Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Kaunokirjallisia tarinoita miesten munista? Kyllä, ja kauniisti kerrottuna. Ehkä joku tekee innostavan jumppasarjan myös miesten lantionpohjan lihaksille.

Ajattelin, ettei se voisi olla totta. Että kirja nimeltä Munavalikoima (Atena)  kertoisi miesten sukuelimistä.

Mutta kyllä se kertoo. Lyhyitä puolentoista sivun tarinoita kirjoittanut Sakari Fen tuntuu tietävän miehistä ja heidän muniensa kohtaloista. Kirjan takakannen mukaan Amsterdamissa asuva, vuonna 1965 syntynyt Fen tekee sosiaalialan pätkätöitä ja harrastaa puutarhanhoitoa.

Kuulostaa ihmisläheiseltä.

Tarinat ainakin ovat sitä. Kirjassa on 47 kertomusta munista, jotka ovat sopeutuneet kantajansa matkaan. Kolmessa ollaan sporttisissa tunnelmissa, ja tarinat ovat nimeltään Kilpapyöräilijän muna, Aitajuoksijan muna ja Altaasta. Viimeisin kertoo uimarin peniksestä.

Yksi tarinoista kertoo yökastelijasta, mutta arkisemmasta ilmiöstä nimeltä virtsankarkailu en tarinaa löytänyt.

Ehkä joku voisi kehittää tarinan - tai vielä parempaa - ei vain tarinaa, vaan faktoihin perustuvan ohjeiston siitä, millainen voimistelu auttaa miestä lantionpohjan lihasten vahvistamisessa. Onko miehillä ylipäätään sellaisia?

Katson googlesta: kyllä sellaisia jumppia jo löytyykin.

Naisethan tietävät, että heidän pitäisi hoitaa lantionpohjan lihaksia lähes velvollisuudentuntoisesti. Jos ei muusta syystä, niin siksi, että niiden voimistamisen uskotaan vahvistavan myös seksuaalista nautintoa.

Siispä suunnittelemaan innostavaa jumppaohjelmaa miesten vastaaville lihaksille!