Eikö jooga olekaan niin terveellistä kuin meille on uskoteltu?

Colourbox

Moni joogaharrastaja säikähti alkuvuodesta, kun eräs New York Timesin artikkeli alkoi kiertää netissä. Jutussa kuvattiin sivukaupalla joogan aiheuttamia vammoja. Moni samastui lukiessaan tuhoutuneista polvista ja vääntyneistä selistä: minunkin selkääni sattuu!

Mutta hetkinen. Kuka ei olisi kuullut vanhaa viisautta urheilusta ja terveistä päivistä? Joogahan on liikuntaa, ja liikunta tunnetusti aiheuttaa vammoja. Mistä tässä oikein kohkataan?

– Jooga on käynyt läpi samantapaisen kehityksen kuin aerobic 80-luvulla, jolloin kaikki leidit maakunnissa innostuivat uudesta jutusta. Kun johonkin ihastuu, ei alkuun näe, että liika on liikaa. Aluksi korostettiin vain joogan terapeuttista vaikutusta, mutta nyt käsitys alkaa muuttua realistisemmaksi, kertoo joogaohjaaja, kiropraktikko Jani Mikkonen.

Mikkosen mielestä on hyvä, että joogan turvallisuudesta on vihdoin alettu puhua. Hän näkee työssään viikoittain joogaajia, jotka kärsivät erilaisista vaivoista. Vaikka joogaan kuuluu ajatus oman kehon kuuntelemisesta, osa harrastajista haluaa vääntäytyä vaativiin asentoihin vaikka väkisin.

– Osalla ihmisistä on joogatessakin läpi harmaan kiven -mentaliteetti. Kannattaa käyttää maalaisjärkeä: jos takareiteen sattuu, ei pidä tehdä eteentaivutuksia.

Mikkonen on kaikesta huolimatta sitä mieltä, että joogaaminen on moniin muihin lajeihin verrattuna turvallista. Jos harjoitus ei satu, ja siitä tulee hyvä olo, vammoja ei kannata pelätä.

– Harjoituksessa ei ole edes tarkoitus edetä länsimaisen lineaarisesti korkeammalle, nopeammin ja paremmin vaan tutustua kehoon, mieleen ja niiden yhteistoimintaan.

Kaikki herkkyys ei ole erityisherkkyyttä. 

Erityisherkkyys – sana, johon viime vuosina ei ole voinut olla törmäämättä. Psykologi, kouluttaja ja Herkkyyden voima -kirjan kirjoittaja Heli Heiskanen kertoo, että erityisherkkyydessä on kyse synnynnäisestä hermojärjestelmän herkkyydestä, joka heijastuu käyttäytymiseen.

Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, sairaus, vika eikä vamma, joten siihen ei sinänsä tarvitse hakea apua, jos ei itse niin koe. Itsensä tunnistaminen erityisherkäksi voi kuitenkin parantaa ihmisen itsetuntemusta.

– Kaikki herkkyys ei ole erityisherkkyyttä, eikä sitä pysty aina edes erottamaan, Heiskanen tiivistää.

On yksilöllistä, miten erityisherkkyys ihmisessä näkyy. Yleensä erityisherkät pystyvät havaitsemaan, aistimaan ja reagoimaan  voimakkaammin, syvemmin ja tarkemmin. Voimakkuus, syvyys, kokonaisvaltaisuus, tarkkuus ja erilaisten vivahteiden havaitseminen erottavat erityisherkkyyden ”tavallisesta” herkkyydestä.  

Näitä kahta ei ole kuitenkaan helppoa erottaa toisistaan.

– Erityisherkkyyttä voi itse arvioida esimerkiksi herkkyystestillä, jossa on 23 kysymystä, Heiskanen sanoo.

Psykologi Elaine Aronin laatimassa testissä erityisherkkyyttä kartoitetaan esimerkiksi seuraavilla väittämillä:

  • Muiden ihmisten mieliala vaikuttaa minuun.  
  • Elämänmuutokset järkyttävät minua.
  • Olen herkkä kivulle. 
  • Olen herkkä kofeiinin vaikutuksille. 
  • Säikähdän helposti. 
  • Välttelen väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia. 
  • Kova nälkä aiheuttaa minussa vahvan reaktion, haittaa keskittymistä tai mielialaa.

Opittu vai synnynnäinen herkkyys?

Erityisherkkyys määritellään niin, että se on synnynnäinen ja jossain määrin perinnöllinen piirre. Erityisherkkyyteen kuuluvat tunneherkkyys, aistiherkkyys, syvällisyys ja se, että kuormittuu nopeammin, koska vastaanottaa enemmän informaatiota ympäristöstään. 

Sitten on ihmisiä, jotka tunnistavat itsessään joitakin näistä piirteistä. Silloin kyse on usein opitusta eli elämänkokemusten kautta tulleesta herkkyydestä. Herkistyminen esimerkiksi jonkin sairauden, pitkäaikaisen stressin tai traumaattisten kokemusten seurauksena ei kuitenkaan Heiskasen mukaan ole erityisherkkyyttä. 

– Ero on se, että erityisherkkyys on normaali ja sinänsä ihan hyvä asia, kunhan on elämä ja arki tasapainossa. Opitut herkistymät ovat sellaisia, joita pystyy hoitamaan ja tasapainottamaan eri tavoilla, eli ne ovat muuttuvia.

Erityisherkkyyden tunnistaminen voi auttaa

Ihminen, joka ei ole tiedostanut omaa erityisherkkyyttään, saattaa pitää piirteitään lähinnä rasitteena. Heiskanen on huomannut, että erityisherkkyyden tunnistaminen itsessään onkin usein suuri helpotus.

– Ikään kuin palapelin palaset loksahtavat paikalleen, sekä tässä hetkessä että menneisyyden suhteen. Jonkinlainen paino putoaa hartioilta, Heiskanen kertoo.

Tunnistamisen myötä voi käynnistyä uusi, oman elämän ja itsensä arvointivaihe, jonka ansiosta ihminen alkaa järjestää omaa elämäänsä ja arkeaan enemmän omannäköisekseen. Silloin herkkyyden hyvät puolet voivat päästä paremmin esiin.

– Asioista nauttimisen kyky voimistuu, koska on kyky voimakkaisiin tunteisiin ja aistimuksiin. Luovuus, empatiakyky ja muut hyvät puolet herkkyydestä pääsevät entistä paremmin esiin, Heiskanen kertoo.

 

Vierailija

Oletko erityisherkkä – vai onko herkkyytesi opittua? Asiantuntijan lista auttaa selvittämään

Testistä esmerkkinä näytetyt kysymykset eivät anna kovin tarkkaa kuvaa oikein mistään. Muiden ihmisten mieliala vaikuttaa lähes jokaiseen. Suuret elämänmuutokset, riippuen mitä tällä tarkoitetaan, järkyttävät lähes jokaista. Ihmiset jotka eivät juo kahvia, teetä tai muita kofeiinipitoisia juomia ovat herkkiä kofeiinin vaikutuksille koska elimistöllä ei ole toleranssia ja kofeiinille voi muutenkin olla tavallista herkempi. Sille ettei välitä väkivaltaisista ohjelmista tai elokuvista voi olla...
Lue kommentti

Uutuuskirjassaan Rosa Meriläinen tutustuttaa lukijansa esimerkiksi vaginapainonnoston saloihin.

Seksistä puhuminen on ollut kirjailijakaksikko Rosa Meriläiselle ja Sanna Seiko Salolle aina luonnollista. He vetävät yhdessä Lipstick Mafia -podcastia, jossa puhutaan seksuaalisuudesta suoraan ja häpeilemättä.

Nyt Rosa ja Sanna ovat julkaisseet yhdessä myös seksiin keskittyvän kirjan: Se – seksipuhekirja (Karisto). Kirjassa kaksikko käsittelee seksuaalisuutta monilta eri kanteilta. Teoksessa perehdytään niin fantasioihin, erilaisiin seksileluihin kuin pornogiffeihinkin.

Yksi kirjan keskeisistä tavoitteista on auttaa vaginallisia ihmisiä löytämään oma halunsa, orgasminsa ja saamaan entistä paremman seksielämän.

Tavoitteen saavuttamiseksi Rosa ja Sanna esittelevät kirjassa runsaasti erilaisia konkreettisia vinkkejä. Yksi niistä on Rosan henkilökohtainen suosikki: vaginapainonnosto.

Kirjassa Rosa kertoo, että innostui vaginapainonnostosta alun perin Kim Anamin innoittamana. Kim on seksi- ja parisuhdeasiantuntija, joka on tullut kuuluisaksi muun muassa siitä, että julkaisee Instagram-tilillään kuvia, joissa tekee vaginapainonnostotreenejä.

Miten vaginannostotreeneissä pääsee alkuun ja mitä hyötyä siitä edes on? Listasimme Rosan ja Sannan kirjan pohjalta kolme kysymystä ja vastausta aiheesta:

1. Miksi vaginapainonnostoa harrastetaan?

Rosa kertoi vaginapainonnostotreeneistään ensimmäisen kerran viime syksynä Me Naisten haastattelussa.

– Treenaan vaginapainonnostoa ja nostan esimerkiksi ketsuppipulloa. Olen opiskellut asiaa netistä, hän kertoi

Rosan haastattelu herätti yllättävän monissa hämmennystä, kysymyksiä ja jopa vihaa. Todellisuudessa painonnosto vaginan avulla on ihan järkeväksi luokiteltua puuhaa, josta ei ole syytä ahdistua. 

Vaginapainonnostossa tarkoituksena on vahvistaa lantionpohjanlihaksia eli emätinaukon ja peräaukon välissä sijaitsevia lihaksia. Nämä lihakset eivät näy ulospäin, mutta niillä on valtavan iso vaikutus seksielämään – ja elämään ihan ylipäätään. Heikoista lantionpohjanlihaksista saattaa saada kiusakseen virtsankarkailua, alanselän kipuja tai tuntoherkkyyden puutetta.

Seksin aikana lantionpohjanlihakset tuottavat hommaan lisää nautintoa. Jos lantionpohjalihaksia aktivoi seksin aikana, lantion alueen mikroverisuonten verenkierto vilkastuu ja tuntohermot aktivoituvat. Nautinto voi kasvaa ja orgasmi voimistua

Lantiopohjanlihaksia voi treenata muutenkin kuin vaginapainonnostolla, esimerkiksi ihan perinteisellä treenillä. Lue lisää:


2. Mitä vaginapainonnostossa tapahtuu?

Vaginapainonnostossa kyse on juuri siitä, mitä sana antaa ymmärtää. Tarkoituksena on nostaa erilaisia painoja emättimeen asetettavan vaginakuulan avulla.

”Itse olen käyttänyt vaginapainonnostoon Maukasten treenikuulia. Olen kiinnittänyt kuulan naruun toisen narun avulla pienen muovipussin, jonne olen laittanut painoja”, Rosa kertoo.

Painoina voi käyttää Rosan tapaan esimerkiksi limsatölkkiä tai ketsuppipulloa. Aluksi painoksi kannattaa valita jotain varsin maltillista. Kilon painoinen ketsuppipullo on Rosan henkilökohtainen painonnostoennätys.

3. Miten sitä treenataan?

Rosan mukaan viisi minuuttia vaginapainonnostoa päivässä riittää mainiosti vahvistamaan lantionpohjaa. Myös lepopäiviä kannattaa pitää pari kertaa viikossa. Hommassa ei todellakaan kannata ryhtyä turhan suorituskeskeiseksi:

”Verrattuna punttisaliharjoitteluun olen ollut vaginapainonnostossa varovainen: ajatus kipeistä pillunlihaksista ei houkuta”, Rosakin huomauttaa.

Eri päivinä kannattaa kokeilla erilaisia treenejä. Rosa esittelee kirjassaan neljä erilaista treeniä. Tässä ohjeet niistä yhteen:

  1. Valitse keskikevyt paino, jota pystyt helposti pitämään sisälläsi 10 sekuntia.
  2. Kiinnitä paino kuulan narun toiseen päähän ja aseta paino maahan.
  3. Kyykkää niin alas, että saat asetettua treenikuulan sisääsi. Pidä jalat leveässä haara-asennossa, niin treeni kohdistuu varmasti lantionpohjanlihaksiin eikä esimerkiksi jalkoihin.
  4. Jännitä lantionpohjanlihaksiasi voimakkaasti ja nouse kyykystä ylös.
  5. Toista kyykkyliike kolme kertaa. Lepää hetkinen aina nostojen välissä.