Ensitreffit matchmakerin kanssa – jatkoon vai ei? Kuva: Shutterstock
Ensitreffit matchmakerin kanssa – jatkoon vai ei? Kuva: Shutterstock

Seuralaispalvelun perustaneen psykologin mukaan treffeillä enää vaivauduta oikeasti tutustumaan toiseen. – Moni tekee johtopäätöksiä viidessä minuutissa ja siirtyy seuraavaan, Teija Vuorinen sanoo.

Uudessa suomalaisessa deittipalvelussa on jotain tuttua tosi-tv-ohjelmasta Ensitreffit alttarilla. Heila matchmaking -palvelussa psykologit Teija Vuorinen ja Tuija Pohjola auttavat sinkkuja löytämään toisensa. Apunaan he käyttävät parinvalintakyselyä ja kutsuvat maksavat asiakkaat henkilökohtaiseen haastatteluun. Näiden avulla pitäisi löytyä niin treffiseuraa kuin kestävä parisuhde. Häähommia ehtii onneksi sitten katsomaan myöhemmin, jos suhde etenee sille tasolle.

Lue lisää! Ensitreffit alttarilla -ohjelman rakkaustohtori: Kumppanin etsinnässä on kaksi kriteeriä yli muiden

Heila matchmaking rantautui kesäkuun alussa pääkaupunkiseudulle. Se on suunnattu kaikille sinkuille aikuisille, jotka haluavat löytää kumppanin. Palvelu maksaa 240 euroa. Se ei ole periaatteessa iso raha, jos sillä saa turvallisen parisuhteen. Ulkona syömiseen ja baarielämään kuluu monelta yhtä paljon kuukaudessa – tai vähemmässäkin ajassa. Useat deittipalvelut maksavat kymmeniä euroja kuukaudessa ja moni on jäsenenä niissä vuosiakin. Mutta hinta karsii helposti pienituloisia, kuten opiskelijoita ja työttömiä.

Millaisen takuun 240 eurolla saa siitä, että kumppani löytyy, psykologi Teija Vuorinen?

– Sellaista ei tietenkään kukaan voi mennä takaamaan. Voimme taata sen, että jokainen maksava asiakas pääsee treffeille hänelle huolella valitun treffikumppanin kanssa ja että jos suhdetta ei synny, jatkamme sopivan kumppanin etsimistä.

Palvelu on jo maailmalla tuttu juttu, ja match makerit on oma ammattiryhmänsä. Lue reportaasimme New Yorkista täältä.

”Kaikkea emme voi ennustaa”

Mitä ajattelet kotisi siisteydestä? Kuinka paljon haluat jakaa henkilökohtaisia asioitasi parisuhteessa? Kuinka tärkeä osa uskonnolla on elämässäsi? Muun muassa tällaisia kysymyksiä Heila matchmakingin alkukartoituksessa tulee vastaan. Vastaussivuja on monta, ja aikaa vastaamiseen saa varata noin 20–40 minuuttia.

– Kyselyllä selvitetään paljon, ja tapaamisessa saatetaan näitä asioita vielä tarkentaa. Tapaaminen on yksilöllinen ja se, mikä on tärkeintä, määrittyy paljon siitä ihmisestä tai siitä parista, jota ollaan muodostamassa. Erilaiset asiat nousevat huomion kohteeksi eri ihmisillä. Tapaaminen ei ole mikään tarkkailu- tai arviointitapahtuma. Tarkoitus on pyrkiä kuulemaan ja ymmärtämään, mitä ihminen oikeasti kaipaa kumppaniltaan tai mitä hänellä on tarjottavana parisuhteessa, kertoo Teija.

”Parin sopivuus toisilleen seksin suhteen on asia, jota on lähes mahdoton etukäteen laajasti selvittää.”

Kuinka tärkeä osa seksiin liittyvillä kysymyksillä on Heila matchmaking -palvelussa?

– Seksi on osa-alueena toki tärkeä. Parin sopivuus toisilleen seksin suhteen on kuitenkin asia, jota on lähes mahdoton etukäteen kovin laajasti selvittää. Kaikkea emme voi ennustaa.

”Pikadeittailu ei opeta”

Teijan mukaan nykyinen deittailukulttuuri ohjaa ihmisiä kiinnittämään huomiota pinnallisiin asioihin, mikä ei ole välttämättä otollisin lähtökohta pitkän ja onnellisen parisuhteen luomiseksi.

– Me haluamme herättää huomaamaan, että pinnan alla on muita vielä tärkeämpiä asioita, joilta ei kannata sulkea silmiään suhteeseen lähtiessään, psykologi sanoo.

– Moni ajattelee, että kaiken pitäisi olla heti helppoa. Suhteen alussa on toki lyhyt huuma, jolloin kaikki soljuu hienosti omalla painollaan. Usein kuitenkin huuman hälvettyä säikähdetään kaikkia hankalia tunteita. Toisen ihmisen lähelle päästäminen voi olla monelle hyvinkin pelottavaa ja vaikeaa. Jos tässä kohtaa päästää itsensä aina pälkähästä ja pakenee takavasemmalle, ei ehkä koskaan pääse oikeasti kokemaan rakkautta.

”Toisen ihmisen lähelle päästäminen voi olla monelle hyvinkin pelottavaa ja vaikeaa.”

Toinen yleistyvä ongelma on Teijan mielestä se, ettei treffeillä enää vaivauduta oikeasti paneutumaan ja tutustumaan toiseen.

– Ensimmäisen viiden minuutin aikana tehdään johtopäätökset ja siirrytään etsimään Tinderistä seuraavaa seuralaista. Se kun on nykyään niin helppoa. Tällainen pikadeittailu ei opeta meille itsestämme ja omista tarpeistamme mitään kovin syvällistä.

”Voi voittaa elämänsä jättipotin”

Vaikka kansainvälinen deittimaailma on täynnä erilaisia sovelluksia, matchmakers-ammattiryhmän palvelut kelpaavat sinkuille. Henkilökohtainen treffipalvelu on Suomessa vielä uusi juttu, mutta Teija sanoo miettineensä vuosien ajan, miksi tällaista palvelua ei ole olemassa. Kuitenkin vasta vuosi sitten hän päätti sitten lähteä toteuttamaan sitä Tuija Pohjolan kanssa.

Ensimmäisen viikon jälkeen Heila matchmaking on saanut satoja ilmoittautuneita. Ensimmäisiä matcheja on jo löytynyt, ja pareja aletaan muodostaa tällä viikolla.
 
– Jos palvelussamme on juuri sillä hetkellä asiakkaalle sopivia ehdokkaita, voi prosessi edetä nopeasti parissa viikossa. Prosessin kesto riippuu siitäkin, milloin haastatteluajat saadaan sovittua, eli asiakkaan omatkin aikataulut vaikuttavat.

Palvelussa voi tietenkin myös ilmoittautua pelkästään ehdokkaaksi, jolloin se ei maksa mitään. Silloin psykologit eivät etsi sopivaa kumppania aktiivisesti ehdokkaiden joukosta, mutta yllätyksiä saattaa tulla.  

– Otamme yhteyttä, jos olet mahdollisesti täydellinen kumppani jollekin asiakkaistamme. Ehdokkaana ei siis menetä mitään, mutta voi voittaa elämänsä jättipotin!

Kysely

Maksaisitko 240 euroa deittipalvelusta?

Kyllä
Kyllä
51.2%
En
En
48.7%
Ääniä yhteensä: 154
Teija Vuorinen - Heila Matchma...

240 euron sokkotreffit – miten uusi suomalainen deittipalvelu selvittää seksikemian?

Hei Jari, Olen pahoillani, että kysely jumiutui kohdallasi. Meillä tuli alussa yhtenä päivänä odotettua enemmän kävijöitä ja liikennettä sivuilla, mikä aiheutti ongelmia. Korjasimme tilanteen mahdollisimman pian, mutta muutamat joutuivat siitä kärsimään varmasti ja täyttämään lomakkeen uusiksi, mikä on tosi valitettavaa. Nyt ei enää pitäisi vastaavia ongelmia olla. Aurinkoista kesää sinulle!
Lue kommentti

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla. mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.