Vaatteet jäävät lattialle, lautaset pöytään, sohva kutsuu, nukuttaa pidempään, ruuanlaitto on muiden hommia, sanaa siivous en edes tunnista. Nenäkkäät kommentit ovat parasta hupiani, sohvalla voi tehdä kuperkeikkoja ja kaukosäädin on kallein aarteeni. Mutta jos tapaan vanhempiani jossain muualla tai puhun heidän kanssaan puhelimessa, osaan olla oma, aikuinen itseni, Pikis kuvailee itseään.

Marja Kokkosta esimerkit eivät yllätä.

– Olen kuullut monen sanovan, etteivät he käyttäydy yhtä lapsellisesti kenenkään muun kuin vanhempiensa kanssa.

Ikuiset holhoajat

Leena, 35: Olin työmatkalla vanhassa koti­kaupungissani ja yövyin vanhempieni luona. Tein lähtöä tärkeään tapaamiseen, kun äitini kysyi: ”Osaatko nyt varmasti käyttäytyä siellä.”

Mutta kyllä vikaa on myös vanhemmissa. Hekin solahtavat helposti kaikkitietävien äiskän ja iskän rooleihin, vaikka lapsi olisi lähtenyt maailmalle jo ­hyvän aikaa sitten. Usein etenkin äidit tahtovat jatkaa holhoamistaan, vaikka lapsella olisi jo omaakin jälkikasvua.

– Kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, äitini soitteli minulle päivittäin vain kysyäkseen olenko saanut ruokaa ja onhan minulla varmasti sukkahousut housujen alla. Kun sain esikoiseni, hän alkoi soitella kysyäkseen onko lapsi saanut ruokaa ja onko hänellä varmasti tarpeeksi päällä ulkona, 34-vuo­tias Noora tuskailee.

Vanhemmat ovat lastensa tavoin vanhojen rooliensa vankeja, joten käytöstä voi olla vaikea muuttaa. Se on kuitenkin lapsesta usein ärsyttävää ja loukkaavaa, eivätkä vanhemmat aina näe sitä.

Ella, 30: Käyttäydyn vanhempieni kanssa kuin aikuinen ihminen ja odotan sitä myös heiltä. Heille tunnun kuitenkin edelleen olevan se pikkutyttö, jonka elämää,­ valintoja ja jopa fyysistä olemusta voi kommentoida vapaasti. Tekisivätkö he niin jollekin toiselle aikuiselle ihmiselle? Tuskinpa! Välillä heidän käytöksensä ärsyttää suunnattomasti.

Marja Kokkonen kertoo, että kun ­samantyyppisiä tilanteita on tullut vastaan vuosien varrella tarpeeksi monta, tutut ajatukset aktivoituvat itsestään. Lapsi ei enää edes malta kuunnella, mitä vanhemmalla on sanottavanaan, vaan mielessä käynnistyy kela: Taas se on aliarvioimassa mua! Taaskaan se ei kuunnellut! Hirveä kotka! Pidä tunkkis! En tule tänne enää ikinä! Ja riita on valmis.

21-vuotiasta Mayta ahdistaa pelkkä ajatus kotiin menemisestä:
Olen vasta lentänyt ­pesästä ja haluaisin oppia olemaan aikuinen. Lapsuudenkotiin mennessäni kuitenkin taannun, koska minun myös odotetaan tekevän niin. Vanhempieni mielestä minun ei kannata muuttaa toiselle paikkakunnalle, koska täällä minulla on apua lähellä, jos sitä tarvitsen. Miten voisin osoittaa olevani maalaisjärjellä ajatteleva aikuinen? Asun mie­heni kanssa, hoidan vuokran ja laskut ajallaan, enkä myöhästele töistä. Olen esikoinen, joten porukoillani ei ole aiempaa kokemusta lapsen muutosta.

Niin ärsyttävää kuin holhoaminen onkin, siinä voi kuitenkin olla kyse myös välittämisestä – tai pikemminkin kyvyttömyydestä tuoda sitä esiin muutoin. Etenkin heti sotien jälkeen syntyneen sukupolven on tutkimustenkin mukaan helpompi osoittaa välittämistä ja huolenpitoa hössöttämällä kuin sanomalla suoraan, että välittää tai rakastaa.

– Mutta aina vanhempien holhoaminen ja huolehtiminen ei ole pyyteetöntä, vaan kyse voi olla vanhemman omista tarpeista. Hän voi olla yksinäinen, ja jatkuva lapsen asioihin puuttuminen on hätähuuto: huomaathan ja muistathan minutkin, Marja Kokkonen sanoo.

Taantuvat sisarukset

Jatta, 37: Olen sisareni kanssa normaalisti ihan hyvissä väleissä, mutta lapsuudenkodissamme suhteemme muuttuu sellaiseksi kuin se oli lapsena. Saamme sodan aikaiseksi  typeristä pikkujutuista ja loukkaannumme toisillemme. Jouluna sanaharkkamme äityi niin pahaksi, että yritin heittää siskoani­ kirjalla, vaikka en ole ­yhtään väkivaltainen ihminen.

Myös aikuisten sisarusten välit taantuvat helposti etenkin silloin, kun palataan yhteiseen lapsuudenkotiin. Siellä lomaillaan yhtä aikaa usein juhlapyhinä, joihin kohdistuu jo valmiiksi paljon paineita. Ajatellaan, että kaiken pitäisi olla täydellistä, kun kerrankin ollaan kaikki koolla.

– Ihminen on vain siitä jännä otus, että kun hänelle sanoo ”älä ajattele vaalean­punaista elefanttia”, hän ei voi muuta ajatellakaan. Eli kun yrittää välttää riitaa ja solahtamasta vanhoihin käytösmalleihin, alkaa käyttäytyä juuri niin kuin ei pitäisi, Marja Kokkonen sanoo.

Mutta mikä neuvoksi, jos ­ha­luaa,­­­ ettei vierailu lapsuudenkodissa ole aina yhtä itkua ja hammastenkiristelyä?

Sen sijaan, että menettää malttinsa, Marja Kokkonen neuvoo ottamaan rauhallisen, uteliaan ja tarkkailevan asenteen sekä omaa että muiden perheenjäsenten käyttäytymistä kohtaan.

– Tilanne saattaa helpottaa, kun ­sanoo muille syyllistämättä, oletteko huomanneet, että meillä on tällainen kaava, jonka mukaan toimimme. Parhaassa tapauksessa voi saada aikaan ­hyvän keskustelun ja huomata, että ­monien käyttäytymismalliemme juuret ulottuvat edellisiin sukupolviin asti.

Nonna, 41: Aikuinen tyttäreni auttoi minua lakanoiden viikkaamisessa. Huomasin, että minulta lipsahti neuvoja ­vähän turhankin tarkasti. Tiedän kuitenkin, että hän osaa, olenhan itse hänet opettanut. Nauroimme asialle makeasti.

– Kun roolit tehdään näkyviksi, niitä voi muuttaa, Marja Kokkonen sanoo.

Vauvavuodet, seitsemän vuoden kriisi ja puolison sairastuminen – kuulostavatko nämä suhteiden kriittiset taitekohdat tutuilta? 

Jokainen parisuhde ajautuu elinkaarensa aikana johonkin kriisiin, johtui se sitten töistä, uskottomuudesta tai lasten kasvatukseen liittyvistä näkemyseroista. Mutta miten parisuhdekriiseistä selviää, jopa mielellään yhdessä? Onko jokin kriisi ylitsepääsemätön?

Perheterapeutti Ritva Huusko ja Sexpon erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström listasivat parisuhteen elinkaaren tavallisimmat kriisinpaikat. Kihlstöm muistuttaa, että parisuhdekriisi ei tarkoita välttämättä eroa. Parisuhde voi muuttua jopa paremmaksi kriisin kautta.

Kriisi vaatii kovaa työtä ja tahtoa molemmilta – joskus myös ammattiapua. Terapeutit kertovat, miten kriisit on mahdollista selättää. 

Ensimmäinen vuosi – alkuhuuma ja toisen opettelu

Suhteen alku on ensihuumaa, mutta joillakin myös kovaa mustasukkaisuutta ja repiviä riitoja, kun opetellaan toista.

”Alkuhuumassa hormonit saavat meidät käyttäytymään normaalista poikkeavalla tavalla.”

Alkuhuumassa hormonit saavat meidät käyttäytymään normaalista poikkeavalla tavalla – toinen on kuin huumetta. Marja Kihlstöm toteaakin, että jos suhteen ensimmäisenä vuonna on repiviä riitoja, kannattaa pysähtyä tutkimaan tunteitaan: onko taustalla jokin riittämättömyyden tunne esimerkiksi aiemmasta suhteesta?

– Jotkut hyppäävät nopeasti suhteesta toiseen, jolloin vanhoja tunteita ja virheitä ei välttämättä ole käsitelty kunnolla. Silloin uuteen suhteeseen saattaa iskeä kriisi, Kihlstöm sanoo.

Kolmen vuoden kriisi – ensihuuma on ohi

Kolmen vuoden seurustelun jälkeen rakastumisen pitäisi muuttua rakastamiseksi. Ritva Huuskon mukaan kolmen vuoden kohdalla on viimeistään aika opetella puhumaan ja opetella anteeksiantoa.

”Viihdytäänkö yhdessä, onko meillä oikeasti yhteisiä kiinnostuksia ja päämääriä?”

Huusko neuvoo miettimään, onko toinen se ihminen, kenen kanssa haluaa elää arkea –  ja onko se arki onnellista vai repivää. Viihdytäänkö yhdessä, onko meillä oikeasti yhteisiä kiinnostuksia ja päämääriä? Myös käytännön päätöksiä pitää tehdä koskien sitä, miten asiat ja riitatilanteet hoidetaan.

Seitsemän vuoden kriisi – mennäänkö naimisiin vai erotaanko?

Marja Kihlströmin mukaan seitsemän vuoden kriisin aikana pintaan nousevat parin keskinäiset vuorovaikutustaidot: osataanko puhua tarpeista, kohdata toisen tunteet ja tehdä kompromisseja? Pitää myös oppia kohtaamaan itsensä ja olla välillä haavoittuva toisen edessä, eikä vain pärjätä.

Kihlstöm neuvoo tarkastelemaan rakkauden tilaa rehellisesti. Ollaanko yhdessä tavan vuoksi vai aidosta rakkaudesta? Moni pari jatkaa keskinkertaisessa suhteessa sen vuoksi, kun mikään ei ole erityisen huonosti. Silloin onnellisuus voi olla toissijaista. Parisuhteen erottaa ystävyydestä jaettu seksuaalisuus, minkä merkitystä kannattaa tarkastella

Kriisi ennen lapsia tai lapsettomuus

Lasten hankkiminen ajaa suhteen helposti kriisiin – varsinkin silloin, jos lapsia ei ala kuulua. Lapsettomuudesta kärsivää paria Ritva Huusko neuvoo miettimään, ollaanko yhdessä toinen toisen vuoksi vai perheen saamisen vuoksi. Lapsettomuushoidot ovat myös rankkoja suhteelle.

”Vauvavuosina suurin haaste on oppia antamaan tilaa uudelle tulokkaalle.”

– Lapsettomuus ja lasten hankkimiseen liittyvät ongelmat koskettavat nykyään hyvin monia ihmisiä, joten se on merkittävä kipuilun paikka suhteessa, Huusko sanoo.

Vauvavuosi – yhtäkkiä kahdesta tuleekin kolme, kääk!

Vauvavuosina suurin haaste on oppia antamaan tilaa uudelle tulokkaalle.

– Pieni vauva hurmaa ja huumaa, joten silloin pitää muistaa parisuhde ja se ydin, mistä lähdettiin liikkeelle, Ritva Huusko sanoo.

Vauvavuosina toista pitää muistaa huomioida ja huolehtia erityisellä tavalla. Toinen tai molemmat voivat olla väsyneitä vähäisten yöunien vuoksi, jolloin kriisit kulminoituvat. Väsyneenä kumppani ärsyttää vielä enemmän. 

Vauvavuosien jälkeen iskevät myös ruuhkavuodet, jolloin kasvavat lapset vievät paljon aikaa ja energiaa suhteelta. Jotkut parit alkavat elää suhdetta lasten kautta, ja suhde päätyy arkiseksi.

Muutokset uralla tai uudet harrastukset 

Uusi työ tai opiskelupaikka muuttavat parisuhteen dynamiikkaa. Puoliso saattaa löytää myös uuden kiinnostavan viiteryhmän, joka imaisee mukaansa. Silloin kumppani voi tuntea ulkopuolisuutta. Kihlströmin mukaan moniin muutoksiin ja hurahduksiin liittyy alkuhuumaa, joka vaatii kumppanilta kärsivällisyyttä. Suhteessa on tärkeää pitää kiinni omista rajoista eikä vain miellyttää toista.

”Voimmeko olla yhdessä itsenäisiä?”

Samalla tavoin myös työttömyys voi aiheuttaa suhteessa kriisin. Toinen on kotona, toinen töissä, eli dynamiikka muuttuu. Pariskunnalla on erilaiset odotukset, ja taloudelliset ongelmat saattavat tulla tielle. 

Ritva Huusko muistuttaa myös keski-iän kriisistä. Jos pari on mennyt nuorena yhteen, moni kokee 40- tai 50-vuotiaana kriisin, jolloin on kova tarve itsenäistyä. Voimmeko olla yhdessä itsenäisiä? Suhteen mustasukkaisuus korostuu viimeistään keski-iän kriisissä, kun toinen haluaa mennä ja tehdä itsenäisesti.

Tyhjän pesän syndrooma – lapset lentävät pesästä

Kun lapset muuttavat pois, yhtäkkiä pitäisikin viihtyä taas kahdestaan. Mitä yhteistä meillä on?

– Jos on eletty paljon lasten kautta ja unohdettu parisuhde ja sen huoltaminen, niin tässä vaiheessa herätään siihen, että parisuhdetta ei ole enää. Se pitää rakentaa uudestaan, Ritva Huusko sanoo.

Kun ketään ei ole enää välissä, paljastuu, miten parisuhdetta on hoidettu koko lasten kasvuikä. Hyvin hoidetussa suhteessa lasten poismuutto voi olla myös uusvapauden aikaa: nyt on vihdoin aikaa keskittyä toiseen.

”Ihminen pettää helpommin, kun tulee joku kriisi.”

Sairastuminen tai kuolemantapaus – mitä sitten tapahtuu?

Perheessä, lähipiirissä tai parisuhteessa voi tapahtua missä elämänvaiheessa tahansa vakava sairastuminen tai jopa kuolema.

Marja Kihlstörmin mukaan näistä asioista on hyvä puhua jo silloin, kun kaikki on hyvin, sillä ihmiset reagoivat tällaisiin vastoinkäymisiin hyvin eri tavoin. Mitä tapahtuisi, jos olisin vuoden sairaalassa? Miten me silloin toimisimme?

Pettäminen

Pettäminen voi olla iso ongelma suhteessa missä vaiheessa tahansa. Moni yllä listatuista kriiseistä voi laukaista pettämisen.

– Ihminen pettää helpommin, kun tulee joku kriisi. Kumppani voi hakea esimerkiksi vauvavuosien identiteettikriiseihin vahvistusta ulkopuolelta, Marja Kihlström sanoo.

Pettämiskriiseistäkin voi selvitä, mutta toipuminen vie pitkään ja usein ammattilaisen apu on tarpeen.

 

Joskus epäily uskottomuudesta onkin peiliin katsomisen paikka.

Epäiletkö kumppanisi uskollisuutta tai arveletko, että hän on ihastunut toiseen? Oli epäilyissäsi perää tai ei, ne saattavat kertoa enemmän sinusta kuin kumppanisi toimista. 

Yhdysvaltalainen Journal of Social and Personal Relationships julkaisi lokakuussa Angela Nealin ja Edward Lemayn tutkimuksen, jonka mukaan ihmiset heijastavat helposti omia pettämishalujaan kumppaneihinsa. Epäilys kumppanin uskottomuudesta voi nousta kumppanin aiemmista teoista, omista aiemmista kokemuksista tai vaikka siitä, miten näkee muiden ihmisten toimivan parisuhteissaan. Nealin ja Lemayn tutkimuksen mukaan pettämisepäily voi kuitenkin olla myös peiliin katsomisen paikka.

Psykiatri Grant H. Brenner kirjoittaa Psychology Todayssa Nealin ja Lemayn tutkimuksesta, jossa 96 heteropariskunnan kumpikin osapuoli täytti viikon ajan joka ilta kyselyn tunteistaan, toimistaan ja siitä, arvelivatko he kumppaninsa olevan ihastunut johonkuhun toiseen. Suurin osa mukana olleista pariskunnista oli alle 25-vuotiaita ja vasta tapailuvaiheessa suhteessaan.

Lue myös: Hetken himo voi maksaa kaiken – psykologi kertoo, mikä saa ihmisen silti pettämään

Brenner kertoo, että tutkimukseen osallistuneiden ihmisten arviot siitä, onko kumppani kiinnostunut jostakusta toisesta, pitivät kutinsa melko hyvin. Tutkimuksessa kuitenkin huomattiin, että ne vastaajat, jotka itse olivat kiinnostuneita kolmannesta osapuolesta, epäilivät erityisen usein kumppaninsakin ihastuneen johonkuhun suhteen ulkopuolelta. Itse johonkuhun muuhun ihastuneet epäilivät kumppaneitansa useammin kuin ne, joiden kumppaneilla oikeasti oli tunteita kolmatta osapuolta kohtaan. 

Pettäjä epäilee toista pettäjäksi

Tutkittavat heijastivat siis kumppaniinsa niitä asioita, joita itse kokivat ja tunsivat. Omien tunteiden ja ajatusten heijastaminen kumppaniin toimii Brennerin mukaan niinkin päin, että suhteeseensa oikein sitoutunut puoliso ei osaa aavistaa, että hänen rakkaallaan on tunteita muitakin kohtaan.

Tuore tutkimus on taas yksi osoitus siitä, että mielikuvituksemme ja kykymme asettua toisen asemaan ovat rajallisia. Teemme yleensä päätelmiä niin, että oletamme toisten olevan samanlaisia ja toimivan sekä ajattelevan samoin kuin me itse. Siksi pettävä kumppani arvelee helposti suhteen toisenkin osapuolen pettävän. 

Tutkimuksessa havaittiin myös, että ne vastaajat, jotka epäilivät kumppaninsa olevan ihastuneita toiseen, käyttäytyivät kumppaniaan kohtaan viileästi tai jopa vihaisesti. Pelkkä epäily toisen ihastuksesta tai pettämishaluista muutti käytöstä suuntaan, joka ei ainakaan vahvista pariskunnan keskinäistä kiintymystä ja luottamusta.

Lue myös: Mikä saa ihmisen pysymään uskollisena puolisolleen? Tutkijat uskovat selvittäneensä salaisuuden

Mikä avuksi?

Psychology Todayn Grant Brenner ehdottaa ratkaisuksi sitä, että kumppaninsa pettämishaluista huolestunut ihminen pohdiskelisi, onko ehkä itse kovasti viehättynyt muista kuin kumppanistaan.

Tärkeää on myös hyväksyä se, että muihin ihastuminen kuuluu parisuhteeseen. 

– Maailmassa on niin paljon ihania ihmisiä, että olisi naiivia ajatella, että on vain yksi, johon ihastumme, psykologi Helena Toppari on kertonut Me Naisille.

Helsingin seurakuntien perheneuvojana työskennelleen Topparin mukaan suhteen ulkopuolinen ihastus ei välttämättä johdu siitä, että omassa suhteessa olisi jokin pahasti vinossa. Usein ihastumisen taustalla on kuitenkin tarve tai kaipuu, jota ei ole itsekään täysin tiedostanut. Asian tiedostaminen voi auttaa piristämään omaa parisuhdetta.

On jopa tutkittu, että suhteen ulkopuolinen ihastus voi tuoda vipinää suhteeseen – ainakin siinä tapauksessa, että ihastus ei johda pettämiseen.