Melkein kaikkien vatsa kiukuttelee joskus. Lääkäri kertoo, miten ilmavaivat, turvotuksen ja ummetuksen saa kuriin.

1. Minulla on häiritsevän paljon ilmavaivoja. Miten voisin vähentää niitä?

Tee muutoksia ruokavalioosi. Vältä kaaleja, papuja, herneitä, runsaita määriä raakoja kasviksia ja tuoretta ruisleipää, jotka keräävät ilmaa vatsaan. Muista syödä kuituja ja suosi kypsennettyjä kasviksia, täysjyväleipää ja marjoja.

Ilmavaivoja voivat aiheuttaa myös keinotekoiset makeutusaineet, ksylitoli, purukumit ja karkit. Jos maitotuotteet aiheuttavat oireita, kyseessä saattaa olla laktoosi-intoleranssi. Elleivät ruokailumuutokset auta, kysy apua apteekista.

Älä pidättele liikaa, sillä pidättely lisää paineen tunnetta. Normaalin paukuttelun ylä­rajana pidetään 25 päästöä päivässä.

2. Vatsani on jatkuvasti sekaisin: turvottaa, koskee, joskus on ripulia ja toisinaan suoli ei toimi. Mistä on kyse?

Oireet viittaavat ärtyneen suolen oireyhtymään, joka on yleinen vatsavaivojen aiheuttaja. Siitä kärsivät erityisesti nuoret naiset. Oireet vaihtelevat, mutta useimmiten vaiva on vatsakipujen, turvotuksen ja suolen toiminnan häiriöiden summa.

Ärtynyt paksusuoli on toiminnallinen vaiva eli sen taustalla ei ole elimellistä vikaa – vatsa vain reagoi herkästi. Kyseessä ei siis ole vakava sairaus. Suolen toiminta voi häiriintyä esimerkiksi epäsäännöllisen syömisen, stressin tai kiireisen elämänrytmin vuoksi.

Ensisijaisesti kannattaa tarkkailla ruokailuaan ja elämäntapojaan. Suolta ärsyttävät samat ruuat, jotka keräävät ilmaa, sekä myös kahvi, tupakka ja alkoholi. Jos kärsit enemmän ummetuksesta kuin ripulista, lisää ruokavalioosi kuituja. Sekin helpottaa, että koetat saada stressin kuriin ja opettelet rentoutumaan.

Suolistovaivoja voivat aiheuttaa myös laktoosi-intoleranssi tai keliakia. Jos kotikonstit eivät auta, oireet vaivaavat mieltäsi tai olet yli 50-vuotias, mene lääkäriin.

3. Kärsin ummetuksesta. Miten suolen saa toimimaan?

Ummetuksesta puhutaan, jos suoli toimii harvemmin kuin joka kolmas päivä tai jos ulostaminen on hankalaa. Naisia se vaivaa miehiä useammin. Vaiva kannattaa hoitaa nopeasti.

Suolen toimintaa voi parantaa syömällä enemmän kuituja. Kokeile erilaisia täysjyväviljoja ja vaihtele niitä päivittäin, sillä vatsa tottuu nopeasti samaan viljalaatuun. Apteekista saa kuitulisää, jonka avulla on helppo tarkkailla syödyn kuidun määrää. Juo riittävästi vettä, noin pari litraa päivässä. Maitohappobakteereista voi olla pientä apua. Liikuntakin auttaa.

Suolta voi opettaa toimimaan säännöllisesti. Aamulla se on aktiivisimmillaan, joten syö aamiaista aina samaan aikaan ja mene sitten pöntölle, vaikka ei olisikaan hätä.

4. Mahani turpoaa palloksi aina syömisen jälkeen. Miksi?

Turpoaminen vaivaa useita ihmisiä. Monesti sen syynä on ruokavalio. Vältä porejuomia, vähennä ilmaa kerääviä ruokia ja leivän mussuttamista. Paahdettu leipä saattaa sulaa tuoretta paremmin, ja kuitupitoinen täysjyväleipä on usein ruisleipää vatsaystävällisempi. Myös ummetuksen hoito voi vähentää turpoamista.

Joskus taustalla voi olla mahalaukun sairaus, esimerkiksi helikobakteeritulehdus. Jos vaiva on jatkuva ja siihen liittyy kipuja, maha kannattaa tutkituttaa lääkärillä.

Asiantuntijana gastroenterologi eli vatsaelinsairauksien erikoislääkäri Petri Pesonen Mehiläisestä.

Tietoa vatsan hyvinvoinnista: www.vapautavatsasi.fi

Naisilla kun on kuukautiskivut ja synnytykset, on kipukynnyksemmekin luonnollisesti korkeampi kuin miehillä. Näin usein väitetään. Lääkäri ja kipututkija Helena Miranda kumoaa myytin.

Ihmisen kipukynnys on eri asia kuin kivunsietokyky. Kun laitat käden jääpaloja täynnä olevaan vesiastiaan, alat jonkin ajan kuluttua tuntea epämiellyttävää tunnetta, sitten kipua.

Se hetki, kun tunnet ensimmäisen kerran kipua = kipukynnyksesi.

Jatkat käden pitämistä vedessä, kunnes et enää kestä ja joudut ottamaan käden pois = maksimi kivunsietokykysi.

–Vaikka toisin luullaan, naisten kipukynnys ei ole luonnostaan korkeampi kuin miehillä, sanoo lääkäri, kipututkija ja dosentti Helena Miranda.

”Naisten kroonista kipua vähätellään ja alihoidetaan terveydenhuollossa herkemmin.”

–Naisten kipua ei vain oteta yhtä vakavasti kuin miesten. Naisten kroonista kipua vähätellään ja alihoidetaan terveydenhuollossa herkemmin. On myytti, että naisen pitäisi kestää kipua paremmin, koska hän kokee kuukautis- ja synnytyskipuja, Miranda sanoo.

Todellisuudessa naiset ovat kipututkijan mukaan miehiä herkempiä kivulle, koska esimerkiksi estrogeeni voi lisätä kipuherkkyyttä ja mieshormoni testosteroni puolestaan suojata siltä.

–Sukupuolieroja esiintyy myös aivojen kyvyssä käsitellä kipua, koska opioidireseptorit miesten ja naisten aivoissa toimivat eri tavalla, Miranda kertoo.

Kitsastelua kipulääkkeissä?

Naiset ovat usein miehiä vuolaampia puhumaan. Tutkimusten mukaan miesten on naisia vaikeampi ilmaista ääneen esimerkiksi kipuaan.

–Tämä johtaa siihen, että lääkärit tulkitsevat usein miesten kivun todellisemmaksi kuin naisten, Helena Miranda sanoo,

”Naisille määrätään vähemmän kipulääkkeitä ja enemmän rauhoittavia.”

Asenteet saattavat vaikuttaa esimerkiksi leikkausten jälkihoitoon.

–Tilastojen mukaan naisille määrätään leikkausten jälkeen vähemmän kipulääkkeitä ja enemmän rauhoittavia kuin miehille. Ajatellaan, että naisten oireet johtuvat enemmän ahdistuksesta kuin kivusta.

Lääkäri ja kipututkija Helena Miranda on kirjoittanut kirjan Ota kipu haltuun (Otava 2016).

 

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen.