Sport
Kuvat: Mielen päällä ja Kirsi-Marja Kauppala
Kuvat: Mielen päällä ja Kirsi-Marja Kauppala

Jutta Gustafsbergin hiljaisuusretriitissä voi paeta arkea ja kohdata itsensä – hemmottelua unohtamatta.

Tunnustan heti alkuun: olen koukussa puhelimeeni. Se on kädessä ensimmäisenä herättyäni, viimeisenä ennen nukahtamista ja ihan liian usein siinä välissä. Tietotulva sulkeutuu vain unen ajaksi, ja toimettomana hetkenä käsi hamuaa kännyä.

Nyt saan testata, miltä tuntuu viettää viikonloppu ilman puhelinta ja muita viihdykkeitä. Jännittää, pakko myöntää, mutta en malta odottaa. Juuri tätä tarvitsen.

Puhelin pimeäksi ja Crocsit jalkaan

Olen saapunut Jutta Gustafsbergin järjestämälle Arkea pakoon -retriitille Metsänvartijan tilalle Hämeenlinnan kupeeseen. Treeniguruna tunnettu Jutta on itse ammentanut mielen voimia hiljaisuuden retriiteiltä maailmalta ja tämä on hänen toinen oma retriittinsä Suomessa. Mukana on parikymmentä eri ikäistä naista ja yksi rohkea mies.

Puhelimen lisäksi kirjoilla, lehdillä ja elektronisilla laitteilla (eikä tietenkään päihteillä) ole asiaa retriitille.

"Täällä ollaan opettelemassa yksinoloa", Jutta muistuttaa tervetulopuheessaan.

Paikka on täydellinen omaan itseen tutustumiseen. Ympärillä on vain metsän huminaa ja linnunlaulua. Majoitumme kahden hengen mökkeihin, kivenheiton päähän meditaatiosalista ja rannasta savusaunoineen ja paljuineen. Vielä pikainen Instakuva miljööstä ennen kuin suljen luurin ja piilotan sen kassin pohjalle.

Monta tapaa meditoida

Unihiekat karisevat jo 7.30 lempeillä venytyksillä meditaatiosalissa. Vielä tokkurassa oleva apinamieli saa heti pureskeltavaa hengityksiä laskettaessa. Viikonlopun aikana testataan eri meditaatiotapoja, kuten paljain jaloin kävelyä (käpy jalkapohjan alla saa vedet silmiin), istumameditaatiota (jalat puutuvat polvi-istunnassa vartissa), silmiin tuijottamista (välillä naurattaa, välillä itkettää), mindfulnessin rusinameditaatiota (millaisen liikeradan kieli tekeekään ennen kuin pieni rusina on vatsassa!) Mutta vaikka meditaatio on yksilölaji, ryhmässä sekin tuntuu voimakkaammalta. Kun parikymmentä ihmistä istuu meditaatiotyynyillä hiljaisessa salissa, tuntuu kuin olisimme yhtä tyyntä hengitystä. Ajatuksia tulee, mutta niin kuuluukin tulla. Niiden annetaan vain mennä. Kierrokset alkavat hidastua hitaasti mutta varmasti, jokaisen hengityksen myötä.

Mininirvana kuumakivihoidossa

Lauantai vierähtää meditoiden, syöden ja saunotellen. Välillä ohjelmassa on opetushetkiä ja joogaa nurmikolla. Jos aika tulee pitkäksi, voi aina mennä metsään kävelemään. Tai soutaa, loikoilla sängyllä tai hemmotella itseään esimerkiksi kuumakivihieronnassa tai stressipesussa. Maksullisia hoitoja on tarjolla koko viikonlopun, mutta olen jo etukäteen päättänyt, etten sorru moiseen. Nyt ollaan kerrankin kunnolla itsensä kanssa, eikä paeta hierontapöydälle. Mutta kuinkas kävikään. Lauantaina löydän itseni kuumien kivien alta, enkä kadu minuuttiakaan tunnin kokovartalokäsittelystä (60 €). Lämpimillä kivillä pehmitetty kroppa pääsee illalla vielä savusaunaan ja lämpimään paljuun, josta on pakko välillä pulahtaa järveen viilentymään. Tässä hetkessä on kaikki hyvin: joukko eri ikäisiä naisia välillä rupatellen, välillä kuunnellen löylyn sihinää. Ei tule edes mieleen ottaa Instakuvaa.

Kun some-ikävä iskee hetkellisesti illalla, otan puuvärin käteen ja alan värittää mandalaa aikuisten värityskirjasta. Itsensä pakenemista ehkä sekin, mutta ajatukset tyhjentävää. Päivä päättyy mielikuvamatkaan joogamatolla viltin alla. Kynttilöillä valaistussa salissa leijuu aromaöljyn (laventelin?) tuoksu. Jostain kuuluu jo vaimeaa kuorsausta.

Isojen aiheiden äärellä

Opetustuokioissa käsitellään isoja asioita, kuten pelkoa ja ajatusten voimaa. Opimme mm. että se mitä ajattelemme (toivomme tai pelkäämme) tulee usein todeksi. Ohjaaja lukee ääneen kirjeen, jonka kirjoitti itselleen puolitoista vuotta sitten. Miten hänen kolme suurinta pelkoaan toteutuivat ja veivät hänet silloin elämänsä pohjalle. Avoimuus nostaa kyyneleet silmiin. Kaikella on tarkoitus, opetus tai siunaus, vaikka sitä ei sillä hetkellä ymmärtäisikään, ohjaaja vakuuttaa.

Pari tuntia ei aivan riitä näin isoihin aiheisiin ja tuntuu, etten ole ainoa, joka olisi mielellään jatkanut keskustelua pidempäänkin. Mutta se riittää käynnistämään keskustelun oman pään sisällä. Isoja ajatuksia, oivalluksiakin, joita sulatella vaikka metsäkävelyillä.

Mitä jäi käteen?

Sunnuntaina käyn yhtä rennoilla kierroksilla kuin rastafari. Nyt kun hiljaisuuteen on tottunut, siitä ei haluaisi päästää irti. Tahdon säilyttää ainakin osan tästä tyyneydestä ja päätän ottaa arkeeni uuden aamurutiinin: vähintään viiden minuutin meditaatiohetki heti herättyä. Tuumaamme yhdessä muiden kurssilaisten kanssa, että rentoilua olisi hyvin voinut jatkaa vielä muutaman päivän. Vastahan tähän alkoi tottua!

Kun pakkaan verkkarit kassiin, totean ilokseni, että mieleni kumisee tyhjyyttä. Yhtä ikävää ajatusta lukuun ottamatta: onko pakko avata puhelin?

 

Kysyimme muilta osallistujilta: Mikä oli parasta retriitissä?

”Hiljaisuuden opettelu, sähköisten laitteiden sulkeminen, itsensä antaminen ihan uuteen, tunteiden vyöry, ihanat ihmiset ja upea paikka. Nautin uusiin ihmisiin tutustumisesta ja erilaisten harjoitteiden tekemisestä. Vastineeksi sain rauhaa, ajatusten selkiintymistä ja työkaluja siihen, kuinka voin irrottautua kiireestä ja ikävistä asioista myös kotona. Tärkein tuliainen oli kuitenkin itsensä näkeminen oikealla tavalla ja oivaltaminen, kuinka voin muuttaa omaa käytöstäni ja käyttäytymisen malleja.” Merja, 50, Tampere

”Retriitti oli ajatuksia herättävä ja rentouttava kokemus. Mieleen jäivät erityisesti mielenkiintoiset keskustelut ohjaajien kanssa. Retriitin myötä arkeeni tulivat päivittäiset meditaatiohetket.” Nea, 26, Helsinki
 

Entä miten Jutta Gustafsberg meditoi ja mitä se hänelle antaa? Lue Jutan haastattelu 08/16 Sport-lehdestä!