Niin sitä lykittiin lantaa suksenpohjissa ja verta sukassa. Koululiikunta on jättänyt monelle ikäviä muistoja.

Vuonna 2012 koulun liikuntatunnilla pelataan kaupunkisotaa. Kuva Karoliina Paatos

"Sain pesiksessä kopparina pallon silmieni väliin. Taju meni, ja seurauksena oli ikuinen pallotrauma. Lentopallossa juoksin pakoon, kun vastapuoli mäiski etuverkolle kovia lyöntejä."
Nainen, 36

"Yläasteella sitkutimme lumettomilla pelloilla suksenpohjat lehmänlannassa tai suunnistimme kaatosateessa. Opettaja istui kahvitermarin kanssa lämpimässä autossa ja jakoi karttoja ja kompasseja ikkunasta. Jostain syystä minulla oli aina kuukautiset, ja 20 vuotta sitten terveyssiteet olivat kuin halkoja. Vaipat falskasivat, pönköttivät verkkareiden läpi tai luiskahtelivat teipittöminä lahkeeseen."
Nainen, 36

"Liikunnanopettajani lukiossa oli reipas täti-ihminen, jolla oli tapana kertoa oppilaille aina ennen suoritusta jokin karmaiseva 'tositarina'. Esimerkiksi ennen keihäänheittoa hän muisteli tapausta, jossa joku oli heittänyt keihään suoraan kaverin pään läpi."
Nainen, 34

"Liikunnanopettajani tärkein työväline oli hänen tummansininen 900-mallin Saabinsa. Sen hän ajoi talvisin hiihtoladun reunaan ja kesäisin pururadan varrelle. Ikkunasta hän sitten huuteli kannustavia kommenttejaan tyyliin 'Tytöt hei, vähän lisää vauhtia nyt'. Liikkaope antoi uuden merkityksen
termille autourheilu."
Nainen, 38

"Kerran kun luistelun jälkeen kuorin tunnottomiksi paleltuneita jalkojani esiin, villasukka oli ihan koppurainen jäätyneestä verestä. Luistimen pohjassa törröttänyt naulanpää oli nirhinyt reiän jalkapohjaan, mutta en ollut huomannut mitään erikoista, koska tuska kuului asiaan. Peruskoulun jälkeen meni liki 15 vuotta ennen kuin suostuin kokeilemaan luistimia jalkaani." Nainen, 35

"Juoksukilpailuissa olin aina hitain. Näin aikuisena sitä miettii, että miksi juoksuvauhtikin piti mitata ja kilpailuttaa. Eikö tärkeintä ollut se, että ylipäätään liikkui? Liikkatunneilta jäi niin huono itsetunto, ettei aikuisenakaan tehnyt vuosikausiin mieli lähteä urheilemaan." Nainen, 28

"Koko yläaste ja lukioaika 'pelattiin lentopalloa' eli väistettiin palloa, joka läsähti suoraan syötöstä kenttään. Lentopallo toimi harjoitteluna sitä yhtä keväistä liikuntatuntia varten, jolloin siirryttiin urheilukentälle ja mitattiin suoritukset. Paljonko kukin hyppää pituutta, paljonko juoksee Cooperin testissä, kauanko menee sataan metriin. Vuosi seisoskelua ja 45 minuuttia ajanottoa." Nainen, 36

"Olin kympin tyttö kaikissa muissa aineissa, mutta liikunnanopettaja panttasi numeroani kasissa. Se oli varmaan oikea numero, sillä liikuntatulokseni olivat keskinkertaisia. Ysillä päätin, että tsemppaan liikuntanumeronkin kiitettäväksi. Siihen tarvittiin vuosi armotonta nuoleskelua." Nainen, 32

Vieläkö muistelet liikkatunteja kauhulla? Kerro kokemuksesi kommenttiosioissa!

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?

Maine tai mammona eivät vuosikymmeniä kestäneen tutkimuksen mukaan ennusta hyvää, tervettä tai onnellista elämää. 

Mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Kysymys on askarruttanut tutkijoita vuosisatojen ajan, mutta sitä on vaikea tutkia pitävästi.

Hyviä yrityksiä kuitenkin riittää. Yksi niistä on Harvardin yliopiston tutkimus, jossa on seurattu aluksi kymmenien miesten ja nyt jo satojen ihmisten elämänkaaria vuodesta 1938 asti. Alkuperäiset tutkittavat – ne, jotka vielä ovat elossa – ovat nyt yhdeksänkymppisiä, ja tutkimus on laajentunut heidän jälkikasvuunsa.

Tutkimus käsittelee ihmisten kehitystä aikuisiällä ja sitä, mikä pitää ihmiset terveinä ja onnellisina. Tutkimuksen tämänhetkinen johtaja Robert Waldinger kertoo Ted Talk -puheessaan, että valtavasta, kymmenien tuhansien sivujen aineistosta nousee yksinkertainen vastaus:

Hyvät ihmissuhteet pitävät meidät onnellisempina ja terveempinä. 

”Ihmiset, jotka olivat kaikkein tyytyväisimpiä ihmissuhteisiinsa 50-vuotiaina, olivat joukon terveimpiä 80-vuotiaina.”

Kolesteroliarvot eivät ennusta terveyttä

Onnellisuus, terveys ja ihmissuhteet kietoituvat tutkimuksessa mielenkiintoisella tavalla yhteen. Waldingerin tutkimusryhmä on tarkastellut esimerkiksi sitä, mitkä keski-iässä tapahtuneet asiat ennustavat tervettä vanhuusikää. Terveydelliset mittarit, kuten kolesteriarvot, eivät Waldingerin mukaan ennustane terveyttä yhtä hyvin kuin se, miten onnellisia ihmiset ovat ihmissuhteissaan.

– Ihmiset, jotka olivat kaikkein tyytyväisimpiä ihmissuhteisiinsa 50-vuotiaina, olivat joukon terveimpiä 80-vuotiaina, Waldinger sanoo Ted Talkissaan.

Waldingerin mukaan onnelliset ihmissuhteet näyttävät yksinkertaisesti suojelevan ihmisiä pahalta mieleltä. Ne tutkittavat, jotka olivat onnellisissa parisuhteissa, olivat vanhuksina yhtä hyväntuulisia kuin tavallisesti silloinkin, kun heillä oli fyysisiä kipuja. Sen sijaan niillä tutkittavilla, joiden suhteet eivät olleet hyvällä tolalla, fyysiset kivut johtivat myös henkiseen pahaan oloon.

Onnellisetkin kinastelevat

Olennaista tutkimustuloksessa on, että hyvillä ihmissuhteilla ei suinkaan tarkoiteta mitään tiettyä ihmissuhdetta, kuten vaikka parisuhdetta. Ja vaikka puhe on ihmissuhteista monikossa, laatu on paljon määrää tärkeämpää. Waldinger kertoo Ted Talkissaan, että onnettomassa ja riitaisassa parisuhteessa eläminen on terveydelle paljon haitallisempaa kuin eroaminen. 

Millainen sitten on hyvä ihmissuhde? Tutkimustuloksen mukaan sellainen, jossa toiseen voi luottaa. Waldinger kertoo, että osa tutkittavista vanhoista pariskunnista kyllä kinasteli päivät pitkät, mutta heillä oli siitä huolimatta vankka luottamus siihen, että vaikean paikan tullen toinen on tukena. Tällaisissa suhteissa elävien ihmisten muisti säilyi terävänä pidempään kuin niiden, joiden suhteissa oli jatkuvaa epävarmuutta. 

Elämänpituisten onnellisten ihmissuhteiden pitäminen on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, sen tutkimusryhmäkin tietää. 75-vuotisen aineiston perusteella Waldingerin neuvo kuitenkin kuuluu, että jokaisen kannattaa satsasta ihmissuhteisiin: ystävyyteen, perheeseen ja muihin läheisiin. Menestys, raha ja kuuluisuus eivät tuo onnellisuutta tai terveyttä, toiset ihmiset tuovat.