Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Toiset tuntevat treenaavansa vain testosteroninkatkuisessa luolassa, toiset taas viihtyvät vain valoa tulvivalla naisten salilla. Kumpaan joukkoon kuulut?

Toimittaja Kirsi-Marja Kauppala valitsee naistensalin.

En kyykkää körilään vieressä

”Myönnän heti: En rakasta raudan pumppaamista niin suuresti, että olisin valmis tekemään sitä missä tahansa luolassa. Koska salitreeni on melko tylsää puuhaa, puitteiden on oltava kunnossa. Painojen nostelu sujuu huomattavasti helpommin avarassa, siistissä ja valoa tulvivassa salissa kuin ahtaassa rautakammiossa. Esteettisesti miellyttävässä ympäristössä hikoilu tuntuu lähes luksukselta.

Treenaan mieluummin ulkona kuin sisällä, joten jos salille on mentävä, siellä on oltava edes ikkunat. Vielä parempi, jos niistä avautuu vehreä maisema, jossa lepuuttaa silmiä crosstrainerilla tarpoessa. Musiikilla on myös suuri merkitys. Äijämetalli tai pelkät ähkäisyt eivät innosta kuin etsimään lähimmän uloskäynnin. Sen sijaan hyvillä grooveilla minusta voi saada vakioasiakkaan.

Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin laitteen vapautumisen odottelu huonosti varustelluilla saleilla. Paitsi vieressä ähkivä hikinen lihaskimppu, jonka tuijotus poraa kyykätessä reiän trikoisiin. Se, joka väittää, että jokainen keskittyy salilla täysin omaan suoritukseensa, valehtelee tai ei ole salilla käynytkään. Kun väännän täriseviä hauiskääntöjä neljän kilon painoilla, vieressä parinkymmenen kilon kiekkoja pumppaava köriläs ei paljon lohduta – päinvastoin. Siksi valitsen aina mieluummin naisille suunnatun salin kuin sekasalin. Siellä voin rauhassa kyykätä juuri niin hikisenä ja niin pienillä painoilla kuin hyvältä tuntuu!”

Toimittaja Anu Kopolaa ei rähjäisyys haittaa.

Loisteputkienergiaa bunkkerissa

”Salilla pitää haista hiki. Siellä ei pidä olla liian nättiä tai puhtoista, vaan tunnelmasta saavat vastata jo parhaat päivänsä nähneet painot ja puntit. Raudan kolina, betoniseinät sekä loisteputken valo vain lisäävät treeniin uhoa ja energiaa. Pienestä rähjäisyydestä tulee rockymainen tekemisen meininki. Nyt keskitytään olennaiseen eikä katsella maisemia.

Miehet kuuluvat kuntosalille. Kun joku pusertaa vieressä enemmän kuin minä, se tsemppaa parempiin suorituksiin ja täydellisempään keskittymiseen. Naamani hikisestä punoituksesta en edes välitä. En mieti myöskään miesten katseita, ja harvoin törkeisiin olen törmännytkään. Mutta jos salille sattuu naisia tuijotteleva tahvo, jätän hänet omaan arvoonsa. Mikäli tuijottelu yltyisi epämiellyttäväksi, siitä voi huomauttaa.

Vain naisille tarkoitetut salit eivät ole minua varten. Treenihaluni häviävät helposti, jos vieressäni painoja nostavat pelkästään viimeisen päälle suditut, muotitrikoisiin sonnustautuneet neidot. Tähän kun vielä lisää viherkukkaset, rentoutushuoneen ja ilmanraikastimet, peli on menetetty. Toki siistiä ja kaunista olla pitää – mutta ei kuntosalilla.”