Paljain jaloin kävellessä pienetkin lihakset aktivoituvat.

Miten viileän sileältä rappukäytävä tuntuikaan kuuman asvaltin jälkeen. Miten ihanasti savi pursusi varpaiden välistä ja ruohonkorret kutittivat. Ja miten ikävästi kipristikään jalkapohjan alle osunut männynkäpy.

Sellaista oli huolettoman kesän lapsen elämä, mutta kyllä aikuisenkin kannattaisi hipsutella paljain jaloin. Se on sekä trendikästä että terveellistä.

Meille opetettiin pitkään, että hyvä kenkä tukee ja vaimentaa. Vasta viime vuosina on alettu oivaltaa, että ihminen taitaakin saada parhaat pohjalliset jo syntyessään. Monissa Euroopan ja Aasian maissa paljasjalkakävelystä on innostuttu niin, että puuhaa varten on perustettu erityisiä puistoja.

Kun kengänpohja on liian jämäkkä, jalan pienet lihakset passivoituvat. Vähitellen jalka asettuu virheasentoon, joka aiheuttaa kipua.

– Tutkijat ovat huomanneet, että paljain jaloin kävelevillä kansoilla on huomattavasti vähemmän jalkavaivoja kuin länsimaisilla ihmisillä, kertoo jalkaterapeutti, Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen tutkija Minna Stolt.

Pahimmillaan jalkavaivat säteilevät koko kroppaan. Siksi avojaloin kävely saattaa yllättäen parantaa lonkkaa, polvia tai selkää piinanneen kivun.

Kengät kannattaa hylätä niin usein kuin vain kehtaa. Aluksi jalkapohjia nipistelee, mutta Stolt lohduttaa, että iho paksuuntuu lapsuuden kesien kuosiin 4–6 viikossa. 

Ja jos paljain jaloin hiippaileminen tuntuu liian hipiltä, nykyteknologia auttaa.

– Paljasjalkakengät ajavat melkein saman asian, ja nykymalleissa kehtaa mennä vaikka kaupungille.

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?