Elena on vasta nyt tajunnut, kuinka suuri osa hänen identiteetistään äiti oli.
Elena on vasta nyt tajunnut, kuinka suuri osa hänen identiteetistään äiti oli.

Kun omat vanhemmat kuolevat, aikuinenkin voi tuntea itsensä yksinäiseksi orvoksi. Elenan, 28, äiti kuoli puoli vuotta sitten, isä kolme vuotta sitten.

”Olin viime tammikuussa äitini luona lounaalla. Juttelimme kaikesta tavallisesta, kun äiti alkoi yhtäkkiä valittaa kovaa pääkipua. Soitimme hätäkeskukseen. Äiti puhui itse puhelimessa, kunnes kaatui yhtäkkiä tajuttomana lattialle.

Kun äiti vietiin ambulanssilla pois, toimin kuin robotti. Ensin korjasin lautaset pöydältä jääkaappiin. Lounaammehan jäi kesken, ja voisimme syödä ruuan loppuun myöhemmin. Sitten soitin sukulaisille ja äidin ystäville.

Kuukausi aikaisemmin äiti oli saanut sairauskohtauksen. Silloin hänellä todettiin aivovaltimon pullistuma, ja hänet laitettiin leikkausjonoon. Sairaalasta arvioitiin, että äiti pääsisi leikkaukseen parin kuukauden sisällä. Lääkäri sanoi, että aivovaltimon puhkeaminen ennen leikkaukseen pääsyä oli yhtä epätodennäköistä kuin se, että minä jäisin auton alle.

Äiti kuoli seuraavana aamuna sairaalassa, 23. tammikuuta, tasan samana päivänä kuin isäni kuoli kolme vuotta aiemmin. Pidän itseäni  rationaalisena tyyppinä, mutta tämän asian kanssa järki on horjunut. Miksi he kuolivat samana päivänä, vaikka vuodessa on 365 päivää?

Yksin vastuussa

Vanhempani erosivat vuosia sitten. Asuimme ennen Italiassa, mistä isä oli kotoisin. Muutin kymmenen vuotta sitten äidin kanssa Milanosta Helsinkiin. Minua monta vuotta vanhemmat sisko ja veli jäivät Italiaan. Kun isä kuoli maksakirroosiin, olin surullinen. Isä ei kuitenkaan ollut minulle samalla tavoin läheinen kuin äiti. Sisarukseni tulivat äidin kuoleman jälkeen käymään, mutta heillä on oma elämänsä Italiassa eivätkä he voineet jäädä kovin pitkäksi aikaa.

Ensimmäiset viikot kuoleman jälkeen luin surua käsitteleviä kirjoja ja katsoin telkkarista Dr. Philiä. Se oli rauhoittavaa amerikkalaista soopaa, joka ei vaatinut ajattelua. Lukemissani kirjoissa kerrottiin surun vaiheista ja käskettiin laittaa rasti siihen ruutuun, joka kuvasi omaa vaihetta. En uskonut, että suru tuntuisi koskaan siedettävämmältä.

Kesti kauan ennen kuin käsitin, ettei äitiä enää ole. Kaikki kuolemaan liittyvien asioiden hoito, kuten äidin talousasioiden setviminen, hautajaisten järjestely ja äidin asunnon tyhjentäminen jäivät minun vastuulleni. Tuntui epätodelliselta valita arkkua äidille, koska meinasin vieläkin vähän väliä soittaa hänelle.

Turhat, tärkeät kysymykset

Olen hyvässä parisuhteessa. Silti äidin kuoleman jälkeen olen tuntenut itseni täysin irralliseksi. Olen miettinyt paljon sitä, kuka minä nyt olen.

Olen vasta nyt tajunnut, kuinka suuri osa identiteetistäni äiti oli. Äiti tiesi asioita, joita minä en tiedä, mutta en voi enää kysyäkään. Esimerkiksi varhaislapsuudestani tai isän ja äidin avioliitosta. Ne ovat hölmöjä pikkukysymyksiä, jotka tuntuvat nyt tärkeiltä.

Olen miettinyt paljon sitä, mitä sanoin äidille ennen kuolemaa ja uskon, ettei mitään jäänyt sanomatta. Olimme hirveän läheisiä. Äiti kuoli 59-vuotiaana. Hän oli tosi nuori, ja meiltä jäi kauheasti kokematta yhdessä. Minun elämäni on vielä ihan kesken. Ehkä menen jonain päivänä naimisiin tai saan lapsen. Äiti ei saa tietää mitään niistä suurista asioista, joita minulle tapahtuu.

Ennen ajattelin, etten halua omia lapsia koskaan. Viime kuukausina olen kuitenkin alkanut miettiä, että ehkä minä haluankin vielä joskus toisen oman perheen.”

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti