"Kultaseni, muista sitten pullavarasto vieraiden varalta." Kuva: Shutterstock
"Kultaseni, muista sitten pullavarasto vieraiden varalta." Kuva: Shutterstock

Äidit, nuo toivossa väkevät, kaiken näkevät. Vai miten se nyt menikään? Joskus äidit neuvovat kuitenkin ihan höpöjä.

Äideillä piisaa neuvoja, useimmiten ihan hyviä. Mutta sitten on niitäkin ohjeita, joihin ehkä uskoi nuorempana, mutta jotka on sittemmin tajunnut ihan hölmöiksi. Uskoitko sinäkin näihin?

1. Kun käyt julkisessa vessassa, suojaa istuin aina vessapaperilla. (Mari, 25)

Oi, tämä on oikea äitien klassikko. Mutta oikeastihan paperia ei kannata haaskata istuimen vuoraamiseen, sillä oma iho kyllä riittää suojaamaan istuimesta pomppaavilta pöpöiltä. Sen sijaan äitien neuvo ”pese kädet aina vessareissun jälkeen” ei ole lainaan turhaan.

2. Kun käyt julkisessa vessassa eikä siellä ole paperia, jolla suojata istuin, laita kädet istuimen ja takapuolen väliin.

”Ja pahinta tässä on se, että noudatin ohjetta kuuliaisesti, kunnes ystäväni kuuli ja oli kuolla nauruun.” (Inkeri, 43)

Ei se mitään Inkeri, kunhan muistit pestä ne kädet.

3. Ei kannata ikinä ostaa kesävaatteita.

”Äiti on rasittavan tiukka säästäjänainen. Hyvää aikaa kesävaatteiden ostamiselle ei oikeastaan ole. Ennen juhannusta ei kannata (kylmäkin on) eikä sen jälkeenkään, koska kesä on jo käytännössä ohi.” (Armi, 36)

4. Ei pidä harrastaa suuseksiä, koska suussa on niin paljon bakteereja. (Enni, 44)

Siinä äiti oli oikeassa, että suusta voi kyllä tarttua seksitauti, jos siellä on sellainen. Myös huuliherpes ja suun hiiva voivat tarttua sukuelimiin, kuten myös päinvastoin sukuelimistä suuhun. Mutta jos kummassakaan päässä ei ole tauteja, estettä suuseksille ei pitäisi olla. Ja suuseksissäkin voi aina käyttää suojaa.

5. Ei saa istua maassa. Tulee pissatulehdus. (Katri, 36)

Tämä on toinen äitien klassikkoneuvo! Oikeasti virtsatietulehduksen aiheuttaa yleensä escherichia coli -bakteeri, joka on joutunut virtsateihin sairastajan omasta suolistosta. Kylmettymisen ei tiedetä lisäävän alttiutta virtsikseen, mutta kylmä voi kuitenkin ärsyttää alakertaa ja aiheuttaa siellä pissatulehduksen kaltaisia tuntemuksia.

6. Pitää siivota aina ennen kuin lähtee lomamatkalle.

”Muuten harmittaa tulla sotkuiseen kotiin. Olen tätä neuvoa noudattanut koko elämäni, mikä on johtanut siihen, että stressaan jo pitkään ennen lomaa sitä, että ehdin siivota ja tehdä kotona kaiken valmiiksi, jotta sitten voi palata siistiin kotiin.” (Heini, 39)

7. Ei saa katsoa kieroon. Silmät voivat jäädä siihen asentoon.

”Tätä totuutta toisteli myös mummoni, mutta nykyään tiedän, etteivät ne tietenkään jää. Ehkä neuvon perimmäisenä tarkoituksena oli kuitenkin vain saada lapsi käyttäytymään kauniisti.” (Helena, 51)

8. Ei pidä käyttää tamponeja niin kauan kuin on neitsyt.

”Käytin monta vuotta salaa äidiltäni tamponeja. Sitten kun olin jo menettänyt neitsyyteni, en kyllä halunnut äitini tietävän sitäkään.” (Aino, 42)

9. Naisella pitää aina olla pakastimessa pullaa.

”Sekä mummoni ja äitini ovat aina tarjonneet vieraille sen seitsemän sortin kahvileipiä. Tai ainakin edes yhtä pulla- ja yhtä keksilajiketta. Minulla itselläni ei ole edes kahvinkeitintä. Eikä myöskään pakkasessa pullavarastoja. Menen mieluummin kahvittelemaan ulos kahvilaan.” (Maiju, 37)

10. Älä mene!

”Olen aina ollut seikkailuluontoinen ja tykännyt mennä, reissata ja kokeilla. Edelleen, kun kerron äidille jostain reissusta, kommentiksi tulee jotain ”älä mene” tai muuta sen tyylistä. Tosi typerää mutsilta! Varsinkin nuorempana jos olisin totellut, olisi jäänyt monta hienoa asiaa kokematta.” (Maija, 28)

"Älä mene" voi olla hyvä neuvo, jos kyseessä on viisivuotias, joka on ryntäämässä päätä pahkaa suojatielle, mutta muutoin turhan pelokkuuden opettaminen lapselle on turhaa. Tietenkin äidit jatkavat usein huolehtimistaan, vaikka lapsi olisi jo eläkeiässä, mutta sen pitäisi siinä vaiheessa olla yksin heidän ongelmansa.

11. Säästä jalkojasi, eli vie mennessäsi ja tuo tullessasi.

”Käytännössä tapa vain pakottaa joka välissä tekemään ja viemään ja hakemaan jotain eikä ikinä saa vain olla rauhassa!” (Mirkka, 34)

12. Ikinä ei saa mennä märillä hiuksilla nukkumaan.

”Tulee pää ja niska kipeäksi. Monta kertaa olen mennyt nukkumaan melkein suoraan suihkusta, mutta eipä ole ikinä sen takia tullut pää kipeäksi.” (Aija, 40)

13. Ei saa katsoa vessanpyttyyn. Tulee näärännäppy silmään.

”Lapsena varoin hysteerisesti katsomasta vessanpönttöön. Sitten kerran sain silmääni näärännäpyn ja olin kuolla häpeästä, koska ajattelin kaikkien pitävän minua nyt jonain pyttyyntuijottelijana.” (Marikki, 38)

Kansanuskomuksen mukaan näärännäpyn sai, jos tuijotteli huussin alta toisten sukuelimiä tai tirkisteli avaimenreiästä kuhertelijoiden puuhia! Oikeasti näärännäppy on vaaraton talirauhasen tulehdus, joita nyt tulee ja menee.

14. Aina pitää syödä vanha leipä ensiksi.

”No mutta sittenhän ei ikinä saa syödäkseen tuoretta ja pehmeää leipää! Kun vanha leipä on syöty, on uusi jo ehtinyt kuivua. Oma sääntöni kuuluu, että ensiksi herkutellaan tuoreella, sitten syödään vanhat, jotka on käytetty paahtimen kautta.” (Aikku, 28)

15. Kun lapselle ojentaa jotain, se täytyy antaa aina oikeaan käteen.

”Muuten lapsi menee sekaisin tai mikä pahinta, hänestä voi tulla vasenkätinen! Mutta ymmärrän äitiäni, sillä hänen nuoruudessaan vasenkätisyyttä pidettiin vielä suurin piirtein vammana.” (Jaana, 50)

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”