Joissain tilanteissa voi olla parempi pitää suunsa supussa. Kuva: Shutterstock
Joissain tilanteissa voi olla parempi pitää suunsa supussa. Kuva: Shutterstock

On valetta väittää, että rehellisyys maan perii.

Monesti totuuden kertominen kannattaa. Parhaimmillaan rehellisyys voi jopa parantaa mielenterveyttä, koska tutkimusten mukaan asioiden pimittäminen ja valehtelu aiheuttavat ihmiselle stressiä.

Aina totuudessa pysyminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Pieni valkoinen valhe voi parhaimmillaan jopa kannattaa.

Rakkaimmallekaan ystävälle ei aina tarvitse kertoa asioiden todellista laitaa. Listasimme tilanteet, joista ystävälle kannattaa valehdella – tai ainakin jättää totuus kertomatta:

1. Kun ystäväsi uusi hiusmalli tai vaate ei ole mieleesi.

Maria Veitola napautti taannoin osuvasti, kun sai somessa lukea haukkuja uudesta kuontalostaa: ”Mun tukka on mun tukka, ja minä päätän mitä sille teen.” Niinpä.

Jos ystäväsi on itse tyytyväinen uuteen tyyliinsä, sinulla ei ole mitään syytä tilittää hänelle mielipidettäsi – vaikka se olisikin omasta mielestäsi totuus.

2. Kun hän antaa sinulle epämieluisen lahjan.

Jos kaverisi on pyyteettömästi yrittänyt ilahduttaa sinua, pidä mölyt mahassasi. Lahjaa ei tarvitse ylistää maasta taivaisiin, mutta kohtelias kiitos on paikallaan.

3. Kun hän tuskailee kehonsa kanssa.

Kyllä, ystäväsi megafinni on aika kauhistuttava. Kyllä, hänellä on isohkot korvat. Epävarmuuksiensa kanssa tuskailevalle tyypille ei kuitenkaan ole mitään iloa siitä, että sinä toteat hänen Akilleen kantapäänsä todeksi. Jos et halua suoraan valehdella, jätä vain totuus sanomatta. Voit myös esimerkiksi kiinnittää huomiosi hänen sellaiseen yksityiskohtaansa, joka on mielestäsi mielettömän kaunis.

4. Kun hän tilittää, kuinka kamala hänen perheensä tai kumppaninsa on.

Vaikka olisit kuulemasi perusteella samaa mieltä, älä ala haukkua ystäväsi läheisiä. Hänellä on siihen oikeus, mutta sinulla ei.

5. Kun et jaksaisi viettää hänen kanssaan aikaa.

Joskus on yksinkertaisesti ihan ok saikuttaa ystävyyssuhteessa.

6. Kun hän alkaa kertoa kuulumisiaan, vaikka olet jo lukenut jutut Facebookista.

Kaverisi alkaessa innosta soikeana kertoa lomareissustaan ei ehkä kannata todeta, että olet jo perillään hänen elämästään somen kautta. Hyvä ystävä kuuntelee uusintakierroksen mukisematta ihan sen takia, että ystävä on aiheesta niin onnessaan.

7. Kun hän haikailee eksänsä perään.

Älä sano ääneen, vaikka mielestäsi ystäväsi olisi jo pitänyt päästä tyypistä yli. Jokainen toipuu erosta omaan tahtiinsa.

8. Kun hän on itsestään ylpeä.

Onko ystäväsi maalannut taulun, vaikka häntä ei ole siunattu taiteellisilla lahjoilla? Älä nyt hyvä ihminen kerro todellista mielipidettäsi siitä. Pahimmillaan se tappaa innostuksen luovuuteen heti alkuunsa.

9. Kun hän kaipaa tukea.

Jokaisella meistä on aikoja elämässään, jolloin ystävän lämmin tuki on korvaamattoman arvokasta. Silloin hyvä ystävä kuuntelee ja tukee, eikä välttämättä korosta oman elämänsä mutkia. Luotettavassa ystävyyssuhteessa yhtenä päivänä voit toimia toisen olkapäänä ja sanoa, että sinulla on kaikki hyvin – vaikkei se olisi sataprosenttisesti totta. Toisena päivänä on sinun vuorosi jakaa tuntojasi.

Vauvavuodet, seitsemän vuoden kriisi ja puolison sairastuminen – kuulostavatko nämä suhteiden kriittiset taitekohdat tutuilta? 

Jokainen parisuhde ajautuu elinkaarensa aikana johonkin kriisiin, johtui se sitten töistä, uskottomuudesta tai lasten kasvatukseen liittyvistä näkemyseroista. Mutta miten parisuhdekriiseistä selviää, jopa mielellään yhdessä? Onko jokin kriisi ylitsepääsemätön?

Perheterapeutti Ritva Huusko ja Sexpon erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström listasivat parisuhteen elinkaaren tavallisimmat kriisinpaikat. Kihlstöm muistuttaa, että parisuhdekriisi ei tarkoita välttämättä eroa. Parisuhde voi muuttua jopa paremmaksi kriisin kautta.

Kriisi vaatii kovaa työtä ja tahtoa molemmilta – joskus myös ammattiapua. Terapeutit kertovat, miten kriisit on mahdollista selättää. 

Ensimmäinen vuosi – alkuhuuma ja toisen opettelu

Suhteen alku on ensihuumaa, mutta joillakin myös kovaa mustasukkaisuutta ja repiviä riitoja, kun opetellaan toista.

”Alkuhuumassa hormonit saavat meidät käyttäytymään normaalista poikkeavalla tavalla.”

Alkuhuumassa hormonit saavat meidät käyttäytymään normaalista poikkeavalla tavalla – toinen on kuin huumetta. Marja Kihlstöm toteaakin, että jos suhteen ensimmäisenä vuonna on repiviä riitoja, kannattaa pysähtyä tutkimaan tunteitaan: onko taustalla jokin riittämättömyyden tunne esimerkiksi aiemmasta suhteesta?

– Jotkut hyppäävät nopeasti suhteesta toiseen, jolloin vanhoja tunteita ja virheitä ei välttämättä ole käsitelty kunnolla. Silloin uuteen suhteeseen saattaa iskeä kriisi, Kihlstöm sanoo.

Kolmen vuoden kriisi – ensihuuma on ohi

Kolmen vuoden seurustelun jälkeen rakastumisen pitäisi muuttua rakastamiseksi. Ritva Huuskon mukaan kolmen vuoden kohdalla on viimeistään aika opetella puhumaan ja opetella anteeksiantoa.

”Viihdytäänkö yhdessä, onko meillä oikeasti yhteisiä kiinnostuksia ja päämääriä?”

Huusko neuvoo miettimään, onko toinen se ihminen, kenen kanssa haluaa elää arkea –  ja onko se arki onnellista vai repivää. Viihdytäänkö yhdessä, onko meillä oikeasti yhteisiä kiinnostuksia ja päämääriä? Myös käytännön päätöksiä pitää tehdä koskien sitä, miten asiat ja riitatilanteet hoidetaan.

Seitsemän vuoden kriisi – mennäänkö naimisiin vai erotaanko?

Marja Kihlströmin mukaan seitsemän vuoden kriisin aikana pintaan nousevat parin keskinäiset vuorovaikutustaidot: osataanko puhua tarpeista, kohdata toisen tunteet ja tehdä kompromisseja? Pitää myös oppia kohtaamaan itsensä ja olla välillä haavoittuva toisen edessä, eikä vain pärjätä.

Kihlstöm neuvoo tarkastelemaan rakkauden tilaa rehellisesti. Ollaanko yhdessä tavan vuoksi vai aidosta rakkaudesta? Moni pari jatkaa keskinkertaisessa suhteessa sen vuoksi, kun mikään ei ole erityisen huonosti. Silloin onnellisuus voi olla toissijaista. Parisuhteen erottaa ystävyydestä jaettu seksuaalisuus, minkä merkitystä kannattaa tarkastella

Kriisi ennen lapsia tai lapsettomuus

Lasten hankkiminen ajaa suhteen helposti kriisiin – varsinkin silloin, jos lapsia ei ala kuulua. Lapsettomuudesta kärsivää paria Ritva Huusko neuvoo miettimään, ollaanko yhdessä toinen toisen vuoksi vai perheen saamisen vuoksi. Lapsettomuushoidot ovat myös rankkoja suhteelle.

”Vauvavuosina suurin haaste on oppia antamaan tilaa uudelle tulokkaalle.”

– Lapsettomuus ja lasten hankkimiseen liittyvät ongelmat koskettavat nykyään hyvin monia ihmisiä, joten se on merkittävä kipuilun paikka suhteessa, Huusko sanoo.

Vauvavuosi – yhtäkkiä kahdesta tuleekin kolme, kääk!

Vauvavuosina suurin haaste on oppia antamaan tilaa uudelle tulokkaalle.

– Pieni vauva hurmaa ja huumaa, joten silloin pitää muistaa parisuhde ja se ydin, mistä lähdettiin liikkeelle, Ritva Huusko sanoo.

Vauvavuosina toista pitää muistaa huomioida ja huolehtia erityisellä tavalla. Toinen tai molemmat voivat olla väsyneitä vähäisten yöunien vuoksi, jolloin kriisit kulminoituvat. Väsyneenä kumppani ärsyttää vielä enemmän. 

Vauvavuosien jälkeen iskevät myös ruuhkavuodet, jolloin kasvavat lapset vievät paljon aikaa ja energiaa suhteelta. Jotkut parit alkavat elää suhdetta lasten kautta, ja suhde päätyy arkiseksi.

Muutokset uralla tai uudet harrastukset 

Uusi työ tai opiskelupaikka muuttavat parisuhteen dynamiikkaa. Puoliso saattaa löytää myös uuden kiinnostavan viiteryhmän, joka imaisee mukaansa. Silloin kumppani voi tuntea ulkopuolisuutta. Kihlströmin mukaan moniin muutoksiin ja hurahduksiin liittyy alkuhuumaa, joka vaatii kumppanilta kärsivällisyyttä. Suhteessa on tärkeää pitää kiinni omista rajoista eikä vain miellyttää toista.

”Voimmeko olla yhdessä itsenäisiä?”

Samalla tavoin myös työttömyys voi aiheuttaa suhteessa kriisin. Toinen on kotona, toinen töissä, eli dynamiikka muuttuu. Pariskunnalla on erilaiset odotukset, ja taloudelliset ongelmat saattavat tulla tielle. 

Ritva Huusko muistuttaa myös keski-iän kriisistä. Jos pari on mennyt nuorena yhteen, moni kokee 40- tai 50-vuotiaana kriisin, jolloin on kova tarve itsenäistyä. Voimmeko olla yhdessä itsenäisiä? Suhteen mustasukkaisuus korostuu viimeistään keski-iän kriisissä, kun toinen haluaa mennä ja tehdä itsenäisesti.

Tyhjän pesän syndrooma – lapset lentävät pesästä

Kun lapset muuttavat pois, yhtäkkiä pitäisikin viihtyä taas kahdestaan. Mitä yhteistä meillä on?

– Jos on eletty paljon lasten kautta ja unohdettu parisuhde ja sen huoltaminen, niin tässä vaiheessa herätään siihen, että parisuhdetta ei ole enää. Se pitää rakentaa uudestaan, Ritva Huusko sanoo.

Kun ketään ei ole enää välissä, paljastuu, miten parisuhdetta on hoidettu koko lasten kasvuikä. Hyvin hoidetussa suhteessa lasten poismuutto voi olla myös uusvapauden aikaa: nyt on vihdoin aikaa keskittyä toiseen.

”Ihminen pettää helpommin, kun tulee joku kriisi.”

Sairastuminen tai kuolemantapaus – mitä sitten tapahtuu?

Perheessä, lähipiirissä tai parisuhteessa voi tapahtua missä elämänvaiheessa tahansa vakava sairastuminen tai jopa kuolema.

Marja Kihlstörmin mukaan näistä asioista on hyvä puhua jo silloin, kun kaikki on hyvin, sillä ihmiset reagoivat tällaisiin vastoinkäymisiin hyvin eri tavoin. Mitä tapahtuisi, jos olisin vuoden sairaalassa? Miten me silloin toimisimme?

Pettäminen

Pettäminen voi olla iso ongelma suhteessa missä vaiheessa tahansa. Moni yllä listatuista kriiseistä voi laukaista pettämisen.

– Ihminen pettää helpommin, kun tulee joku kriisi. Kumppani voi hakea esimerkiksi vauvavuosien identiteettikriiseihin vahvistusta ulkopuolelta, Marja Kihlström sanoo.

Pettämiskriiseistäkin voi selvitä, mutta toipuminen vie pitkään ja usein ammattilaisen apu on tarpeen.

 

Joskus epäily uskottomuudesta onkin peiliin katsomisen paikka.

Epäiletkö kumppanisi uskollisuutta tai arveletko, että hän on ihastunut toiseen? Oli epäilyissäsi perää tai ei, ne saattavat kertoa enemmän sinusta kuin kumppanisi toimista. 

Yhdysvaltalainen Journal of Social and Personal Relationships julkaisi lokakuussa Angela Nealin ja Edward Lemayn tutkimuksen, jonka mukaan ihmiset heijastavat helposti omia pettämishalujaan kumppaneihinsa. Epäilys kumppanin uskottomuudesta voi nousta kumppanin aiemmista teoista, omista aiemmista kokemuksista tai vaikka siitä, miten näkee muiden ihmisten toimivan parisuhteissaan. Nealin ja Lemayn tutkimuksen mukaan pettämisepäily voi kuitenkin olla myös peiliin katsomisen paikka.

Psykiatri Grant H. Brenner kirjoittaa Psychology Todayssa Nealin ja Lemayn tutkimuksesta, jossa 96 heteropariskunnan kumpikin osapuoli täytti viikon ajan joka ilta kyselyn tunteistaan, toimistaan ja siitä, arvelivatko he kumppaninsa olevan ihastunut johonkuhun toiseen. Suurin osa mukana olleista pariskunnista oli alle 25-vuotiaita ja vasta tapailuvaiheessa suhteessaan.

Lue myös: Hetken himo voi maksaa kaiken – psykologi kertoo, mikä saa ihmisen silti pettämään

Brenner kertoo, että tutkimukseen osallistuneiden ihmisten arviot siitä, onko kumppani kiinnostunut jostakusta toisesta, pitivät kutinsa melko hyvin. Tutkimuksessa kuitenkin huomattiin, että ne vastaajat, jotka itse olivat kiinnostuneita kolmannesta osapuolesta, epäilivät erityisen usein kumppaninsakin ihastuneen johonkuhun suhteen ulkopuolelta. Itse johonkuhun muuhun ihastuneet epäilivät kumppaneitansa useammin kuin ne, joiden kumppaneilla oikeasti oli tunteita kolmatta osapuolta kohtaan. 

Pettäjä epäilee toista pettäjäksi

Tutkittavat heijastivat siis kumppaniinsa niitä asioita, joita itse kokivat ja tunsivat. Omien tunteiden ja ajatusten heijastaminen kumppaniin toimii Brennerin mukaan niinkin päin, että suhteeseensa oikein sitoutunut puoliso ei osaa aavistaa, että hänen rakkaallaan on tunteita muitakin kohtaan.

Tuore tutkimus on taas yksi osoitus siitä, että mielikuvituksemme ja kykymme asettua toisen asemaan ovat rajallisia. Teemme yleensä päätelmiä niin, että oletamme toisten olevan samanlaisia ja toimivan sekä ajattelevan samoin kuin me itse. Siksi pettävä kumppani arvelee helposti suhteen toisenkin osapuolen pettävän. 

Tutkimuksessa havaittiin myös, että ne vastaajat, jotka epäilivät kumppaninsa olevan ihastuneita toiseen, käyttäytyivät kumppaniaan kohtaan viileästi tai jopa vihaisesti. Pelkkä epäily toisen ihastuksesta tai pettämishaluista muutti käytöstä suuntaan, joka ei ainakaan vahvista pariskunnan keskinäistä kiintymystä ja luottamusta.

Lue myös: Mikä saa ihmisen pysymään uskollisena puolisolleen? Tutkijat uskovat selvittäneensä salaisuuden

Mikä avuksi?

Psychology Todayn Grant Brenner ehdottaa ratkaisuksi sitä, että kumppaninsa pettämishaluista huolestunut ihminen pohdiskelisi, onko ehkä itse kovasti viehättynyt muista kuin kumppanistaan.

Tärkeää on myös hyväksyä se, että muihin ihastuminen kuuluu parisuhteeseen. 

– Maailmassa on niin paljon ihania ihmisiä, että olisi naiivia ajatella, että on vain yksi, johon ihastumme, psykologi Helena Toppari on kertonut Me Naisille.

Helsingin seurakuntien perheneuvojana työskennelleen Topparin mukaan suhteen ulkopuolinen ihastus ei välttämättä johdu siitä, että omassa suhteessa olisi jokin pahasti vinossa. Usein ihastumisen taustalla on kuitenkin tarve tai kaipuu, jota ei ole itsekään täysin tiedostanut. Asian tiedostaminen voi auttaa piristämään omaa parisuhdetta.

On jopa tutkittu, että suhteen ulkopuolinen ihastus voi tuoda vipinää suhteeseen – ainakin siinä tapauksessa, että ihastus ei johda pettämiseen.