Se tiedetään, että vettä pitää juoda. Mutta kuinka paljon tai usein – se riippuu täysin juojasta. Kuva: Shutterstock
Se tiedetään, että vettä pitää juoda. Mutta kuinka paljon tai usein – se riippuu täysin juojasta. Kuva: Shutterstock

Vedenjuonnista on tullut trendi, joka jakaa ihmiset kahteen koulukuntaan.

Nestevaje tekee sinusta läskin ja sairaan, The Mind Unleashed -sivuston artikkeli kuuluttaa. Jos olet janoinen, on jo liian myöhäistä. Vettä olisi pitänyt juoda jo paljon aiemmin! Sen takia on tärkeää, että vedenjuonnista tekee rutiinin eikä sitä litki fiiliksen mukaan.

Artikkelissa kerrotaan, että jos vettä joisi 1,5 litraa enemmän päivittäin, kuluttaisi vuodessa 17 400 kilokaloria lisää energiaa. Ja jos vettä juo ennen aamiaista, lounasta ja päivällistä, tulee syötyä pienempiä annoksia. Faktat kuulemma perustuvat tutkimuksiin.

Pari vuotta sitten ravitsemustieteen dosentti Ursula Schwab kertoi Hyvä terveys -lehden haastattelussa pitävänsä hupsuna nykyistä trendiä kiikuttaa mukanaan juomapulloa ja vahdata juodun veden määrää.

– Veden ja muun nesteen tarpeesta saati janosta ei pidä tehdä itselleen ongelmaa. Juomme sen, minkä tarvitsemme, siitä kehomme viestit pitävät kyllä huolen. Ei terve ihminen tarvitse vettä enemmän kuin oma janontunne kertoo, Schwab sanoi.

Vesiuskovaiset ja ne toiset

Vedestä on vuosien saatossa tullut uusi kahvi. Siis sellainen juoma, jonka juontisuosituksista tulee jatkuvasti ristiriitaista tietoa.

Se jakaa ihmisiä eri koulukuntiin. On vesiuskovaisia ja niitä, jotka juovat ”kun siltä tuntuu”. Viime vuonna julkaistussa kirjassa Thor-Fredric Karlsson kertoo, kuinka hänen mielestään vettä juodaan aivan liikaa. Puolestapuhujiin kuuluu taas fitness-guru Jutta Gustafsberg, jonka mukaan painonpudottajien pitäisi juoda vettä vähintään kolme litraa päivässä.

Kummat heistä sitten ovat oikeassa? Ehkä kummatkin. Vesi kun on pakollista, mutta suosituksista (1–1,5 l päivässä) huolimatta sen tarve on yksilöllinen.

Lue myös:

Vuoden outo trendiharrastus: vedenjuonti

Tätäkään et osaa: Vedenjuonti

Uutuuskirja väittää: Vedenjuonti ei poistakaan kuona-aineita

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Rintojen kivut ovat naisille yleinen vaiva. Useimmiten turvotuksesta ja aristuksesta ei tarvitse olla huolissaan.

Kipu rinnoissa tai toisessa rinnassa on yleinen vaiva kaikenikäisillä naisilla, ja se liittyy useimmiten ihan normaaliin rintarauhasen toimintaan. Yleisyydestään huolimatta turvotus, kosketusarkuus ja kipu herättävät monissa huolta. Ensimmäinen ajatus kivun iskiessä on helposti rintasyöpä.

Jos syöpäpaniikki on iskenyt sinuunkin, muista, että rinnassa tuntuvan kivun syy on harvoin pahanlaatuinen. Rintojen kivuista kärsivän naisen mammografialöydös on useimmiten normaali, eli syöpää ei löydy.

Listasimme yleisimmät syyt, joista rintojen tai rinnan kiputilat voivat johtua:

1. Kuukautiset

70–80 prosenttia rintojen kivusta on syklistä, eli se liittyy kuukautiskiertoon ja toistuu yleensä noin viikkoa ennen kuukautisia. Syypää on kehon estrogeeni- ja progesteronitasoissa, jotka heittelehtivät kierron mukaan.

70–80 prosenttia rintojen kivusta on syklistä, eli se liittyy kuukautiskiertoon ja toistuu yleensä noin viikkoa ennen kuukausia.

Syklinen kipu tuntuu useimmiten kummassakin rinnassa turvotteluna ja arkuutena. Se voi säteillä rinnoista myös kainaloihin ja olkavarsiin.

2. Raskaus tai imettäminen

Raskauden aikana rintakudos kasvaa, maitorauhaset kehittyvät ja nännit muuttuvat herkemmiksi. Samalla rinnat voivat kipeytyä. Raskauden aiheuttama rintojen kipu hellittää usein raskauden toisella kolmanneksella.

Lapsen syntymän jälkeen imettäminen voi aiheuttaa rintojen arkuutta ja kipuja. Nännit ovat imetyksen aikana kovilla, ja rinnat voivat olla turvoksissa.

3. Lääkitys

Hormonaalinen ehkäisy ja jotkut lapsettomuushoidoissa käytettävät hormonihoidot voivat aiheuttaa rintojen kipuja. Myös vaihdevuosioireiden hormonikorvaushoitojen on huomattu aiheuttavan yleisenä sivuvaikutuksena rintojen arkuutta ja turvotusta. Oire menee yleensä melko nopeasti ohi, mutta se saattaa olla myös merkki vääränlaisesta annostuksesta.

Hormonaalinen ehkäisy ja jotkut lapsettomuushoidoissa käytettävät hormonihoidot voivat aiheuttaa rintojen kipuja.

Yleensä lääkkeiden sivuvaikutus johtuu siitä, että ne sisältävät runsaasti estrogeenia. Rintojen kivuista voi mahdollisesti päästä eroon, jos lääkitys vaihdetaan vähemmän estrogeenia sisältävään vaihtoehtoon.

Myös jotkut masennuslääkkeet ja sydänlääkkeet voivat aiheuttaa rintojen kipuja.

4. Vyöruusu

Vesirokkoviruksen aiheuttama vyöruusu voi aiheuttaa rinnoissa voimakkaan toispuoleisen kiputilan. Se voi säikäyttää pahastikin, koska oireet ovat usein kovia ja vyöruusulle tyypillinen rakkulainen ihottuma ilmestyy vasta pari päivää kivun jälkeen.

5. Jumiutuneet lihakset

Kipu rintojen alueelle voi säteillä monesta paikasta vartaloa, kuten kipeästä selästä tai jopa jaloista. Lihaskipuun tehoaa parhaiten venyttely ja lepo.

Jos kipu lähtee säteilemään vasempaan käteen tai hengittäminen on vaikeaa, ota heti yhteyttä lääkäriin. Kyseessä voi olla sydänkohtaus.

Liian isot tai liian pienet rintaliivit voivat aiheuttaa kipuja missä tahansa rintojen alueella.

6. Suuret rinnat

Kookkaat rinnat voivat aiheuttaa monenlaisia vaivoja kovista selkäkivuista aina rintojen venymiseen, joka sekin aiheuttaa kipuja. Isorintaisen kannattaa hankkia tarpeeksi tukevat liivit. Myös rintojenpienennysleikkaus voi olla vaihtoehto.

7. Vääränlaiset liivit

Liian isot tai liian pienet rintaliivit voivat aiheuttaa kipuja missä tahansa rintojen alueella. Jos kaipaat vinkkejä sopivien liivien ostamiseen, lue tämä juttu:


8. Rintatulehdus

Rintatulehdusta esiintyy kaikenikäisillä naisilla. Erityisen yleinen se on imettävillä naisilla, mutta sitä esiintyy myös naisilla, jotka eivät imetä. Tulehdus voi olla bakteerin aiheuttama, mutta aina ulkoista syytä ei löydy. Nykytiedon mukaan kylmä ei aiheuta tulehdusta, vaikka monet imettävät äidit kokevatkin kylmän herkistävän tulehduksille.

9. Rinnan kysta

Rintoihin voi myös muodostua hyvänlaatuisia kystia, jotka voivat aiheuttaa arkuutta ja kipuja. Kystat voivat kasvaa jopa parin senttimetrin kokoisiksi. Kystat näkyvät selvästi ultraäänitutkimuksessa ja ne voidaan tyhjentää lääkärin vastaanotolla.

Mitä jos kipu on sittenkin rintasyöpä?

Kipu rinnassa saattaa toki olla merkki rintasyövästä. Kipu rinnassa on kuitenkin hyvin harvoin ainoa tai ensimmäinen syövän merkki. Ensimmäinen oire on yleensä kivuton kyhmy, joka aristaa. Tästä syystä omat rinnat kannattaa tarkistaa tasaisin väliajoin.

Jos rintojen tai rinnan kipu on epätavallista, selvästi tiettyyn kohtaan paikantuvaa ja jatkuvaa, tilanne kannattaa käydä selvittämässä lääkärin pakeilla. 

Lähteet: Mehiläinen, Terveyskirjasto, Terveyskirjasto, Duodecim, Health