Niin sitä lykittiin lantaa suksenpohjissa ja verta sukassa. Koululiikunta on jättänyt monelle ikäviä muistoja.

Vuonna 2012 koulun liikuntatunnilla pelataan kaupunkisotaa. Kuva Karoliina Paatos

"Sain pesiksessä kopparina pallon silmieni väliin. Taju meni, ja seurauksena oli ikuinen pallotrauma. Lentopallossa juoksin pakoon, kun vastapuoli mäiski etuverkolle kovia lyöntejä."
Nainen, 36

"Yläasteella sitkutimme lumettomilla pelloilla suksenpohjat lehmänlannassa tai suunnistimme kaatosateessa. Opettaja istui kahvitermarin kanssa lämpimässä autossa ja jakoi karttoja ja kompasseja ikkunasta. Jostain syystä minulla oli aina kuukautiset, ja 20 vuotta sitten terveyssiteet olivat kuin halkoja. Vaipat falskasivat, pönköttivät verkkareiden läpi tai luiskahtelivat teipittöminä lahkeeseen."
Nainen, 36

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Liikunnanopettajani lukiossa oli reipas täti-ihminen, jolla oli tapana kertoa oppilaille aina ennen suoritusta jokin karmaiseva 'tositarina'. Esimerkiksi ennen keihäänheittoa hän muisteli tapausta, jossa joku oli heittänyt keihään suoraan kaverin pään läpi."
Nainen, 34

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Liikunnanopettajani tärkein työväline oli hänen tummansininen 900-mallin Saabinsa. Sen hän ajoi talvisin hiihtoladun reunaan ja kesäisin pururadan varrelle. Ikkunasta hän sitten huuteli kannustavia kommenttejaan tyyliin 'Tytöt hei, vähän lisää vauhtia nyt'. Liikkaope antoi uuden merkityksen
termille autourheilu."
Nainen, 38

"Kerran kun luistelun jälkeen kuorin tunnottomiksi paleltuneita jalkojani esiin, villasukka oli ihan koppurainen jäätyneestä verestä. Luistimen pohjassa törröttänyt naulanpää oli nirhinyt reiän jalkapohjaan, mutta en ollut huomannut mitään erikoista, koska tuska kuului asiaan. Peruskoulun jälkeen meni liki 15 vuotta ennen kuin suostuin kokeilemaan luistimia jalkaani." Nainen, 35

"Juoksukilpailuissa olin aina hitain. Näin aikuisena sitä miettii, että miksi juoksuvauhtikin piti mitata ja kilpailuttaa. Eikö tärkeintä ollut se, että ylipäätään liikkui? Liikkatunneilta jäi niin huono itsetunto, ettei aikuisenakaan tehnyt vuosikausiin mieli lähteä urheilemaan." Nainen, 28

"Koko yläaste ja lukioaika 'pelattiin lentopalloa' eli väistettiin palloa, joka läsähti suoraan syötöstä kenttään. Lentopallo toimi harjoitteluna sitä yhtä keväistä liikuntatuntia varten, jolloin siirryttiin urheilukentälle ja mitattiin suoritukset. Paljonko kukin hyppää pituutta, paljonko juoksee Cooperin testissä, kauanko menee sataan metriin. Vuosi seisoskelua ja 45 minuuttia ajanottoa." Nainen, 36

"Olin kympin tyttö kaikissa muissa aineissa, mutta liikunnanopettaja panttasi numeroani kasissa. Se oli varmaan oikea numero, sillä liikuntatulokseni olivat keskinkertaisia. Ysillä päätin, että tsemppaan liikuntanumeronkin kiitettäväksi. Siihen tarvittiin vuosi armotonta nuoleskelua." Nainen, 32

Vieläkö muistelet liikkatunteja kauhulla? Kerro kokemuksesi kommenttiosioissa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla