Jos uni ei tule, voi oikea ruokavalinta auttaa nukahtamaan. Kuva: Shutterstock
Jos uni ei tule, voi oikea ruokavalinta auttaa nukahtamaan. Kuva: Shutterstock

Ensi yönä ei valvota, kun popsit oikeanlaista ruokaa.

Jos stressaa tai olo on levoton, on nukahtaminen vaikeaa. Womanitely-nettisivusto on koonnut listan ruoka-aineista, joiden avulla yöunet paranevat. Kun syö päivänpäätteeksi ruokia, jotka sisältävät tiettyjä aineita, voi nukahtaminen ja hyvien yöunien säilyttäminen olla vaivattomampaa.

Magnesium

Magnesiumilla on paljon rentouttavia ominaisuuksia. Se esimerkiksi laskee verenpainetta ja helpottaa päänsärkyä. Magnesiumia sisältäviä ruokia ovat muun muassa pähkinät, siemenet, porkkana, tumma suklaa ja kiivi.

Kalium

Myös kalium laskee verenpainetta. Sitä saa esimerkiksi jogurtista, tomaatista, avokadosta ja selleristä.

Kalsium

Kalsium vähentää levottomuutta. Sillä on myös todettu olevan vaikutusta verenpaineen ja verensokerin laskemiseen. Mantelimaito, manteli ja parsakaali sisältävät reilusti kalsiumia.

Rauta

Raudanpuute on yksi syy unettomuuteen. Rautapitoisuus on korkea punaisessa lihassa, maksassa, parsakaalissa ja pavuissa.

Tiivistäen sanottuna terveellinen ruoka, kuten hedelmät, vihannekset ja vähärasvainen proteiini, ovat hyviä valintoja illalla.

Mutta mitä pitäisi välttää? Lista on monelle tuttu: sokeri, tulinen ruoka, kahvi ja alkoholi pitävät öisin hereillä.