Toimivatko vanhan kansan hoitokeinot merisuola ja navan teippaus?

Silppua villasukkiin sipulia ja pue ne yöksi tavallisten sukkien päälle. Johan lähtee flunssa! Tähän ja moneen muuhun vanhan kansan viisauteen luottaa tamperelainen Saana Monthan, joka kokosi mummojen terveysniksit kirjaksi.

Flunssakaudella Monthanin perheessä paitsi silputaan sipulia, kurlataan myös suolavedellä. Palovammoille Monthan sivelee voita ja kipeitä kohtia hän painaa villalla. Merisuolakääre helpottaa niskajumeja, ja kainaloihin suihkittu suolavesi torjuu hienhajua.

– Monille vanhan kansan neuvoille ei löydy tieteellistä selitystä, mutta jostain syystä ne toimivat.

Monthan muistuttaa, ettei Kansanlääkintää ja kotikonsteja -kirjan nikseillä kannata korvata nykylääketiedettä. Jipot auttavat silloin, kun lääkäri on kaukana ja apteekki kiinni.

Suolakäärettä kipuihin

Liota merisuolaa veteen, kostuta pyyhe liuokseen ja pidä kipeän kohdan päällä 45 minuuttia. Suola laskee turvotusta, mikä lievittää kipua aiheuttavaa painetta. Auttaa venähdyksiin ja tulehduksiin.

Toimiiko? Kyljessä vihloo yöllä iskenyt outo kipu. Liotan kahvikupissa merisuolaa kiehuvaan veteen ja kippaan litkun kraanavedellä täytettyyn kulhoon. Kastelen jumppapyyhkeen liemessä ja sujautan paidan alle. Vammani on ehkä vääränlaista sorttia, sillä kipu on ja pysyy. Viileä pyyhe kyllä tuntuu kivalta.

Teippi napaan ja bussiin

Navan teippaaminen umpeen pystysuunnassa auttaa matkapahoinvointiin.

Toimiiko? Lätkäisen laastarin navan peitoksi ja kokeilen oksettavaa yhdistelmää: lukemista nälkäisenä ruuhkabussissa. Niin paljon en vanhan kansan viisauksiin luota, että uskaltaisin istua selkä menosuuntaan. Hyvä niin, sillä paha olo iskee kolmen kilometrin kohdalla. Loppumatkan tuijotan stop-nappulaa naama harmaana.

Ehkä vaihtoehtoiset kikat, inkiväärijuoma tai mantelit, olisivat tehonneet paremmin.

Suolapesu hampaille

Pese hampaat kerran viikossa suolalla. Se tasapainottaa suun bakteerikantaa.

Toimiiko? Maku karmaisee, mutta harja luistaa yllättävän hyvin, huomattavasti paremmin kuin ilman tahnaa. Hampaat tuntuvat pesun jälkeen jopa tavallista sileämmiltä ja fiilis on yllättävän raikas. Sopii niihin epätoivon hetkiin, kun tajuaa puolison pakanneen reissulleen talouden ainoan hammastahnan.

Vinkit kirjasta Saana Monthan, Osmo Hänninen ja Päiviö Vertanen: Kansanlääkintää ja kotikonsteja (Kansanlääkintäseura ry 2011)


Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?