Sport
Lotta ei tähtää enää kisoihin, mutta asettaa treenitavoitteita. Nyt haasteena on yhden käden punnerrus.
Lotta ei tähtää enää kisoihin, mutta asettaa treenitavoitteita. Nyt haasteena on yhden käden punnerrus.

Rankka treeni auttoi Lotta Merenmiestä, 35, selviytymään lapsensa kuolemasta. Liikunnasta tuli selviytymiskeino, joka johdatti lopulta myös bikini fitness -lavalle ja uudelle uralle.

Nuorena tyttönä olin urheilullinen ja solakka. Siksi minulle olikin sokki, kun tulin 21-vuotiaana raskaaksi ja aloin paisua kuin pullataikina. Paino nousi 40 kiloa, ja raskauden loppuvaiheessa painoin 120 kiloa. En ahminut itseäni lihavaksi, vaan syy oli raskaushormoneissa. Painon noustessa kontrolloimattomasti tuntui yhdentekevältä, mitä suuhuni laitoin. Söin epäterveellisesti ja liikaa.

Lopetin myös urheilun kuin seinään, sillä pelkäsin vauvan terveyden puolesta. Oli kohtalon ivaa, että poikani Leon syntyi vakavasti sairaana. Hänellä todettiin harvinainen aivoverisuonisairaus, ja vietin ensimmäiset kuusi kuukautta pojan kanssa sairaalassa. En voinut hyvin kehossani, mutta suhtauduin siihen välinpitämättömästi ja suuntasin kaiken energiani poikaani. Elin kuin sumussa.

Tunsin oloni huijatuksi, sillä synnytyslaitokselle jäi vain lapsen painon verran kiloja. 

Noin vuosi synnytyksen jälkeen elämä tasaantui ja sumu alkoi hälvetä. Olin nuori ja valtavan kokoinen. Tunsin oloni huijatuksi, sillä synnytyslaitokselle jäi vain lapsen painon verran kiloja eikä imettäminenkään saanut painoa laskemaan. Leikittelin ajatuksella, että keskittyisin äitiyteen ja antaisin itseni lössähtää, mutta voin huonosti. En ollut enää se hauska, energinen ja sosiaalinen Lotta vaan harmaa laahustelija, joka yritti epätoivoisesti sulautua tapettiin. Aloin häpeissäni kartella ihmisiä.

Olin tyttökavereiden kanssa viettämässä iltaa, ja pöytä notkui juustoja, skumppaa ja muita herkkuja. Tv:stä tuli Suurin pudottaja -ohjelman mainos, ja kaverit innostuivat: ’Lotta sinun pitää mennä tuohon ohjelmaan, voittaisit varmasti!’ Olin järkyttynyt – olinko todellakin yhtä iso kuin nuo television ylipainoiset? Sanoin etten todellakaan lähde ohjelmaan, mutta herkuttelu saa nyt riittää. Seuraavana päivänä liityin Painonvartijoihin.

Olen suorittajaluonne, joten Painonvartijoiden metodi sopi minulle hyvin. Laskin pisteitä ja noudatin ohjeita orjallisesti. Opin, ettei paino putoa treenaamalla vaan syömällä pieniä annoksia tasaisin väliajoin. Opettelin syömään aamupalaa ja söin kellontarkasti kolmen tunnin välein. Jotta sain ruokavaliooni mahtumaan pieniä herkkuhetkiä, kävin pari kertaa viikossa jumpassa.

Sain puhelun töihin: poikani oli hukkunut hoitopaikan lähistöllä olevaan rantaan.

Paino putosi puolessa vuodessa 30 kiloa. Olin 23-vuotias ja sain kehoni takaisin. Pääsin myös Painonvartijoiden mannekiiniksi ja kiersin heidän tapahtumissaan kertomassa kokemuksestani.

Elämäni pysähtyi elokuussa 2008. Sain puhelun töihin: poikani oli hukkunut hoitopaikan lähistöllä olevaan rantaan. Jälleen kaikki sumeni. Ensimmäisinä viikkoina keskityin järjestämään lapselleni kauniit hautajaiset. Sitten aloin treenata. Meillä oli kotona crosstrainer-laite, jota kuritin raivokkaasti. Aggressiivinen rokki soi täysillä, kun purin patoutuneita tunteitani: surua, vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta.

Treenasin kahdesti päivässä lähes joka päivä. Crossaritreenin lisäksi tein olohuoneessa lihaskuntojumppaa: vatsoja, kyykkyjä ja punnerruksia. Yritin välillä käydä ulkoilemassa, mutta kävely oli liian hidas laji silloiseen mielentilaani. En halunnut jäädä yksin ajatusteni kanssa vaan treenata kovaa, keskittyä suoritukseen ja nollata aivoni.

Olin työkyvytön ja sairauslomalla lähes vuoden.

Jos en treenannut tai matkustellut mieheni kanssa, makasin kotona katsellen non-stopina tv-sarjoja ja elokuvia. Olin työkyvytön ja sairauslomalla lähes vuoden. Suureksi pettymyksekseni parisuhde päättyi, sillä emme päässeet yhdessä surun yli.

Leonin kuoleman jälkeen suorittamisesta tuli selviytymiskeinoni. Painoin läpi treenit ja tradenomiopinnot. Tulen yrittäjäperheestä, ja opin kotoa, että ahkera saa kehuja ja kannustusta. Tykitin myyntipuheluja ja -tapaamisia sata lasissa ja sain onnistumisista kiitosta ja kiksejä.

Koulussa tapasin uuden miehen. Rakastuminen toi onnea ja iloa elämääni, ja rakkaushöyryissäni uskalsin yrittää lapsentekoa. Tulin heti raskaaksi. Olin kauhuissani, kun paino lähti taas nousuun eikä minulla ollut kontrollia kehooni. Lääkärit tutkivat ja neuvolan tädit väijyivät, pidin ruokapäiväkirjaa ja kävin diabeteshoitajalla, mutta suurin syy näytti taas olevan raskaushormonit. Yritin pysyä skarppina diabetesepäilyjen vuoksi, mutta kun paino nousi, en jaksanut välittää. Kermaperunat maistuivat, leivoin piirakoita ja käytin surutta voita ja kermaa. Painoin raskauden loppuvaiheessa 125 kiloa.

 


Lotta painoi Noelia odottaessaan 125 kiloa.

Noelin syntymän jälkeen vaa’an lukemat jämähtivät huippulukemiin. Olo oli kaikkea muuta kuin hehkeä, ja oli masentavaa yrittää keksiä ristiäisiin jotain päällepantavaa. Menin lopulta äitiysmekossa. Turvonneita jalkoja särki korkokengissä. Olin niin iso, etteivät päkiät kestäneet painoani. Pinnan alla väreili iso suru ja tyytymättömyys itseeni.

Kun lopetin imettämisen kahdeksan kuukauden jälkeen, pääsin vihdoin pudottamaan painoa. Olin katsonut äitiyslomani aikana kaikki tv:n muodonmuutos-realityt, joista inspiroivin oli Hurja painonpudotus -sarja. Siinä Chris Powell valmensi ylipainoisia jenkkejä vuodessa kuntoon.

Sain Powellin energisistä videoista mahtavan tsemppihengen päälle.

Löysin Powellin edustamat lisäravinteet ja harjoitteluohjelman. Noudatin ohjelmaa määrätietoisesti ja onnistuin pudottamaan 30 kiloa neljässä kuukaudessa. Painoni asettui luontevasti 79 kiloon, mikä on 179-senttiselle passeli.

En usko, että ravintolisillä oli kovin suurta apua laihtumisessa, mutta sain Powellin energisistä videoista mahtavan tsemppihengen päälle. Käytännössä noudatin samoja terveellisen ruokavalion perusperiaatteita, jotka opin ensimmäisen laihdutusprojektini aikana. Lähetin ennen- ja jälkeen-kuvani lisäravinnefirman kilpailuun ja voitin. Tunsin olevani kuin prinsessa, kun minut lennätettiin ensin Puolaan kuvauksiin ja sitten Müncheniin pokkaamaan pääpalkinto.

Halusin olla äiti, joka arvostaa itseään ja pitää terveydestään huolta.

Painonpudotukset eivät olleet vain projekteja, vaan löysin niiden kautta uuden elämäntavan, josta en aikonut luopua. Halusin olla äiti, joka arvostaa itseään ja pitää terveydestään huolta. Ihastuin crossfitiin ja opin tykkäämään myös saliharjoittelusta, josta en aiemmin perustanut. Valitettavasti kroppani teki tenän. Selkä petti salilla tangon kanssa kyykätessäni, ja minut kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Kävi ilmi, että vatsalihasteni väliin oli jäänyt ensimmäisestä raskaudesta rako, eikä keskivartalossani ollut riittävää lihastukea.

Ensin leikattiin välilevytyrä ja muutama kuukausi myöhemmin vatsalihakseni kursittiin kasaan.

Leikkausten ja pitkän treenitauon jälkeen olin raihnainen. Syksyllä 2014 päätin hankkia valmentajan, joka olisi itsekin rikki ja osaisi auttaa minua liikkumaan turvallisesti ja kehoa kunnioittaen. Jossain vaiheessa valmentaja sanoi maagiset sanat: ’Sinulla on Lotta sellainen runko, että jos sitä vähän viilaisi, voisit voittaa.’ Ihmettelin, mitä voisin voittaa. ’Esimerkiksi bikini fitnessin Suomen mestaruuden’, valmentaja vastasi.

Sain jo 3–4 kuukaudessa järjettömiä tuloksia.

Kilpailuhenkisenä ihmisenä ajatus alkoi kutkuttaa. Paria vuotta aiemmin olin painanut yli sata kiloa. Olisiko mahdollista, että pystyisin 33-vuotiaana, kahden ison painonpudotuksen ja leikkausten jälkeen pärjäämään bikini fitness -kisoissa?

Aloin treenata valmentaja Markku Metsälän kanssa suunnitelmallisesti. Kuten hurjat painopudotukset ja leikkauksista kuntoutuminen olivat osoittaneet, kehoni ja mieleni pystyvät nopeisiin muutoksiin. 3–4 kuukaudessa sain jo järjettömiä tuloksia: vyötärö kapeni ja lihaserottuvuus parani silmissä.

Puolitoista vuotta myöhemmin, keväällä 2016 poseerasin Fitness Classic -kisoissa Kulttuuritalon lavalla ja nautin. Kisakunnossa painoin 65 kiloa, eli olin 60 kiloa kevyempi kuin muutamaa vuotta aiemmin. Säteilin ja hymyilin lavalla kuin Naantalin aurinko. Suomen mestaruutta ei tullut, mutta tunsin itseni voittajaksi.

 


Lotta nousi viime keväänä Fitness Classic -kisan lavalle 60 kiloa kevyempänä.

Kisoihin osallistumisella todistin itselleni, että pystyn halutessani mihin tahansa. Jos motivaatio on kohdallaan, pystyn toteuttamaan kaikki unelmani. Kisalavalle en enää haikaile. Jätin päivätyöni ja teen nykyään juonto-, luento- ja toimittajan hommia yritykseni kautta. Sain kisojen jälkeen satoja kannustavia ja koskettavia viestejä tuntemattomilta ihmisiltä ja ymmärsin, että voisin tarinallani ja kokemuksellani auttaa myös muita tekemään positiivisia elämänmuutoksia.

Treenaaminen on nykyään elämäntapa ja hyvän oloni perusta. Olen vahva ja tiedän pärjääväni.

Sport

Fitness-lavat ovat saaneet jäädä vähäksi aikaa, sillä Mari keskittyy nyt hevosiinsa. Salilla hän kävi viimeksi kaksi vuotta sitten.

Mari Valosaari oli vielä keltanokka, kun hän voitti fitnessin maailmanmestaruuden vuonna 2009. Alla oli vasta vajaa vuosi kurinalaista syömistä ja treenausta.

– Siihen asti olin elänyt, miten halusin. Olin syönyt surutta suklaata, karkkia ja pizzaa.

Mari aloitti fitnessin ystäviensä suosittelusta. Hyppäys tuntui helpolta, koska ruokaa sai edelleen syödä paljon. Mari seurasi kuuliaisesti ohjeita – kerran jopa hankaluuksiin asti.

Ruokavalioni takia jäin ilman romanttista kosintaa.

Pariisin kisamatkalla vuonna 2012 nykyinen aviomies Jontte yritti kosia Maria Eiffel-tornin huipulla.

– Jontte intti, että käydään nopeasti ylhäällä, mutta katsoin kelloa ja totesin, että pakko palata hotellille tankkaamaan. Ruokavalioni takia jäin ilman romanttista kosintaa.

Kun Mari odotti esikoistyttöään Milaa, syömistä piti säätää jälleen. Marilla todettiin paha suolistosairaus. Lääkehoidon lisäksi hän jätti ruokavaliostaan viljatuotteet ja maidon.

– Uskon, että tauti pysyy näin vähän paremmin aisoissa.

Kun Mila oli vuoden vanha, Mari tankkasi kolmen tunnin välein ja valmistautui yhdeksänsiin bikini fitness -kisoihinsa.

– Söin kisadieetillä samaa ruokaa Milan kanssa eli normaalia kotiruokaa: perunaa, pastaa, kanaa, kasviksia ja salaattia. En ole koskaan käyttänyt paljoa proteiinilisiä.

Salitreenin tilalle tulivat hevoset

Reilu vuosi sitten Mari sai toisen lapsensa ja perhe muutti Espoosta Nummelaan. Samalla toteutui pitkäaikainen haave omasta hevostilasta.

– Salilla en ole käynyt yli kahteen vuoteen. Hevosten hoitaminen käy pienestä treenistä. Kannan eläimille heiniä läpi pihan välillä siten, että kädet ovat suorina sivuilla, Mari virnistää.

Kauraleipää syön aamu- ja välipalaksi helppouden takia.

Kahden lapsen äitinä suurin haaste on, että ehtii saada edes jotain murua rinnan alle ennen kuin se häviää parempiin suihin.

– Saan harvoin syödä aterian yksin alusta loppuun. Usein jompikumpi lapsista käy haukkaamassa osan ruoastani. Välillä minulle jää jopa nälkä, Mari naurahtaa.

Mari yrittää noudattaa mahdollisimman pitkälle fitnessruokavaliota, vaikka lähitulevaisuuden tavoitteena ei ole kisaaminen. Tärkeintä on, että jotain tulee laitettua suuhun kolmen tunnin välein.

Aamu alkaa usein lasten rakastamilla banaanipannukakuilla, joiden päällä on maapähkinävoita ja hilloa. Vuokrakanoilta saa kananmunia munakkaaseen. Arkiruokaa ovat kana, kasvikset ja riisi sekoitettuna sekä gluteeniton pasta ja jauhelihakastike. Ainoa ruoka, jonka Mari ostaa valmiina, ovat pinaattiletut.

– Pakko myöntää, että nykyään suurimman osan aikaa menen sieltä, missä aita on jo kaatunut. Kauraleipää syön aamu- ja välipalaksi helppouden takia. Mielelläni hifistelisin ja tekisin supersmoothieita, jos aikaa olisi.

Menen sieltä, missä aita on jo kaatunut.

Suklaan ja karkin Mari jätti jo vuosia sitten kisadieetillä. Yhdestä herkusta hän ei kuitenkaan luovu.

– Nutellaa rakastan yli kaiken, sen avattuani syön purkillisen kahdessa päivässä.

 

Ravitsemusasiantuntija Laura Toivola kommentoi Marin ruokavaliota: 

"Rohkeasti lisää kaloreita"

Energiaa Mari näyttää saavan välillä turhan niukasti. Joinain päivinä saanti on laskennallisesti vain noin 1 500 kilokaloria, joka kattaa ehkä vain Marin perusaineenvaihdunnan. Ruokamääriä kannattaa välillä lisätä: se varmistaa, että keho toimii optimaalisesti.
Mari kommentoi saamaansa palautetta: 
 
Hyvin menee

  • Syöminen vaikuttaa rutinoituneelta, mikä helpottaa aktiivisessa arjessa.
  • Mari pitää yllä jaksamista tasaisella ateriarytmillä.
  • Mari huolehtii riittävästä proteiininsaannista aterioilla, mikä ylläpitää kylläisyyttä.
  • Gluteenittomassa ruokavaliossa täysjyväinen kauraleipä on hyvä valinta.


Paranna vielä

  • Lisää joillekin päiville rohkeasti kaloreita.
  • Kasviksia on vähänlaisesti puolen kilon päiväsuositukseen nähden.
  • Kuidun sekä joidenkin vitamiinien
  • ja kivennäisaineiden saanti jääkin alakanttiin.
  • Marjat ja hedelmät monipuolistaisivat ruokavaliota.
  • Näkyvää rasvaa (öljyjä, levitteitä) ei juurikaan ole, ja Marin kannattaakin lisätä ruokavalioon
  • pehmeän rasvan lähteitä.

Mari kommentoi saamaansa palautetta:
Olen miettinytkin, että hedelmiä ja marjoja tarvitsisin enemmän. Ehkä tämä palaute saa minut oikeasti lisäämään niitä ruokavaliooni. Suolistoni ei kestä raakoja kasviksia, mutta yritän lisätä niitä kypsennettynä lautaselle. Öljyä ja levitettä käytän, mutta en muistanut merkitä niitä. Leivän päällä käytän voi-oliiviöljylevitettä ja lihat paistan öljyssä.


Muistathan, että tilaajana voi lukea Sport-lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/sport

Sport
Jos kroppasi nälkäsignaalit toimivat jämptisti, voit onnitella itseäsi.

Syö vain nälän mukaan vai syö säännöllisesti – kumpi ohje pitää painon kurissa?

Toiset vannottavat säännöllistä ruokarytmiä, toiset kehon kuuntelua. Kumpaan oikein pitäisi uskoa, jos haluaa pitää painon kuosissa ja pysyä terveenä?

– Jos kuulut niihin onnekkaisiin, joiden paino ja vireys pysyy hyvänä nälän mukaan syömällä, jatka niin, summaa laillistettu ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Nälän mukaan syöminen vaatii rutkasti kehon kuuntelua, joka ei kaikilta onnistu. Palssan mukaan nälkäsignaalit menevät helposti sekaisin esimerkiksi laihdutuksen tai tunnesyömisen takia. Stressikin sotkee herkästi kropan viestiliikennettä.

– Silloin kannattaa mieluummin suosia kelloa. Kun opettelee syömään 3–5 tunnin välein, kehon viestit lähtevät monesti toimimaan, Palssa kannustaa.

Lue lisää: Tunnista oikea nälkä! 7 vinkkiä fiksumpaan syömiseen

Pientä nälkääkään ei tarvitse pelätä. Pelko ajaa helposti napostelemaan varmuuden vuoksi silloinkin, kun keho ei tarvitsisi ruokaa. Jos olo on hyvä, voit rohkeasti testailla, mikä rytmi itsellesi sopii parhaiten.