Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Ennen oli kiva pyöräillä ja rullaluistella, mutta äkkiä puuha tuntuukin tosi hankalalta. Syynä voi olla huomaamaton asentohuimaus, johon löytyy oma treeniohjelmansa.

Kesän suosikkiharrastusta ei kannata jättää väliin siksi, että liikkeelle lähteminen tuntuu äkkiä hankalalta. Jos pyörällä ajaminen on alkanut pelottaa tai patikointi metsässä horjuttaa, voi syynä olla lievä asentohuimaus.

Hyvänlaatuinen asentohuimaus syntyy, kun korvakäytävän tasapainokiteet sakkautuvat väärään kohtaan. Kiteet saa liikkelle oikein tehdyillä pään ja vartalon kääntöliikkeillä.

Itse on kuitenkin vaikea tunnistaa, missä korvan kaarikäytävässä sakkautuneet kiteet ovat. Eri kaarikäytävien sakkaumille on erilaiset hoito-ohjeet, kertoo työfysioterapeutti Jaana Leskinen FysioSporttis Oy:stä.

Tärinä vie tasapainon

Yleinen syy leivään asentohuimaukseen on se, että tasapainokiteet ovat jämähtäneet jonkinlaisen tärinän seurauksena.

Huimaus voi tosin johtua myös niskan tai rintarangan jäykkyydestä, kun jäykkyys lähtee alhaalta lantiosta. Myös moniteholasit saattavat aiheuttaa huimauksen tunnetta.

Huippasiko kylkeä kääntäessä?

Asentohuimaus yllättää ehkä ensimmäisen kerran, kun kääntää yöllä sängyssä kylkeä. Tai aamulla, kun nousee ylös. Joskus huimaukseen liittyy pahoinvointia.

Silloin moni säikähtää, että päässä on verisuoni katkeamassa tai aivokasvain tekemässä tuhoaan. Lääkäri kuitenkin tiedustelee asentohuimausta epäillessään ainakin seuraavaa:

Huomaatko silmänväreitä? Värähtääkö silmissä, kun siirrät katseen nopeasti kohteesta toiseen?

Tuntuuko rappusissa, että alas käveleminen on selvästi epävarmempaa kuin ennen.

Seisotko jalat harallaan, koska muuten on huojuva olo?

Pelottaako pyöräily jo ajatuksena?

Tunnetko huimausta jumpassa, kun suuntaa vaihdetaan nopeasti tai käyt selinmakuulle?

Lisäksi hän tutkii, onko merkkejä vakavammasta aivotoiminnan häiriöistä.

Hanki oikeat hoito-ohjeet

Kun asentohuimaus on kerran todettu tutkimuksessa, pystyy sitä itse hoitamaan vartalon kääntöharjoituksilla. On kuitenkin ensin selvitettävä, missä kaarikäytävässä sakkaa on. Jos kääntöharjoituksia tekee väärälle puolelle, ei niistä ole hyötyä.

Liikuntaa kannattaa harrastaa monipuolisetsi, koska lihasten on hyvä saada ärsykkeitä erilaisista liikkeistä.

Lisätietoa itsehoidosta: Terveyskirjasto.fi/asentohuimaus/asentohuimauksen itsehoito (ns.Epleyn manooveri)

Asentohuimausta epäilevä ksen tunnusmerkkejä

Hoito-ohjeita eli liikeohjeita löytyy netistä.