Pilatesta, purkkaa ja soimaava omatunto. Sopisiko jokin Hollywood-näyttelijöiden lopetuskonsteista sinulle?

Colourbox

Joogan voimalla

Charlize Theron, 36: "Olin paha tupakoija, häpeämätön. Poltin ketjussa, ja punaista Marlboroa meni kolme askia päivässä, järkyttävää. En tajua, miten kukaan on voinut elää kanssani."

Kikka: Liikunta.
Toimiko? Charlize poltti kolme askia päivässä, kunnes päätti aloittaa joogan ja pilateksen. Näyttelijätär toivoi, että terveelliset elämäntavat pitäisivät hänet erossa tupakasta. Tekniikka on toiminut.
Mihin perustuu? Entinen nikotinisti stressaa ja tuskailee, kun ei saa polttaa. Siksi hyvä stressinhallinta auttaa pysymään paheesta erossa.
Onnistumiskerroin: Luonnon oma päihde voi korvata nikotiinin jättämää aukkoa. Moni sauhuttelija sanookin, että urheileminen tainnuttaa tupakanhimon. Lisäksi uusi harrastus pitää erossa vanhoista röökirutiineista.

Minähän pystyn!

Gwyneth Paltrow, 39: "Huomaan vieläkin joskus haaveilevani savukkeesta, mutta nautin siitä, että pystyn hillitsemään itseni."

Kikka: Tahdonvoima.
Toimiko? 24-vuotiaana tumpannut Gwyneth on pysynyt satunnaisista leffahenkosista huolimatta savuttomana.
Mihin perustuu? Armottomaan motivaatioon. Tahdonvoima ei joudu ihan yhtä lujille, kun välttelee tilanteita, joissa kaivoi aiemmin tupakat esiin.
Onnistumiskerroin: Ei kummoinen. Gwyneth kuuluu menestystarinoineen vähemmistöön, sillä vain noin 10 prosenttia tahdonvoimalla lopettaneista onnistuu.

Riskit minimiin

Kate Hudson, 32: "Raskaus on täydellinen aika puhdistautua ja luopua pahoista tavoista. Lopetin vihdoin tupakoinnin, ja se oli paras asia, jonka olen tehnyt."

Kikka: Raskaus.
Toimiko? Katen lakot loppuivat kerta toisensa jälkeen. Vasta raskaus vieroitti näyttelijän lopullisesti.
Mihin perustuu? Odottavaa äitiä varoitetaan tupakoinnin vaaroista kaikkialla. Yleensä äiti ymmärtää, että riskit painavat luopumisen tuskaa enemmän.
Onnistumiskerroin: Suurin osa tupakoivista naisista lopettaa raskaana ollessaan. Ratkeamisen riski kasvaa pikkulapsivaiheessa, kun stressi houkuttaa vanhan paheen pariin.

Laastarit likoon

Brad Pitt, 48: "Olen tupakoinnin ammattilainen. Kaipaan tupakkaa liikaa, jotta voisin lopettaa."

Kikka: Nikotiinilaastarit.
Toimiko? Brad lopetti tupakoinnin ensin ollakseen huippukunnossa Troija-elokuvassa, sitten uudestaan Angelina Jolien ja lastensa vuoksi. Vanha pahe ottaa toisinaan yhä vallan.
Mihin perustuu? Laastari luovuttaa elimistöön pienen määrän nikotiinia. Kolmen kuukauden kuuri vähentää vieroitusoireita ja tupakanhimoa.
Onnistumiskerroin: Laastareita mainostetaan mahdollisuuksien tuplaantumisella, mutta se ei riittänyt Bradille.

Purkkaa poskeen

Uma Thurman, 41: "Tupakointi tekee pahaa ulkonäölle. Lopetin, mutta se oli todella vaikeaa. Todella vaikeaa."

Kikka: Nikotiinipurukumi.
Toimiko? Uma on kuvannut tupakoinnin lopettamista elämänsä suurimmaksi taisteluksi. Vuosikausien lopettamis- ja retkahduskierteen jälkeen Uma pääsi kuiville vuonna 2005. Paparazzit tosin bongasivat hänet vähän aikaa sitten sauhuttelemasta.
Mihin perustuu? Purukumi vapauttaa laastarien tavoin
kehoon nikotiinia. Lisäksi suu saa muuta puuhaa.
Onnistumiskerroin: Nikotiini helpottaa lopettamista, sillä sauhuttelija voi keskittyä irrottautumaan ensin psykologisesta riippuvuudesta, sitten vasta kemiallisesta.

Malliksi muille

Cameron Diaz, 39: "Olen iloinen, että lopetin tupakoinnin, mutta kuolisin, jos luopuisin kaikista paheistani."

Kikka: Syyllisyys.
Toimiko? Sätkiä käärinyt Cameron poti tunnontuskia, koska poltti vanhempiensa mielestä liikaa. Näyttelijä pelkäsi myös näyttävänsä faneilleen huonoa esimerkkiä.
Mihin perustuu? Moni lakko alkaa painostuksesta, ja pelko läheisten pettymisestä pitää kaidalla tiellä.
Onnistumiskerroin: Cameron vähensi päiväannostaan yli 20 sätkästä nollaan. Tekniikassa on kuitenkin riskinsä: repsahtaja ei petä vain itseään vaan myös läheisensä.

Tsemppiä gurulta

Ashton Kutcher, 33: "Kirjaa lukiessa saa polttaa. Vasta viimeisellä sivulla sanotaan, että lopeta. Suljin kirjan ja lopetin. Minä tosin juon edelleen."

Kikka: Allen Carr -menetelmä.
Toimiko? Ashton poltti uskomattomat 40 tupakkaa päivässä, mutta onnistui lopettamaan, kiitos terveystietoisen ex-vaimonsa Demi Mooren.
Mihin perustuu: Tupakoija pääsee terapeutin vetämässä seminaarissa eroon tupakoinnin lopettamiseen liittyvistä peloistaan. Menetelmää julistaa myös Carrin bestseller-kirja Stumppaa tähän, joka keskittyy tupakkariippuvuuden psyykkisiin ja sosiaalisiin puoliin.
Onnistumiskerroin: Carrin seminaarien avulla lopettaneista noin puolet on vuoden päästä savuttomia. Kirjaa on myyty yli seitsemän miljoonaa.

Tee Katet ja Cameronit

1. Perustele itsellesi, miksi sinun pitää lopettaa. Perehdy keuhkosyöpätilastoihin tai keuhkoahtaumatautiin. Jos tappavat sairaudet tuntuvat kaukaisilta, mieti esimerkiksi sitä, että tupakointi lisää selvästi lapsettomuuden riskiä. Tai sitä, että sauhuttelusi on tupakkateollisuuden ovelan markkinoinnin seurausta. Onhan se nyt vähän noloa.

2. Keksi uusia hyvän olon lähteitä. Nikotiini vaikuttaa
aivojen mielihyväkeskukseen, jota voi aktivoida muullakin kuin tupakalla, liikkumalla tai shoppailemalla. Valitse paheista vähäisin.

3. Hyödynnä säästynyt aika. Opettele esimerkiksi yksi espanjan sana aina silloin, kun muut menevät tupakalle. Jos vaihdat kymmenen päivittäistä tupakkataukoasi kielitreeniin, opit vuodessa 3 600 sanaa.

4. Mieti, kuinka säälittävää loskassa ja viimassa sauhutteleminen on. On paljon mukavampaa käyttää tauot vaikka parin jumppaliikkeen tekemiseen.

Vinkit antoi Stop Smoking -kirjan kirjoittanut Heikki Lehmusto.

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.
Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?