Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Uuden tutkimuksen mukaan yli tunnin päiväunia koisaavat kuolevat muita nuorempina.

Päiväunien terveellisyydestä on kohkattu paljon, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Uudessa tutkimuksessa on löydetty yhteys pitkien päiväunien ja ennenaikaisen kuoleman välille.

Cambridgen yliopiston tutkijat seurasivat ihmisten elintapoja 13 vuoden ajan. Ne, jotka nukkuivat päivittäin yli tunnin mittaisia päiväunia, kuolivat seurannan aikana 32 prosenttia muita todennäköisemmin. Kuolinsyynä olivat esimerkiksi sydäntaudit, syöpä ja hengityselinten sairaudet. Tuloksia ei selittänyt esimerkiksi ikä, sukupuoli, painoindeksi, liikunnan harrastaminen, tupakointi tai alkoholinkäyttö.

Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että tuloksista ei voi vetää sellaisia johtopäätöstä, että nukkuminen itsessään aiheuttaisi näitä tauteja ja siten ennenaikaisia kuolemia. Todennäköisempää on, että tutkijoilta ja ehkä tutkittavilta itseltäänkin on jäänyt huomaamatta jokin sellainen terveysongelma, joka aiheuttaa väsymystä päiväsaikaan ja siten lisää myös pitkiä päiväunia.

Lähde: Medical Daily