Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Korkki kiinni ajoissa, tai et herääkään hyvin levänneenä ihanaan kesäaamuun. Huomaa uuvuttavan juomisen tunnusmerkit. Jo kaksi annosta alkoholia huonontaa unen laatua.

Alkoholista voi lomalla tulla sitkeä vieras. Se saapuu oluen tai viinilasillisen muodossa jo päivällä. Saman tien tulee otettua toinen, kun eihän tässä mihinkään kiire ole...

Illalla grillataan pitkän kaavan mukaan ja saunotaan hyvin. Kaveri liimautuu vielä tiiviimmin tilanteeseen.

Sama toistuu seuraavana päivänä, ehkä viikko viikon jälkeen. Terassi- ja kesäystävät vaihtuvat uusiin, mutta alkoholi pysyy. Vaikka todellisuudessa siitä on tullut aika uuvuttava tyyppi.

Pidä selviä päiviä

Säännöllinen alkoholin käyttö estää stressistä ja rasituksesta palautumista. Se siis estää juuri sitä, mitä yleisesti pidetään loman tärkeimpänä tehtävänä!

Väsynyt ei saa voimia lisää, jos hän nukkuu huonosti, ja alkoholi heikentää unen laatua.

Työterveyslääkäri Päivi Metsäniemi Terveystalosta sanoo, että kesällä voi toki ottaa rennommin, mutta olisi pidettävä myös alkoholittomia päiviä. Vaikka yhdellä annoksella eli esimerkiki 0,33 litran oluella ei ole terveydellisiä haittavaikutuksia, harva lopettaa siihen yhteen.

Jo toinen alkoholiannos voi henkentää yöunen palauttavaa vaikutusta, koska alkoholi siirtää eteenpäin syvän unen alkamista.

"Alkoholi auttaa ehkä pääsemään unen päästä kiinni, mutta unen laatu on huonompaa ja uni on katkonaista. Laadukas yöuni on kuitenkin keskeisimpiä tekijöitä palautumisessa", sanoo Metsäniemi.

Lomalla tissutellessa ei myöskään tule tehneeksi muita palautumista ja jaksamista auttavia asioita, kuten kuntoiltua ja nautittua kesäaamuista vaikka luonnossa reippaillen.

Pää tottuu alkoholiin

Kesälomajuomisesta tulee helposti mielihyvärutiini, johon aivot tottuvat nopeasti. Jos huomaat lomapäivien pyörivän skoolailun ympärillä, kannattaa miettiä, mistä muusta rutiinista saisi mielihyvää.

Voisiko sitä saada kävelylenkin jälkeisestä saunasta, kylmäksi jäähdytetystä alkoholittomasta juomasta, mansikoista..?

Korvikkeen tissuttelulle voi löytää myös itselle mieluisista aamurutiineista, vaikka varhaisesta aamu-uinnista tai lenkistä. Ne eivät onnistu pää pöhnäisenä.

Minullako alkoholiongelma?

"Jos huomaa yhä useammin keksivänsä syitä, jotka oikeuttavat juomiseen, on paikallaan pysähtyä miettimään omaa suhdettaan alkoholiin", sanoo Metsäniemi.

On mahdollista, että riippuvuus alkoholiin on kehittymässä, jos vastaat kahteen tai useampaan seuraavista kysymyksista "kyllä".

1. Oletko yrittänyt vähentää alkoholin käyttöäsi ja epäonnistunut siitä?

2. Onko läheisesi tai tuttavasi ilmaissut huolensa tai ärtymyksensä alkoholin käytöstäsi?

3. Käytätkö alkoholia keinona lievittää krapulaasi?

4. Tunnetko syyllisyyttä alkoholin käytöstäsi?

 Lue lisää:

Alkoholi on liian kova lääke

 Eikö tule juhlimisen jälkeen uni silmään?

Finni, tuo nuoruusmuistoista niljakkain, on yhä useammin myös aikuisen riesa. 

Otsassa, suun ympärillä, leuassa ja nenässä, toki. Mutta miksi finnejä tulee joskus pakaroihin? Korvaan! Nenän sisäpuolelle! Ja miksi kivuliaimmat finnit ovat juuri hölmöimmissä paikoissa?

Ihotautilääkäri Anna Haahtela Mehiläisestä valaisee, että finni voi ilmestyä mihin tahansa, missä on ihohuokonen, joka voi tukkeutua ja tulehtua.

– Jalkapohjissa ja käsissä en ole finnejä nähnyt, mutta kaikkialla muualla kyllä. 

Pakaroiden ihon rakenne on monilla jo valmiiksi näppyläisyyteen taipuvaista, pilari-keratoosimaista. Silloin huokosten tukkeumia ja tulehduksia tulee helpommin. Usein pakaran näppylä on karvatupen tulehdus, joka voi levitä ja olla hyvin kipeä. Nenä taas on tyypillistä aknealuetta. Sen iho on kireää, joten finni aiheuttaa kovaa painetta ja kipua.

– Myös päänahkaan voi tulla hyvin kipeitä finnejä. Useammin miehille, mutta kyllä naisillekin, Haahtela sanoo.

Kaikkihan sitä tekevät

Mistä se sitten kertoo, jos aikuisella naisella on finnejä? Haahtelan mukaan aikuisiän akne on yleistynyt voimakkaasti. Tarkkaan ei tiedetä, miksi.

– Stressi on yksi tekijä, mutta taustalla on muitakin syitä. Huonosta hygieniatasosta tai epäterveellisestä ruokavaliosta aikuisiän akne ei kerro. Tehokkaita lääkkeitä on, ja aknea kannattaa hoitaa.

Haahtela tarkoittaa esimerkiksi akneen käytettäviä lääkegeelejä tai e-pillereitä: puristelua ei lasketa hoidoksi. Finnejä kielletään aina puristelemasta, vaikka kädellisen on lähes mahdotonta olla nypeltämättä ihoaan. Haahtela toteaa sortuvansa puuhaan itsekin.

– Kaikkihan niitä puristelevat, joten ehkä on parempi neuvoa ihmisiä tekemään sitä puhtain käsin ja varovaisesti. Puristelusta varoitellaan siksi, että aggressiivisella kotikirurgialla ja liian kovalla puristamisella voi saada aikaan arven. Kosmetologilla käynti voi joskus olla hyvä idea – ammattilaisella kun ei liity asiaan samanlaista tunnetilaa.

Taas on se aika vuodesta, kun iltaisin kannattaa tehdä punkkitarkastus! Tarkastuksessa kannattaa olla huolellinen, sillä ne pirulliset imijät voivat mennä kehossa minne tahansa. 

– Kaikki on mahdollista, toteaa Mehiläisen erikoislääkäri Heta Yrjänäinen, kun häneltä kysyy, minne päin ihmiskehoa punkit hakeutuvat.

Tämän takia kannattaa suojautua punkeilta oikein.

Yrjänäisen mukaan punkki viihtyy luonnossa yleensä alle metrin korkeudessa, mutta kumartuessa tai loikoilemalla nurmikolla sen voi saada myös helposti ylävartaloon.

Yrjänäinen vinkkaa kuusi paikkaa, joita kannattaa erityisesti tarkastella, kun tekee punkkitarkastusta iltaisin. 

  1. Kainalot. Niin inhottavalta kuin se kuulostaakin, punkki tykkää kainaloiden ohuesta ihosta. 
  2. Nivuset ja kaikki taivealueet. Taivealueilla iho on ohutta, joten punkki saattaa hyvinkin liikahtaa sinne. 
  3. Korvien taustat. Punkkien lempipaikkoja! Korvien taakse on vaikea nähdä, joten tarvitset avuksesi ystävän tai peilin. 
  4. Selkä ja takareidet. Nämä ovat vaikeimpia paikkoja poistaa punkkeja, koska takapuolelle on vaikea ylettyä itse.
  5. Napa. Kyllä, myös napaan voi mennä punkki. 
  6. Häpykarvoitus. Punkit viihtyvät myös karvaisessa ympäristössä ja saattavat hyvinkin siirtyä jalkojen väliin naisen käydessä kyykkypissalla. 

Yrjänäinen muistuttaa, että mistä tahansa punkki löytyykään, se pitää poistaa HETI. Puutiaisaivokuumevirus voi tarttua samantien, mutta borrelioosibakteerin siirtymisessä aikaa menee noin vuorokauden verran, joten punkin poistamalla välittömästi pystyy välttymään tältä vakaviakin oireita aiheuttavalta taudilta.

Olemme aikaisemmin koonneet kattavat ohjeet miten toimia tilanteessa, jossa punkki löytyy iholta. 

Borreliapöpö on peto

Varo puskapissalla! Erikoislääkäri paljastaa 6 pirullista paikkaa, jonne punkki mielellään kiinnittyy

Borrelioosi ei vaadi vuorokautta tai edes tunteja, sillä borrelia voi tarttua myös hyttysen puremasta tai paarman pistosta, kertoo mm tutkija Soile Juvonen. Itse olen saanut borrelioosin 2 kertaa: eka kerran todennäköisesti kotipihalla, punkkia tai pistäjää en nähnyt, toisen kerran Rhodokselta paarman pistoista.
Lue kommentti