Viihteen moniottelija Lotta Backlund, 31, laihdutti yli kaksikymmentä kiloa mutta ei vieläkään saa hurmosta liikunnasta.

Kuva Milka Alanen

Stand up -koomikkonakin suomalaisia viihdyttäneen Lotta Backlundin hersyvä nauru ja kuuluva ääni ovat edelleen tallella, mutta siro nainen on viskannut kyydistään yli kaksikymmentä kiloa.

– Laihdutusprojekti lähti liikkeelle esikoistyttäreni, nyt kolmevuotiaan Adelen, syntymän jälkeen. Äidiksi tultuani tajusin, että minun on alettava ajatella terveyttäni ennen kuin on liian myöhäistä, Lotta vakavoituu.

Hoikistumisen salaisuus ei piile ihmedieeteissä tai radikaalissa elämänmuutoksessa. Kulinaristi sanoo suoraan, ettei voi edelleenkään vastustaa hyvää ruokaa tai kuohuviinihiprakkaa. Sen sijaan hän on opetellut herkuttelemaan pienemmillä annoksilla ja pitämään ateriavälit lyhyinä. Tai kuten Lotta asian ilmaisee: "olen syönyt kuin hiiri ja juossut kuin
hirvi".

– Laihduttaminen ei ole ollut helppoa, vaikka Suurin pudottaja -tyylisissä ohjelmissa niin annetaan ymmärtää. Ihan kuin 50 kiloa häipyisi hetkessä, vaikka oikeasti siihen voi mennä vuosia.

Lottaa huvittaa myös väite hurmoksellisesta liikunta-addiktiosta, jonka sanotaan iskevän pyörremyrskyn lailla jokaiseen laihduttajaan.

– Kuuntelen aina ihmeissäni juttuja kahdeksan tunnin zumbamaratoneista ja juoksulenkeistä, jotka ovat kuulemma kuin huumetta. Eivät ole. Mieluummin minä menen lenkille kuin juurihoitoon mutta en ole edes laihtumisen myötä
kokenut mitään suurta kuntoiluhurmosta. Raakaa työtä se on, Lotta nauraa.

Hikoilua hauskempana puuhana Lotta pitää nykyistä työtään Nordisk Film TV Finlandin kehitystuottajana.

– Freelance-vuosien jälkeen tuntuu mahtavalta olla vakityössä ja vielä unelma-ammatissa. Saan seurata tv-alan  trendejä ja olla mukana ideoimassa uusia formaatteja.

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.
Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?