Sinun, minun vai meidän lapset? Kuva: Shutterstock
Sinun, minun vai meidän lapset? Kuva: Shutterstock

Ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen huolista.

Kirjailija Laura Honkasalo kirjoitti helmikuussa Anna-lehden kolumnissa, ettei halua altistaa lapsiaan uusperheelle.

– Oman eroni jälkeen lupasin lapsilleni, että meille ei muuta kukaan, emmekä me muuta kenenkään luo, Honkasalo kirjoitti.

Hän perusteli ajatustaan esimerkiksi kokemuksilla omasta lapsuudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusperhe-elo onkin harvoin täysin ongelmatonta. Varsinkin aluksi pintaan voi puskea kaikenlaista huolta: mustasukkaisuutta, ulkopuolisuuden tunteita, hankalia eksiä ja arki, joka vaatii erityisen paljon sumplimista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kysyimme perheterapeutti ja uusperheneuvoja Anne Huolmanilta, mitkä ovat uusperheen tyypillisimmät kriisit – ja miten ne ratkaistaan.

Ongelma 1: ulkopuolisuuden tunne

Ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen huolista. Sitä voi tuntea perheenjäsenistä kuka tahansa, esimeriksi aikuinen, jolla ei ole omia biologisia lapsia.

Entiset suhteet ja aina läsnä oleva historia voivat korostaa ulkopuolisuuden kokemusta entisestään.

– Jos puoliso touhuaa koko ajan biologisten lastensa kanssa, ulkopuolisuuden tunne voi olla vahva, Anne Huolman sanoo.

– Myös lapsi voi tuntea ulkopuolisuutta. Esimerkiksi kun uusperheen lapset lähtevät toiselle vanhemmalleen, yhteinen lapsi ei lähde mihinkään.

Ratkaisu:

Tärkeintä on tunnistaa ulkopuolisuuden tunne ja hyväksyä se. Se kuuluu uusperheen elämään, Huolman muistuttaa. Ikävien tunteiden torjuminen on ymmärrettävää, mutta tarpeetonta.

– Kannattaa myös toimia niin, ettei jättäydy ulkopuolelle tahallaan. Tunteet menevät ohi, kun niille antaa luvan.

"Myös lapsi voi tuntea ulkopuolisuutta."

Ongelma 2: täytyykö toisen lasta rakastaa?

Sinun, minun vai meidän lapset? Klassikkokysymys uusperheessä.

Ei ole vain yhdenlaista tapaa suhtautua toisen lapsiin. Yksi on onnellinen siitä, että saa olla ekstravanhempi, toinen ei missään nimessä koe itseään vanhemmaksi vaan on mieluummin vaikka kaveriaikuinen. Kuuluuko toisen lasta silti rakastaa?

Ratkaisu:

Omannäköisen suhteen rakentaminen vaatii aikaa eikä yhtä oikeaa tapaa ole. Tärkeää on rakentaa perheen yhteistä me-henkeä, siis tehdä asioita yhdessä ja miettiä esimerkiksi, mikä on meidän perheen tapa viettää joulua.

Kun asioita tehdään ensin yhdessä, kahdenkeskinen lähentyminenkin helpompaa. Tutustumisen voi aloittaa jostain ihan arkisesta, vaikka harrastuksiin kuskaamisesta.

– Se osoittaa lapselle, että olen tässä ja välitän, Huolman sanoo.

Ja mitä tulee siihen kysymykseen:

– Ei tarvitse. Tärkeintä on, että antaa aikaa ja suhteen välittävään aikuiseen.

Ongelma 3: lapset kiukuttelevat toisilleen, vanhemmilleen tai uudelle aikuiselle

Huolman tapaa usein pareja, jotka ovat rakastuneet ja pistäneet hynttyyt yhteen ja ihmettelevät sitten, miksi kotona rähistään. Hänestä on tärkeää ymmärtää, että uusperheen muodostumisessa on yleensä neljä kehitysvaihetta. Koko prosessi voi viedä useita vuosia.

Ensimmäinen vaihe on unelma onnesta ja vahva usko siihen, että rakkaus kantaa. Tässä vaiheessa lapsilla on usein erilainen unelma kuin aikuisilla: he saattavat haaveilla vielä siitä, että biologiset vanhemmat palaisivat yhteen ja uusperheen toinen aikuinen katoaisi.

Ensimmäinen vaihe on unelma onnesta ja vahva usko siihen, että rakkaus kantaa.

Kuherruskuukautta seuraa usein hämmennys. Uusperheen jäsenet pohtivat omaa rooliaan ja pintaan nousee mustasukkaisuutta, riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta. Lapset saattavat laskea hyvinkin tarkasti, kuinka paljon omalta vanhemmalta liikenee aikaa heille suhteessa sisarpuoliin. Lapsille uusi aikuinen taas voi kokea torjutuksi tulemisen tunteita, jos lapsi kiukuttelee tai ei suostu puhumaan.

Jos kiukutteleva lapsi on teini, moni vanhempi pelkää rajojen asettamista – vaikka juuri jämäkkyyttä tarvitaan.

– Moni pelkää, että jos ei laita rajoja, biologinen lapsi hylkää ja ilmoittaa, että en enää tule tänne, Huolman sanoo.

Kolmas vaihe on rankin, täysrähinä, jossa tunteita näytetään suoraan.

– Tässä vaiheessa usein joko erotaan tai päätetään jatkaa.

Ratkaisu:

Tärkeintä on tiedostaa, missä vaiheessa uusperheen muotoutuminen on, ja pitää huolta myös parisuhteesta. Lasten kiukuttelu kuuluu asiaan, eikä ole henkilökohtainen loukkaus, vaikka saattaa siltä tuntuakin.

– Mitä vahvempi parisuhde on, sitä helpommin kaikesta selvitään, Huolman sanoo.

– Moni uusperheen kriisi lähtee jostain muusta kuin parisuhteesta, mutta siitä tulee helposti parin välinen asia. Kun sen ymmärtää, voi helpommin puhaltaa yhteen hiileen.

Ja mikä lohdullisinta: Kun suurimmat kriisit on selätetty, seuraa neljäs vaihe, perheytyminen. Viimeistään silloin jokainen on löytänyt paikkansa ja säännöt ovat muotoutuneet.

"Mitä vahvempi parisuhde on, sitä helpommin kaikesta selvitään."

Ongelma 4: arvoista, säännöistä, lomista ja juhlapyhistä ei päästä yksimielisyyteen

Uusperheen arjen pyörittäminen on ihan oma lukunsa. Keskustelua voivat aiheuttaa esimerkiksi lomat, juhlapyhät, lasten koulu, arvot, säännöt tai asumisjärjestelyt. Ongelmia tulee usein, kun pettymyksen tunteet ottavat vallan ja lapsen etu unohtuu.

– Lapsen edun voi sitä paitsi tulkita kuka mitenkin, Huolman sanoo.

Ratkaisu:

Vasta kun uusperheen vanhemmat ovat tiimi, voidaan neuvotella ex-puolisoiden kanssa. Puhukaa siis ensin keskenänne, miten juuri meidän perheessä toimitaan.

Lisäksi on tärkeää hyväksyä, että lapsilla on nyt kaksi kotia ja molemmissa voi olla omat sääntönsä.

– Jos lasten biologisilla vanhemmilla on hyvät tai ainakin asialliset suhteet, kaikki voivat paremmin, Huolman sanoo.

– Tehkää selkeät rajat siitä, mihin suostutaan. Jos ex ei hyväksy uusperhettä, hän voi pyrkiä päättämään jopa siitä, mitä lapset syövät. Säännöistä ja omista toiveista voi keskustella rakentavasti, mutta toisten perheessä ei voi määrätä.

Ongelma 5: läheiset tai ex-puolisot eivät hyväksy uusperhettä

Aina kiukuttelija ei ole oma tai toisen eksä – myös omat tai toisen vanhemmat voivat suhtautua uusperheeseen nuivasti. Tämä on tavallista erityisesti silloin, kun läheiset eivät hyväksy tai ymmärrä eroa.

Yksikin ikävästi suhtautuva ihminen voi tehdä uusperheen elämästä hankalaa.

"Pidä ero ja vanhemmuus erillään, vaikka toinen kaivaisi vanhoja asioita esiin."

Ratkaisu:

Ennen uusperheen perustamista on hyvä setviä ero ja edelliset suhteet kuntoon. Selvittämätön ero heijastuu uusperheeseenkin.

Omista tunteistaan on hyvä olla rehellinen. Herättääkö muiden nuiva suhtautuminen surua, pettymystä tai vihaa? Kun omat tunteet käy läpi ja hyväksyy, kriisien selvittäminenkin on helpompaa.

Ihmissuhdekriiseissä voi silti tehdä vain oman osuutensa. Vaikka entinen kumppani ei kykenisi asialliseen keskusteluun, itse ei kannata provosoitua.

– On tärkeää olla jämäkkä ja rakentava. Pidä ero ja vanhemmuus erillään, vaikka toinen kaivaisi vanhoja asioita esiin, Huolman sanoo.

Yksi asia kannattaa aina muistaa: mitä enemmän perheessä on ihmisiä, sitä useampi aikuinen lasta rakastaa.

– Se voi olla valtava rikkaus.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 

lomalle uusperheestä

Uusperheen äitinä mulla on oma selviytymiskeino: salainen matkatili.

Yhteisiä lapsia ei ole eikä mulla ollut mitään tekemistä nyxän eron kanssa.

Periaatteessa kaikki välit nyt asiallisia  mutta esim nyxän tyttären rippijuhlat voivat kuitenkin olla kokemus jonka jätän mieluusti väliin. Omat lapseni käyneet protun, ei pidetty tämmöisiä sukujuhlia silloin.

Lahjan ostan tietty etukäteen.

Joka kuukausi laitan salaiselle tililleni tietyn summan rahaa. Ja jos joku uusperhe-asia harmittaa niin laitan välillä ylimääräisen summan, mitä isompi harmi, sitä enemmän.  Tulevien rippijuhlien aikaan olen varannut pari viikkoa lomaa. Omat lapset omalle isälleen tai sitten mukaan reissuun, riippuu tilin katteesta.  Seuraan keskustelua siitä mihin voin osallistua (kirkkoon, juhlaan, jälkijuhlaan tms) parin kierroksen verran ja sitten otan nopean lähdön mahdollisimman kauas siinä vaiheessa kun ensimmäinen ihminen alkaa selittämään mulle missä mun kuuluu istua milloinkin. Rippilapsi tuskin tätä säätöä myöskään kaipaa omaan juhlapäiväänsä.  

Joskus sitä vain tarvitsee omia juttuja ja omaa aikaa..suosittelen muillekin. Nelikymppisenä ei tarvitse lupia muilta kysellä. ja nyxäni ymmärtää lopulta oikein hyvin miksi ex-anoppinsa seura ei kiinnosta.

Väsy

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 3vuotta ja kaksi niistä ollaan Asuttu saman katon alla. hänellä on kaksi lasta, kaksi poikaa 6 ja 10vuotiaita ja ovat yhä mustasukkaisia isästään.
Yli kaksi vuotta mieheni taisteli lasten huoltajuudesta johon hän tarvitsi minun apua koska hän on ulkomaalainen eikä ymmärrä kaikkia mitä papereissa lukee.
Yhteinen taival ei ole ollut helppo eikä näy helpottuvan vähään aikaan.
Itselläni ei ole omia lapsia vaikka semmoinen olisi ollut toivottu, en oikein tiedä enään haluanko edes hankkia omaa lasta tämän cirkuksen keskelle.
Lasten Rajat jne on keskusteltu puolison kanssa satoja otteita läpi ja aina hän on samaa mieltä mutta toteutus on kuitenkin eri.
En enään tiedä mitä tehdä ja miten suhtautua kaikkeen kun kaikki sanat ovat tyhjää.
Elämäni silloin kun lapset ovat meillä on keittiö ja makuuhuone, television katsomisesta ei tule mitään kun 5min välein pitää hokea ei tai lopeta sanaa ja tämä tapahtuu ainoastaan kun olen läsnä eikä minun hermot kestä joten pysyn nykyään mielummin poissa.
Mietin että tätäkö minun elämä tulee olla ja entäs jos siunaantuisi yhteinen lapsi niin sitäkö sen lapsen elämä myös tulisi olemaan, makuuhuoneen ja keittiön väliä kun ei muualla rauhassa saa olla!?

Sisältö jatkuu mainoksen alla