Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Maitoa tai sokeria kahvin sekaan? Ei, vaan voita, kiitos!

Yhdysvalloissa jyllää uusi kahvitrendi: voikahvi. Juoman nimeen vannovat treenaajat ja laihduttajat, sillä sen sanotaan pitävän energiatason korkealla ja näläntunteen loitolla jopa kuuden tunnin ajan.

Bulletproofiksi eli luodinkestäväksi kutsutun juoman on kehittänyt yhdysvaltalainen Dave Asprey, ja siihen tulee kahvia, voita ja kookosöljystä saatavaa MCT-öljyä. MCT:n luvataan auttavan painonpudotuksessa ja edistävän aineenvaihduntaa. Nimensä mukaisesti Bulletproof-kahvi lupaa kestävyyttä: energisyyttä, keskittymiskykyä ja kirkkaampaa mieltä.

Tehoaako se?

Women's Health -lehden haastatteleman tohtorin Christopher Ochnerin mukaan MCT-öljyn säännöllisestä käytöstä voi olla pientä apua painonpudotuksessa. Ochner kuitenkin muistuttaa, että voikahvin haittapuolena on se, että jo kupillinen ylittää tyydyttyneiden rasvojen päiväsuosituksen. Kaloreitakin kertyy: koska voikahvikupillisessa on 200–500 kaloria, Ochner muistuttaa, että juomaa litkivän laihduttajan kannattaa jättää jotakin ruokavaliostaan pois.

Kiinnostuitko? Kahvisi voit sekoittaa esimerkiksi tällä reseptillä:

  • 1 kupillinen kahvia
  • 1–2 ruokalusikallista suolatonta luomuvoita
  • 1–2 ruokalusikallista MCT-öljyä (myös kookosöljy käy)

Sekoita blenderissä ja makeuta halutessasi esimerkiksi hunajalla. Juoma on kuulemma hyvin latenkaltaista, vaikkei siinä maitoa olekaan.

Lähde: Jezebel

Lue myös:

Portti huumeisiin vai apu ihmissuhteisiin? Tätä kertovat uusimmat kahvitutkimukset