FolkJam-tunti soi kalevalaisia rytmejä ja saa pohkeet ulisemaan. Kansallispuvutkin ovat vaihtuneet trikoisiin.

Kuva Panu Pälviä

Musiikki täyttää mielen kelohonkien, tunturipurojen ja revontulien kuvilla. Kävelen ympäri salia ja annan käsivarsieni soljua kalevalaisten sävelten rytmissä. Sitten ohjaajan ääni rikkoo musiikin luomat juusto- ja olutmainosten maisemat.

– Katse lattiasta ja rinta auki, Hilppa Herd neuvoo hollolalaisen koulun liikuntasalissa.

Ei uskoisi, että olen konseptoidulla ryhmäliikuntatunnilla, mutta totta se on: Les Mills jumppien haastajaksi on kehitelty liikuntalaji, joka ammentaa suomalaisesta kansanperinteestä. FolkJam-tunnilla kuunnellaan viulua ja vedetään polkan askelia.

– Seuraavaksi mennään Karjalaan, Hilppa innostaa.

Muodostamme piirin ja alamme pumpata pohkeita ja heiluttaa käsiä eteen, sivuille ja ylös. Pohkeet ovat pian krampin partaalla ja ehdin jo tuskailla karjalaisten jalkalihaskestävyyttä, kun Hilppa apauttaa meidät jälleen kävelemään ympäri salia.

Ja kävelyä, sitähän perinnetansseissa riittää. Edestakaisin marssiminen alkaa melkein turhauttaa hikijumppiin tottunutta.

Sitten kaiuttimista kajahtaa pelimannihenkinen viulumelodia. Alamme loikkia polkan tahtiin ja lopulta potkimme ja hypimme tasajalkaa sykkeet katossa.

Kelohongista ei ole enää tietoakaan. Kyllä kansanperinne on sittenkin kuntokeskuskamaa.

Oulun AMK:ssa kehitettyä FolkJamia vedetään jo yli 20 paikkakunnalla. Syksyllä FolkJam valtaa myös Helsingin.

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?