Niin, hänet salaatti tekee onnelliseksi. Kuva: Shutterstock
Niin, hänet salaatti tekee onnelliseksi. Kuva: Shutterstock

Spirulinalla ja aamujoogalla on seurauksensa, eivätkä kaikki ole positiivisia.

Ennen sinulla oli leppoisa ystävä, jonka kanssa kävit kaljalla ja pizzalla valittamassa maailman epäkohdista. Nyt sinulla on elämänmuutoksen tehnyt ystävä, joka huokuu hyvää oloa ja haluaa jutella ruokavaliostaan. Ottaako päähän? Älä hätäänny, et ole epänormaali.

On monta syytä siihen, että ystävän uusi elämä tuntuu uhkaavalta.

1. Se ei ole pikkujuttu

Ystävyyssuhteet ovat herkkiä elämäntapamuutoksille, koska ne lepäävät kapealla pohjalla. Jos ystävän kanssa oleminen on ollut punaviinipainotteista, ei ole syytä vähätellä punaviinin osuutta. Se on ollut tärkeä yhdessäolon muoto, ja ilman yhdessäoloa ei oikein ole ystävyyttä. Raitistumisen jälkeen vaatii luovuutta keksiä joku molemmille yhtä luonteva tapa olla yhdessä. Lenkkeilytreffit ovat ok, jos asiasta innostutaan yhdessä. Mutta toisen sanelemana uutena ystävyyden muotona lenkkeily voi tuntua loukkaukselta.

Perinteinen kriisi ystävyydelle on perheenlisäys: lapsen jälkeen elämä on erilaista, sinkun ja perheellisen kiinnostukset eri suunnissa. Onko iso elämäntaparemontti yhtään pienempi muutos? Kate Carraway kutsuu terveysremonttia ”terveysuskoon kääntymiseksi”, ja sitähän se tavallaan on: valon löytämistä ja palavasilmäistä innostusta. Jos sunnuntaiaamulla pitää olla kuudelta treeneissä, lauantai-iltana pitää olla yhdeksältä nukkumassa. Ravintolassa olisi parasta olla gluteenitonta terveysruokaa. Että sopeutukaas, kaverit, säännöt ovat muuttuneet!

2. Se tuntuu sopimusrikkomukselta

”Meitä oli opiskeluporukassa kaksi tupakoitsijaa, minä ja Lauri. Kaksi viimeistä mohikaania. Yhtäkkiä Lauri päätti lopettaa tupakanpolton, liittyä terveysihmisten rintamaan. Olin hyvin, hyvin vihainen. Hän itsekkäästi vei multa mukavan rituaalin: yhteiset tupakkahetket. Sovittu protokolla purettiin yksipuolisella päätöksellä. Tunsin oloni yksinäiseksi hylkiöksi. Laurin lakko ei sitten onneksi onnistunut.”

Aikuisena pitäisi osata suhtautua asioihin kypsästi ja ymmärtää, että kyse on toisen terveydestä. Tunne-elämässä voi silti myllertää teinimäinen hylätyksi tulemisen fiilis, ja sitä pitää sitten yrittää käsitellä. Kannattaa yrittää puhua asiasta rehellisellä ”minusta tuntuu pahalta” -tyylillä, se voi auttaa.

3. Siitä tulee syyllinen olo!

”En halua kuulla, kauanko siskoni nykyään lankuttaa ja montako punnerrusta menee. Iloitsen, että hän on hyvässä kunnossa, mutta kun itse en ole. Mielelläni olisin, mutta olen laiska paska. Tulee huono omatunto, kun toinen hieroo naamalle urheilullisuuttaan. Tuntuu siltä, että pitäisi puolustautua ja keksiä joku hyvä selitys omalle laiskuudelle.”

No niin pitäisikin, keksiä hyvä selitys liikkumattomuudelle! Meille on kerrottu vuosikymmeniä, että on ihmisen kansalaisvelvollisuus pysyä hyvässä kunnossa, jotta olisi hyvä työntekijä ja ihminen eikä kuluttaisi elämäntapasairauksillaan kunnon kansalaisten verorahoja. Alamme sisäistää asian hyvin, ja jos sattuu olemaan sekä epävarma että epäurheilullinen, syyllisyys kalvaa.

Yksi vaihtoehto on liittyä terveysihmisten leiriin ja alkaa ylistää samaa jumalaa. Se kirpaisee aluksi, mutta palkinnoksi tulee kuulemma hyvä fiilis, sisäinen hehku ja mahdollisesti ikuinen elämä.

On toinenkin vaihtoehto: käy vanhan ystäväsi kanssa vihersmoothiella silloin tällöin ja hanki uusi, lössykämpi ystävä pizza- ja kaljaseuraksi! Kyllä sellaisiakin ihmisiä vielä on. Ja vielä tarvitaan ihmisiä, jotka miettivät ihan muita asioita kuin omaa kehoaan.

Lue myös:

Miten pitkälle ystävyys taipuu?

Yhteinen liikuntalaji yhdistää puolisoita – ja näin se löytyy!

Näin pilaat takuulla nautintosi

Mutta ei huonosta seksistä puhuminen silti mahdotonta ole. 

Huono seksi. Siitä on tällä viikolla keskusteltu Twitterissä. Aihe nousi puheenaiheeksi, kun Kristen Roupenian Cat Person -niminen seksinovelli julkaistiin New Yorker -lehdessä. Fiktiivisessä tarinassa 20-vuotias nainen ja 34-vuotias mies tapaavat, alkavat viestitellä ja päätyvät lopulta harrastamaan seksiä. Mutta siinä ei ole tarinan päähenkilön eli naisen mielestä kehumista. 

”En haluaisi loukata muuten hyvää ihmistä.”

Aiheesta tuli puheenaihe luultavasti siksi, että huonosta seksistä puhuminen tuntuu yhä olevan monelle vaikeaa. Tämä selviää myös Me Naisten syksyllä tehdystä seksikyselystä. Noin puolet kyselyyn vastanneesta kertoi, ettei ole ottanut huonoa seksiä ikinä puheeksi. Moni vaikenee seksipulmista, koska pelkää loukkaavansa seksikumppaniaan tai puolisoaan.

– En ole puhunut asiasta, koska en haluaisi loukata muuten hyvää ihmistä. Varsinkin, jos nään, että toinen yrittää, kyselyyn vastannut Laila, 42, sanoo.

– En ole kertonut, koska se on monelle miehelle liian rankka asia. Menee miehuus ja itsetunto, kyselyyn vastannut nimimerkki Ikäneito, 64, arvelee.

Myös nimimerkin Ei enää ikinä, 25, mielestä asia on vaikea ottaa puheeksi.

– Olen kertonut, mutta saanut aikaan vain mykkäkoulua. Seksi on herkkä asia ja siitä kritisoiminen loukkaa, hän kertoo.

”Kasvatuksessakin on opittu, että seksiasioista ei puhuta.”

Sexpon seksuaaliterapeutti Anna Kolster on kertonut Me Naisten haastattelussa tunnistavansa ongelman.

– Moni kokee vaikeaksi ylipäänsä puhua konkreettisesti seksistä. Seksuaalisuus on sen verran intiimiä, ja siihen liittyy suurimmalla osalla ihmisistä jonkinlainen häpeä. Kasvatuksessakin on opittu, että näistä asioista ei puhuta, Kolster on sanonut.

Puhu kiertelemättä ja kunnioittavasti

Kolsterin mielestä seksiin myös liittyy edelleen mystiikkaa. Monen haaveissa seksi sujuu aina ihanasti ja itsestään ja riittää, että kemiat ja tähtimerkit vain ovat kohdillaan.

”Tykkäämme eri asioista. Siksi on tärkeää, että seksistä voi puhua ihan konkreettisesti.”

– Se haave on ihan ymmärrettävä, mutta harvemmin se toimii niin. Olemme kaikki yksilöitä ja tykkäämme eri asioista. Siksi on tärkeää, että seksistä voi puhua ihan konkreettisesti, Kolster on miettinyt.

Puhua, puhua ja puhua. Se on siis avain tähänkin ongelmaan. Mutta miten puhua, kun aihe on niin herkkä?

Kolster on ehdottanut, että aluksi voi harjoitella toiveista ja nautinnosta puhumista jollekin muulle kuin sille seksikumppanille, esimerkiksi seksuaaliterapeutille tai ystävälle. Hänestä on tärkeää oppia puhumaan asioista kiertelemättä – siis kertoa suoraan, mistä asennoista tykkää tai miten vaikka suuseksiä harrastetaan.

”Yleensä ihmiset ovat iloisia, kun he pääsevät omien rajojensa yli.”

– Yleensä ihmiset ovat iloisia, kun he pääsevät omien rajojensa ja pelkojensa yli, Kolster on sanonut.

Kumppanin kanssa keskustelun voi aloittaa vaikka toteamalla, että hei, minun on ollut vaikeaa puhua näistä seksiasioista, mutta puhuttaisiinko nyt vähän enemmän. Aihetta ei siis kannata lähestyä syyllistävästä näkökulmasta. Sen sijaan, että toteaa, mitä on tehty tähän asti väärin, voi puhua vaikka siitä, mitä haluaisi kokeilla.

Näytä, mitä toivoisit

Toiveista voi kertoa myös muuten kuin puhumalla. Voi näyttää toiselle, mistä tykkää, osoittaa äänillä, kun tuntuu hyvältä tai siirtää kumppanin kättä. Se on monille usein helpompaa kuin puhuminen. Ja ainakin kyselyyn vastanneen Eldisin, 49, kohdalla tämä on toiminut.

”Olen näyttänyt ihan konkreettisesti, mikä tuntuisi hyvältä.”

– Olen kertonut kauniisti, mitä toivoisin, että minulle tehtäisiin. Ja jos toinen ei ole oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitan, olen näyttänyt ihan konkreettisesti, mikä tuntuisi hyvältä, hän kertoo.

Myös 27-vuotias nainen kertoo, että toiveiden näyttäminen on parantanut seksielämää.

– En ole koskaan sanonut, että seksi olisi ollut huonoa, vaan ehdotusten kautta pyrkinyt saamaan asiaa parempaan suuntaan.

Monia nautinnon puutteen kanssa kamppailevia helpottaa jo tavallisten seksimyyttien murtaminen. Kolster on muistuttanut, että ei ole yhtä oikeaa tapaa, jolla seksiä kuuluisi harrastaa, tai kaavaa, jota aktin kuuluisi noudattaa. Myös vaikeudet ovat osa normaalia seksielämää.

”Seksi voi olla mitä vain, mistä te nautitte.”

– Monet esimerkiksi luulevat, että pitäisi saada orgasmi yhdynnässä, vaikka suurin osa naisista ei oikeasti saa. Jos on lähtenyt näyttelemään orgasmia, on aika suuri kynnys monen vuoden jälkeen kertoa, että en saa oikeasti orgasmia näin vaan klitorista hyväilemällä.

– Mutta miksi ei tehdä vain sitä, mikä tuntuu hyvältä? Miksi esimerkiksi yritetään saada orgasmia yhdynnässä, jos vaikka suuseksi tuntuu paremmalta? Seksi voi olla mitä vain, mistä te nautitte, Kolster on sanonut.

Joskus syy huonoon seksiin voi liittyvä esimerkiksi siihen, että limakaivot ovat liian kuivat. Ratkaisu siihen on liukuvoide. Lue lisää:

 

yks yhteen

Huono seksi on vaiettu aihe – naiset kertovat, miksi sitä on niin vaikeaa ottaa puheeksi

Sinkkuaikoina (4vuotta) tuli vastaan hyvin monta ja erilaista kyntäjää. Oli lännen nopeinta ja rautakankea. Ei koskaan ollut sydäntä sanoa, että susta ei panijaa koskaan tule. Yhdelläkin olin niin pieni, että ihan suretti kun oli niin ihana muuten. Sitten on ne miehet, jotka on niin kovakourasia, ettei tajua herkistä osista mitään. Jyystävät vain ilman, että toinen ajattelee, että loppuis jo tämä paska.
Lue kommentti

Erimielisyydet pitäisi käsitellä puhumalla, mutta välillä jotakuta saattaa lapsettaa.

Mykkäkoulu on varmaan kaikille tuttu jostain ihmissuhteesta. Mökötät ehkä itse tai tuskastut, kun joku muu menee mykäksi. Tiedetään: aikuisten tulisi käsitellä erimielisyydet puhumalla. Välillä riita kuitenkin kärjistyy niin, että jotakuta alkaa lapsettaa ja suut vedetään suppuun.

Mykkäkoulu on herättänyt Vauvan keskustelupalstalla kiivasta mielipiteenvaihtoa, ja kokosimme kommentoijien joukosta useimmin tavattavat mykkäkoululaiset.

1. Marttyyri

Marttyyri olettaa, että muut tietävät, miksi hän on hiljaa. Vaikka häneltä kysyttäisiin syytä, marttyyri ei vastaa.

”Mieheni ennätys on 10 päivää. Itkin ja anelin puhumaan, muttei puhua pukahtanut. En edes tiennyt, mistä oli suuttunut! Asutaan nykyään erillään, saa olla puhumatta rauhassa yksinäisinä iltoinaan.”

2. Turhautuja

Mykkäkoulu alkaa, kun turhautujalta loppuvat keinot. Turhautujasta tuntuu, että toinen sanaharkan osapuoli ei osaa riidellä.

”En tykkää tavastani itsekään, mutta kotoa tullutta epätervettä tapaa on vaikea kitkeä. Pikkuhiljaa opettelen tavasta pois, kohti kypsää ja aikuista keskustelemista. Minun on vain vaikea ilmaista itseäni vihaisena, kun en tykkää edes riitelystä. Kuitenkin, vaikka tämä tapa onkin varmasti helvetin ärsyttävä, niin on tämä kuitenkin ´parempi´ kuin se, että huudetaan kurkku suorana, ja tavarat lentelevät, tai jopa käydään käsiksi toiseen.” 

3. Tasapainoilija

Tasapainoilija on usein riitojen sovitteleva osapuoli. Välillä tuntuisi reilulta, että toinenkin joutuisi hyvittelemään käytöstään riitatilanteessa. Silloin tasapainoilija turvautuu mykkäkouluun.

”Mieluummin olen hiljaa kuin henkisesti hakkaan päätä seinään ja kuuntelen, kuinka mieleni pahoittamista vähätellään.”

”Äitini on mykkäkoulujen kuningatar.”

4. Mykkämaratonin mestari

Nyt puhutaan jo kovan luokan mykkäkoululaisesta. Hän voi venyttää vaitioloa jopa päivien tai yli viikon pituiseksi. Mykkäkoulu on kuitenkin henkistä väkivaltaa ja varsinkin pitkittyneenä todella raskasta sen kohteelle.

”Vanhempieni mykkäkoulu kesti vuosia. Siis yli 10 vuotta! Päättyi, kun toinen heistä pakkasi tavaransa. Minä valitsin miehen, joka osaa puhua.”

5. Puhelias

Mykkäkoulu tuntuu hyvältä idealta, mutta juttua riittää niin, että siinä pitäytyminen on hankalaa. Puhelias vaikenee alkuun, mutta alkaa aina jossain vaiheessa jutella, tahallaan tai vahingossa.

”Rehellisesti, olen ollut mykkäkoulussa alle tunnin. En pysty olemaan hiljaa.”

6. Väärän kohteen valinnut

Tämä hahmo saattaa mennä hiljaiseksi ja vetäytyä vaikka makuuhuoneeseen vähäksi aikaa. Yleensä tilanne päättyy siihen, että tyyppi palaa mykkäkoulun kohteen luo ihmetellen: ”Mikset tullut kysymään, mikä vaivaa?”

”Mun mies on mykkäillyt itseksekseen ties kuinka kauan, en vain ole huomannut, kun ei muutenkaan puhu.”

7. Ainainen riitelijä

Ainaisella riitelijällä on melkein aina jotain kränää jonkun kanssa, ja hän pitää lukua, kenelle ei milloinkin puhu. 

”Äitini on mykkäkoulujen kuningatar. Hänellä pitää aina olla jotain kähinää jonkun kanssa menossa, ja kun ei osaa tai pysty käsittelemään ja säätelemään tunteitaan, pitää mykkäkouluja. Kotona asuessani meillä oli kuukausia puhumattomuutta.”

”Kun huomasin missä taas mennään, lakkasin puhumasta minäkin.”

8. Katoaja

Sen lisäksi, että katoaja ei puhu, hän lähtee kokonaan menemään ovet paukkuen, eikä vastaa puheluihin tai viesteihin. Siinä on kääntöpuolensa. Hän voi vain toivoa, että joku on vielä odottamassa, kun katoaja päättää palata.

”Tajusin, että en muuten helvetissä mene enää takaisin kiukuttelevan miehen luo enkä ilmoita erostakaan, kun ei kerran ole asiaa voitu selvittää kuin aikuiset. Käytiin isän kans hakemassa mun kamat, ja muutin kotiin kunnes löysin uuden kämpän.”

9. Mykän vastarinnan harjoittaja

Mykän vastarinnan harjoittaja ei itse aloita mykkäkoulua, mutta jos hänelle ei puhuta, ei vastarintalainenkaan puhu. Syntyy pattitilanne.

”Kun huomasin missä taas mennään, lakkasin puhumasta minäkin. Olin kuin häntä ei olisikaan. Ei tullut syömään kun laitoin ruokaa, niinpä sitten jäin keittiöön istumaan ja lukemaan sanomalehteä. Tiskasin, puuhailin kaikenlaista kunnes ruoat jäähtyi ja laitoin ne jääkaappiin. Kun menin olohuoneeseen, hän livahti keittiöön etsimään ruokaa!”