Joskus sanottiin, että siikaa tai ahventa ei saa syödä raakana, koska siinä voi olla lapamatoja. Miksi kui­tenkin graavia siikaa syödään koko ajan?

Joskus sanottiin, että siikaa tai ahventa ei saa syödä raakana, koska siinä voi olla lapamatoja. Miksi kui­tenkin graavia siikaa syödään koko ajan? Entä sushi: voiko sitä syödä huolettomin mielin? Kalavaleko?

Lapamato eli leveä heisimato esiintyy yleensä järviseudun ka­loissa kuten ahvenessa, hauessa, mateessa ja kiiskessä.

Ihminen voi saada lapamadon, jos hän syö huonosti kypsennettyä kalaa. Toukat elävät kalan lihassa ja mädissä. Kalasta madon toukka jää elämään ihmisen suolistoon. Lapamadot aiheuttavat yleensä pahoinvointia, vatsakipuja ja laih­tumista. Lapamato myös kulut­taa B12-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa anemiaa.

Silakka, muikku ja siika ovat yleensä puhtaita.

Kalan huolellinen kypsentämi­nen tuhoaa loisen, samoin kuin pakastaminen. Tuoretta kalaa tai mätiä pitää pakastaa vähintään 24 tuntia 18 asteen pakkasessa, että loiset tuhoutuvat. Graavisuolaus tai kylmäsavustus eivät riitä tuhoamaan loisia.

Lapamatoa saattaa esiintyä myös kuhassa, joten kuhakin kannattaa kypsentää kunnolla. Sushissa ei yleensä käytetä raakaa ahventa, madetta, haukea tai kiis­keä. Jos näitä kaloja haluaa raaka­na syödä, kannattaa ne pakastaa ensin. 

Arja Vanhanen
Ravinto ja liikunta
Laillistettu ravitsemusterapeutti, FAF personal trainer

Kuva iStockphoto

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.
Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?

Tehokkaaseen käsitreeniin tarvitset vain kuminauhan ja käsipainot. Parhaat tulokset saat, kun treenaat kolmesti viikossa. Katso videolta käsitreenin liikkeet!

Kädet pääsevät nykyisin aivan liian helpolla. Puhelimen silittely ja hiiren liikuttelu ei käsivarsia kiinteytä, ei myöskään juoksu- tai pyörälenkki. Yksilövalmentaja-fysioterapeutti Anna-Leena Toivanen sanoo, että jos yhtälöön kuuluu vielä alleihin altistava perimä, hidas aineenvaihdunta tai hormoniepätasapaino, rasva kerääntyy helposti heltoiksi käsivarsien alle. 

– Upeiden käsivarsien metsästys alkaa liikkuvuuden ja lihaskunnon parantamisesta, Toivanen sanoo. Tarvitaan ojentaja- ja hauislihasta muokkaavia täsmäliikkeitä. Allien alla lepäävä ojentajalihas on kolmipäinen lihasryhmä, joten se vaatii liikettä eri liikesuuntia yhdistelemällä.

Kauniit käsivarret vaativat treeniä myös ojentajien vastaparille eli hauikselle.

– Kun hauis on kunnossa, ojentajakin näyttää nätimmältä, Toivanen sanoo.

Katso oheiselta videolta täsmäliikkeet, joilla käsivarret kiinteytyvät kahdessa kuukaudessa.